Aloin miettimään tarkemmin ystävyyssuhteitani eilen ja teinkin eilen pienen suodatuksen Facebookissa kaverilistalla.
Laitoin, kuin kahvinkeittimen päälle, purut suodatinpussiin (Kuvitellaan, että purut olivat niitä kavereitani). Kahvikeitin alkoi tiputtelemaan tulikuumaa vettä kavereideni päälle, huonot kaverit liukenivat laimeana kahvina puruista ulos. Vain hyvät kaverit jäivät puruihin vielä vellomaan ja joskus vielä keitän niillä lisää kahvia, kun puruista ei enää tippase yhtään kahvia suodatinpussin läpi, niin huonoja kavereita ei tarvitse enää suodattaa, sillä niitä ei selvästikään enää löytyisi. Mitä tein tälle laimealle kahville, jota "kavereistani" lähti? No halusin päästä kahvista eroon, joten kaadoin sen suoraan viemäristä alas. Oikeasti en juo edes kahvia, joten seuraavakin satsi joskus tulevaisuudessa vilisee viemäristä alas. Kahvi oli siksi laimeaa, koska kavereita ei lähtenyt listalta, kuin vain 30 kpl. 30 kappaletta kahvinpurua ei saa aikaan kovin vahvaa kahvia vielä, vai mitä?
Mikä on pointtini tällä postauksella? Noh, selityksestä tulee vähän pidempi, mutta sitähän tämä kirjoittamisen ilo on, kun saa kirjoittaa ja on mielenkiintoinen aihe mistä kirjoittaa, juttua siksi piisaa.
Olemme kaikki varmasti nähneet tuolla ihanassa virtuaalimaailmassa tyyppejä, joilla on kaverilistallaan kivastikin selaiset 600 kaveria tai enenmän. Otetaan nyt vaikka Facebook tähän juttuun mukaan. Jopa yli 200 kaveria kaverilistalla alkaa mielestäni olemaan jopa pelkkää egotusta. Miksikö olen sitä mieltä? Keneltä nyt tosimaailmassa löytyy yli 200 helvetin hyvää kaveria tai edes kaveria, joiden kanssa olisi tekemisissä päivittäin? En siis usko ollenkaan sitä, että tyyppi, jolla on noin 200 kaveria listassa on tekemisissä läheskään niin monen henkilön kanssa. Puolestani olen aika varma siitä, että tyypin kaverilistalta niistä 200 henkilöstä alle 20 on sellaisia, joiden kanssa hän juttelee aktiivisesti ja ehkä alle 18 henkilöä hän näkee tosielämässä useamman kerran. Mikä tämä tällainen tyyppi sitten on? Olisiko se sellainen kuuluisa kaverikerääjiin kuuluva Facebookkaaja. Lisätään kaveriksi ne, jotka vähänkään tunnetaan jostain yhden illan baarireissulta ja tadaa listassa onkin nyt 98 sellaista tyyppiä, joita en oikeasti tunne hevon vittuakaan ja joiden kanssa en sinänsä edes juttele, koska ei minulla ole heille mitään sanottavaa. Annetaan heidän kuitenkin olla listalla näkyvissä, niin näkevätpähän muut, että kuinka paljon minulla on kavereita ja miten suosittu olen.
Siinäpä se tuli tiivistettynä yhteen putkeen. Kaverikerääjä. Minä olen saanut kaveripyyntöjä ihmisiltä ja monet heistä ovat olleet minun entisiä koulukiusaajiani. Aivan, koulukiusaajia. Jos minä olisin se koulukiusaaja, niin miksi helvetissä lisäisin kaverikseni jonkun sellaisen ihmisen, jota olisin kiusannut mielissäni kouluvuosien ajan? Ajattelisin varmaan näin: Haluasin urkkia mitä hänen elämäänsä kuuluu nykyään, haluaisin kiusata häntä lisää tai ehkä haluan vain kasvattaa kaverilistaani entisestään, jossa nyt jo onkin kivasti jo sellaiset 800 kaveria. Ihan sama kuka siellä on, sillä tunnenhan minä tuon tyypin jotenkin, jota kiusasin aikoinaan. Ehkä hän hyväksyy kaveripyyntöni, luulee, että haluan pytää anteeksi ja siinä samalla saan mukavasti urkittua hänen yksityisyysasioita ja nauraa hänen selkänsä takana hänen jutuilleen.
Minä sain tosiaan kaveripyyntöjä parilta entiseltä koulukiusaajaltani, mutta koska en tunne heitä ja sen verran, kuin tunnen, niin täysiä kusipäitähän he ovat olleet/ovat. Kurkkasin samantien heidän kaverilistaansa, kun pyyntö oli saapunut. Siksi vertaan heitä näihin "kaverikerääjiin", koska tosissaankin heillä oli monta sataa ihmistä listallaan. Miksi lisätä sellaisia henkilöitä kaverilistalle, joita ei oikeasti tunne? Jos tyyppi sattuukin hyväksymään kaverikerääjän kaveripyynnön, niin ei tämä kaverikerääjä ala paljoa juttua höpöttämään juurta jaksaen tälle hänen uudelle kaverihankinnalleen, jonka listalleen värkkäsi. Se on vain yksi koriste lisää kaverilistaan, hyvältä näyttää, joten lisää vaan.
Minulla oli kaverilistassani juurikin niitä tyyppejä, joita tunsin vain jostain. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en oikeasti ole jutellut Facebookissa, kuin pari sanaa joskus sattumalta enkä oikeastaan livenäkään ole paljoa kuulumisia heidän kanssaan vaihdellut. Mietin, että mitä he edes tekevät kaverilistallani? Eivät mitään. En minä ole mikään kaverikerääjä, mutta muutama heistä oli sellaisia tyyppejä, joihin olisin oikeasti halunut tutustua ja olinkin yrittänyt tutustua, mutta heidän osaltaan ei tullut minkäänlaista vastakaikua, joten he saivat luvan kaikota listalta. 30 muka kaveria häipyi listalta. Ne, jotka näkevät vielä Facebookprofiilini sisällön voivat todeta, että he eivät kuuluneet niihin muka kavereihin, mutta asiatahan voivat aina muuttua. Mistä sitä tietää, jos ne ihmiset, jotka ovat nyt kavereitani, ovatkin vuoden parin päästä vain niitä koristeita listallani, kunnes tajuan asian ja he saavat lähteä?
torstai 31. toukokuuta 2012
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Terveisiä landelta
Tosiaan, olen tällähetkellä maaseudun rauhassa ja päätin kadota hetkeksi taas kaupunkiseudulta. Tosin sen postauksen jälkeen minkä kirjoitin, eli "Keho sanoo STOP" ei ole kyllä kaverit tai kukaan muukaan ollut missään yhteyksissä minuun, joten eipä tämä minun poissaoloni sieltä paljoa vaikuta missään. Se on vaan niin kumma juttunen.. Okei, minä kirjoitin, että haluan aikaa itselleni ja haluan rentoutua/rauhoittua, mutta sanoin myös ja painotin lausetta, että en kuitenkaan tarkoita sitä, että minuun ei pidä olla missään yhteyksissä enää. Nyt kuitenkin kävi niin ja se huvittaa. Mietein myös sitä, että olenkohan minä ollut eninmäkseen se tyyppi, joka on ennen aina pyytänyt kavereilta, että saako heille tulla kylään ja heittänyt ideoita ilmaan? Olenkohan minä itse ollut kaiken sen takana, että olen kehitellyt minun ja kavereideni välille jotain tekemistä? Jos minä en ottaisi kavereihini enää yhteyttä, niin ottaisivatko he joskus minuun yhteyttä? Jos minusta ei kuuluisi mitään, niin kuuluisiko heistäkään..?
Paljon monta kysymystä.. Katsotaan. Oloni täällä landella ei ole nyt ollut kovin hääppöinen, johtuen tosiaan kovista kivuista päässä/leuassa/suussa, mutta silti olen ollut rauhallisempi, kuin kaupungissa ollessani, koska tiedän, ettei minulla ole täälä ollessa suuria velvotteita eikä periaatteessa tarvitsisi tehdä yhtään mitään muuta, kuin olla vain. Aina täällä käydessä päässä on käynyt kysymys "Olisiko tämä oikea paikka minulle?". Siis oikea paikka, jossa voisi asua.. Kun miettii tarkemmin sitä, että miksi muutin täältä alunperin pois oli se, että jouduin tekemään sen pakon edessä. Pahat asiat/tapahtumat suorastaan ajoivat minut täältä pois, vain yhden ihmisen tekojen takia. Jos mitään ei olisi silloin tapahtunut, niin asuisin varmaan vieläkin täälä. Uskon, etten olisi koskaan vain tavannut niitä ihmisiä, jotka nykyään vaikuttavat elämääni päivittäin ja ovat minulle tärkeitä. En oikeastaan olisi halunut jäädä entiseen, joten lähdettyäni täältä olen voinut helpommin palata uuteen elämään, toisin sanoen alkaa elämään. Onnistuin siinä, nimittäin minulla on nyt elämä, jota voi sanoa elämäksi. Kaipaan tietenkin asioita vanhasta, mutta ne ovat nyt muistoja. Suurinosa on kipeitä, mutta pikku hiljaa olen alkanut kaivamaan esiin niitä hyviäkin muistoja. Täällä kotipaikkakunnalla ollessani ajattelin taas käydä kävelemässä ensinmäisen oman kämppäni lähistöllä ja vain muistelemassa niitä hyviä asioita. Luulen, että kuitenkin ne ikävät asiat pulpahtavat ensin mieleeni.
Ensiviikolla oma rakkaani tulee maitojunalla minun perässä tänne landelle pääpöilemään kanssani ja olenkin jo suunnitellut meille vaikka mitä yhteistä tekemistä :3 Ensiksi tietenkin menemme eräälle tietylle kivilouhokselle pienen lammen viereen ja teemme tutusti taas pienen nuotion sinne ja tällä kertaa otamme mukaan jotain ruokaa, jota voisi paistaa. Tuttu juttu, eli makkarat messiin siis! Toinen paikka missä yleensä aina olen kesäisin on joki, joka virtaa melkein kotimme vierestä. Siellä on pakko käydä rakkaan kanssa, vaikka tuskin sieltä saa vielä ongittua kalaa ylös, niin siellä on mukava vain istuskella rantakivillä, tai tutkia rantaa muuten vain, että mitä sieltä löytyy jäiden lähdettyä pois joesta. Yleensä näin keväällä/alkukesästä rannalta voi löytyä pientä tavaraa (Yleensä vain romua). Viimeisin hieno löytöni on pieni hauki-uistin. Viimeisin ja löysin sen muistaakseni 8 vuotiaana, höhöö.
Tässä kuvia hieman kivilouhokselta, josta mainitsin. Aina kotipaikkakunnalla ollessani olen käynyt tuolla, joko valokuvaamassa yksin, rakkaan kanssa tai muuten vain seikkailemassa. Ennen aina olin sitä mieltä, että sinne on aivan liian pitkä matka mennä (Jotain 3-4 km) ja siksi ennen aina jompi kumpi vanhemmistani kävi autolla nakkaamassa minut sinne. Nykyään en ole niin laiskapaska, kuin ennen, vaan minä menen helposti juosten tuonne, jos on aikomus. Pyörällä se tosin olisi varmaankin helpompaa, mutta kun juoksua harrastan, niin mikäpä se on siinä samalla juoksennella tuonne seikkailemaan. Muutaman kerran olen juossut tuonne, kun on pitänyt juosta jokin tietty matka ja voin sanoa, että tie, joka tuonne menee on kaikkea muuta, kuin hieno alusta juoksemiselle! Kuitenkin olen pysynyt pystössä tiellä ja vielä onnekseni olen pysynyt jotenkuten pystössä ollessani tuolla kallioilla seikkailemassa. Tuo alempi kuva, jossa olen kuvannut suoraa kalliota, niin se on suunilleen 4-5 metriä pitkä pudotus. Ei mikään kovin iso, mutta kyllähän siinä jalka vähintään menisi poikki, jos tippuisi tai pahimmillaan voisi lyödä kivasti pään alhaalle laskeuduttua kivikkoon ja siinä olisi sitten veriset kuvattavat kameran kanssa. Hyrr.. Pelkkä mielikuva tilanteesta alkoi hirvittämään.
Nyt kun päästiin tähän kuvien lisäämisen makuun, niin laitanpa vielä pari kuvaa toisesta paikasta, jonka mainitsin, eli joelta. Kesäisempi kuva on otettu viime kesältä, kun olin rakkaani kanssa ensinmäistä kertaa yhdessä joella kahlaamassa ja onkimassa. Saimme muutaman fisun ongittua kissoille ja olimmekin joella reilut 5-6 tuntia, eli koko sen ajan, kun aurinko paistoi paahtavan kuumasti. Kun olimme lähdössä pois joelta, niin meillä oli taas edessä joen ylitys, eli kahlaamalla suoraan suuren virran yli. Poikaystävälleni se oli hieman suurempi haaste, kuin minulle, koska äijä on niin pikkuinen kooltaan, että virta meinasi viedä hänet mukanaan, heh. Selvisimme kuitenkin hegissä ja hyvillä mielin pois sieltä. Siitä retkestä viisastuneena otan tänä kesänä kyllä eväät mukaan sinne. Nimittäin viimeksi alkoi maha kurnimaan kyllä aika nopeaa, koska olimme koko ajan liikkeessä siellä.
Ja puolestaan tuo hieman synkemmän sävyinen kuva on otettu viimeksi, kun kävin kotipaikkakunnallani kyläilemässä, eli viime kuussa toisin sanottuna. Kuva on otettu klo 24:23 aikoihin yöllä ja silloin oli kyllä ihan tarpeeksi hämärää, siksi ihmettelinkin, että osaanko minä jo säätää kameran niin hyvään kuvauskuntoon, että saan nuinkin valoisia ja tarkkoja kuvia hämärällä? Sovitaan, että osaan käyttää kameraa siis oikein, sillä ei tuo ihan tuurista tällä kertaa ollut kiinni ;)
Miksi lähdin niin myöhään joelle? Oli viimeinen päiväni kotipaikkakunnalla ja olin jo nukahtamaisilla sänkyyni, mutta heräsin oikein säpsähtämällä hereille ja muistin, etten ollut vielä käynyt kertaakaan joella täällä ollessani, siispä päätin äkkiä vetäistä ulkovaatteet päälleni ja lähteä ulos kameran kanssa, vaikka kello olikin mitä oli. Olin yli tunnin joella. Eninmäkseen minä vain istuin yhdellä isolla kivella joenrannassa ja piirtelin puunoksalla hiekkaan kuvioita ja katselin toiselle puolen rantaa, mietin asioita mitä olin joella ollessani pienenä tyttönä tehnyt ja kaikkea muuta mukavaa, mitä nyt silloin mielessä pyöri.
Paljon monta kysymystä.. Katsotaan. Oloni täällä landella ei ole nyt ollut kovin hääppöinen, johtuen tosiaan kovista kivuista päässä/leuassa/suussa, mutta silti olen ollut rauhallisempi, kuin kaupungissa ollessani, koska tiedän, ettei minulla ole täälä ollessa suuria velvotteita eikä periaatteessa tarvitsisi tehdä yhtään mitään muuta, kuin olla vain. Aina täällä käydessä päässä on käynyt kysymys "Olisiko tämä oikea paikka minulle?". Siis oikea paikka, jossa voisi asua.. Kun miettii tarkemmin sitä, että miksi muutin täältä alunperin pois oli se, että jouduin tekemään sen pakon edessä. Pahat asiat/tapahtumat suorastaan ajoivat minut täältä pois, vain yhden ihmisen tekojen takia. Jos mitään ei olisi silloin tapahtunut, niin asuisin varmaan vieläkin täälä. Uskon, etten olisi koskaan vain tavannut niitä ihmisiä, jotka nykyään vaikuttavat elämääni päivittäin ja ovat minulle tärkeitä. En oikeastaan olisi halunut jäädä entiseen, joten lähdettyäni täältä olen voinut helpommin palata uuteen elämään, toisin sanoen alkaa elämään. Onnistuin siinä, nimittäin minulla on nyt elämä, jota voi sanoa elämäksi. Kaipaan tietenkin asioita vanhasta, mutta ne ovat nyt muistoja. Suurinosa on kipeitä, mutta pikku hiljaa olen alkanut kaivamaan esiin niitä hyviäkin muistoja. Täällä kotipaikkakunnalla ollessani ajattelin taas käydä kävelemässä ensinmäisen oman kämppäni lähistöllä ja vain muistelemassa niitä hyviä asioita. Luulen, että kuitenkin ne ikävät asiat pulpahtavat ensin mieleeni.
Ensiviikolla oma rakkaani tulee maitojunalla minun perässä tänne landelle pääpöilemään kanssani ja olenkin jo suunnitellut meille vaikka mitä yhteistä tekemistä :3 Ensiksi tietenkin menemme eräälle tietylle kivilouhokselle pienen lammen viereen ja teemme tutusti taas pienen nuotion sinne ja tällä kertaa otamme mukaan jotain ruokaa, jota voisi paistaa. Tuttu juttu, eli makkarat messiin siis! Toinen paikka missä yleensä aina olen kesäisin on joki, joka virtaa melkein kotimme vierestä. Siellä on pakko käydä rakkaan kanssa, vaikka tuskin sieltä saa vielä ongittua kalaa ylös, niin siellä on mukava vain istuskella rantakivillä, tai tutkia rantaa muuten vain, että mitä sieltä löytyy jäiden lähdettyä pois joesta. Yleensä näin keväällä/alkukesästä rannalta voi löytyä pientä tavaraa (Yleensä vain romua). Viimeisin hieno löytöni on pieni hauki-uistin. Viimeisin ja löysin sen muistaakseni 8 vuotiaana, höhöö.
Miksi lähdin niin myöhään joelle? Oli viimeinen päiväni kotipaikkakunnalla ja olin jo nukahtamaisilla sänkyyni, mutta heräsin oikein säpsähtämällä hereille ja muistin, etten ollut vielä käynyt kertaakaan joella täällä ollessani, siispä päätin äkkiä vetäistä ulkovaatteet päälleni ja lähteä ulos kameran kanssa, vaikka kello olikin mitä oli. Olin yli tunnin joella. Eninmäkseen minä vain istuin yhdellä isolla kivella joenrannassa ja piirtelin puunoksalla hiekkaan kuvioita ja katselin toiselle puolen rantaa, mietin asioita mitä olin joella ollessani pienenä tyttönä tehnyt ja kaikkea muuta mukavaa, mitä nyt silloin mielessä pyöri.
Sieltä kotiin palattuani sain unenpäästä heti kiinni, kun painoin pääni tyynyyn. Otin joenrannasta mukaani yhden kiven, joka muistutti todella paljon muodoltaan sydäntä.. Okei, oli se vähän epämuodotunut möhkäle, mutta näytti minun silmissäni nuin hämärässä vähintäänkin sydämmeltä. Vein sen yhteen tiettyyn paikkaan talteen, nimittäin mummoni ranta-aittaan ja pistin sen lähelle katonrajaa, jossa oli mukava pieni kolo, juuri kivelle mentävä aukko. Halusin, että siinä aitassa olisi tallessa jotain minullekin kuuluvaa, joten toin sinne jotain nuinkin mahtavaa, kuin epämuodostuneen möhkäleen, joka näytti siinä mielentilassa mielestäni sydämmeltä. Voisin käydä joku yö tässä katsomassa onko se vielä tallessa, jos ei niin ammun varalta ihan kaikki sillä hetkellä aitan lähellä olevat kiväärilläni, joka siinä mielentilassa näyttäisi kivääriltä.. Oikeastihan se olisi vain kuihtunut männynoksa.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Melkein kuin koira
Minulla on ollut pidemmän aikaa jo hirveä koirakuume, mutta koiraa en voisi hankkia, vaikka haluaisin. Koira ei vain yksinketaisesti sopisi tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni enkä usko, että vielä moneen vuoteen. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Toki koira saisi paljon liikuntaa, kun ottaisin sen mukaan 5-10 km juoksulenkeille, mutta matkustaminen sen kanssa ja koiralle hoitopaikan saaminen tarpeen tullen olisi iso haaste, sillä vanhempieni luo sitä ei voisi viedä, koska isäni on allerginen koirille ja tutuille en vain viitsisi viedä vastuksille koiraa hoidettavaksi. Mielestäni muutenkaan koira ei sovi kerrostaloasuntoon, jos ei sitten asu alimmassa keroksessa ja omista nurmikollista takapihaa. Koirahaaveita siis olisi, mutta huomasin yhden mahtavan seikan..
Nimittäin mitä teen koiralla, kun kissani Merri muistuttaa enenmän koiraa käyttäytymiseltään, kuin kissaa. Se noutaa palloa, ei paljoa ääntele ja elehdi kissamaisesti ja tänä iltana huomasin, että sehän kulkee valjaissa ulkona, kuin koirat konsonaan. Halusin itselleni lenkkiseuraa, mutta sehän löytyi lähempää, kuin olisin osannut aavistaakaan. Merri suorastaan juoksi pihalla ja naureskellen juoksin Merrin perässä. Onnesi hihnaa oli sen verran pitkästi, ettei tarvinut lyhyellä narulla olla vedettävänä. Heti alussa, kun pääsimme pihalle niin, pihan pusikossa kuului kovaa rapinaa ja en ymmärrä miksi Merri ei ollut siitä ollenkaan innostunut. Itse mietein, että kohta sieltä puskasta hyökkää joku kiimainen kolli Merrin päälle, mutta kun vähän aikaa kurkistelin puskaan, niin Simohan se siellä oli. Ei siis tuo naapurin Simo niminen pulsu, vaan Simo siili.. Okei, no on ne jotain kaukaista sukua toisilleen. Toinen asia, joka pisti kummastuttamaan Merrissä oli se, ettei se tippaakaan pelännyt autoja eikä koiria.
Kun tulimme pihalle heti alussa, niin menimme pihan kiikkujen ja mattotelineiden luokse. Istuin itse mattotelineelle ja Merri oli maassa. Se oli karvat pystössä ja katsoi vihaisen pelokkaasti naapurin lihavahkoa tätiä, joka oli tupakalla alimmassa kerroksessa pavekkeellaan. Yritin pitää naamani peruslukemilla ja yritin pidätellä naurua, heti kun tämä täti meni takaisin kotinsa sisään, niin repesin räkättävään nauruun. Merri säikähti minua aivan helvetisti ja ihme, ettei se saanut paskahalvausta. Itse nauroin vedet silmissä nähdessäni vielä kaiken kukkuraksi Merrin kauhistuneen ilmeen. Kun tämä järkyttävä episodi oli ohi, niin Merri lähti vedättämään minua hihnassa pitkin pihaa, eli se selvisi järkytyksestään aika nopeaa.
Olen tähän päivään asti ikävöinyt edesmennyttä kissaani Veetiä, kaikkea niitä asioita, joita Veetin kanssa tein, kuten esimerkiksi lenkkeily sen kanssa. Eniten ikävöin kissaa kokonaisuudessaan, se oli mahtava persoona, ainutlaatuinen tapaus. Olen kuitenkin verrannut paljon Merriä Veetiin. Surkutellut sitä, että Merrissä ei ole sitä ja sitä piirrettä, mitä Veetissä oli. Kuitenkin ne ovat kaksi eri kissaa, kaksi eri persoonaa. Ei niitä pitäisi verrata toisiinsa millään tavalla. Pikku hiljaa olen alkanut tajuamaan sen, että Veetiä ei enää koskaan löydy eikä se palaa enää koskaan takaisin minulle, joten minun on päästettävä siitä irti ja hyväksyttävä Merri tuollaisena, kuin se on vierelleni jakamaan tulevaisuuden seikkailut.
Veetikin kulki hihnassa siististi ja oli, kuin pieni koira ja mennä köpötteli kanssani pitkin teitä kesäöinä. Ajattelin, että Merri ei olisi samanlainen ja pötkähtäisi heti ulos mentyään valjaat päällä kyljelleen maahan makaamaan. Onneksi Merri ei ole huomaavinaankaan valjaita päällään, joten toiveeni toteutui. Sain siis itselleni täydellisesti hihnassa kulkevan kissan, joka vieläpä noutaa palloa!
Nimittäin mitä teen koiralla, kun kissani Merri muistuttaa enenmän koiraa käyttäytymiseltään, kuin kissaa. Se noutaa palloa, ei paljoa ääntele ja elehdi kissamaisesti ja tänä iltana huomasin, että sehän kulkee valjaissa ulkona, kuin koirat konsonaan. Halusin itselleni lenkkiseuraa, mutta sehän löytyi lähempää, kuin olisin osannut aavistaakaan. Merri suorastaan juoksi pihalla ja naureskellen juoksin Merrin perässä. Onnesi hihnaa oli sen verran pitkästi, ettei tarvinut lyhyellä narulla olla vedettävänä. Heti alussa, kun pääsimme pihalle niin, pihan pusikossa kuului kovaa rapinaa ja en ymmärrä miksi Merri ei ollut siitä ollenkaan innostunut. Itse mietein, että kohta sieltä puskasta hyökkää joku kiimainen kolli Merrin päälle, mutta kun vähän aikaa kurkistelin puskaan, niin Simohan se siellä oli. Ei siis tuo naapurin Simo niminen pulsu, vaan Simo siili.. Okei, no on ne jotain kaukaista sukua toisilleen. Toinen asia, joka pisti kummastuttamaan Merrissä oli se, ettei se tippaakaan pelännyt autoja eikä koiria.
Kun tulimme pihalle heti alussa, niin menimme pihan kiikkujen ja mattotelineiden luokse. Istuin itse mattotelineelle ja Merri oli maassa. Se oli karvat pystössä ja katsoi vihaisen pelokkaasti naapurin lihavahkoa tätiä, joka oli tupakalla alimmassa kerroksessa pavekkeellaan. Yritin pitää naamani peruslukemilla ja yritin pidätellä naurua, heti kun tämä täti meni takaisin kotinsa sisään, niin repesin räkättävään nauruun. Merri säikähti minua aivan helvetisti ja ihme, ettei se saanut paskahalvausta. Itse nauroin vedet silmissä nähdessäni vielä kaiken kukkuraksi Merrin kauhistuneen ilmeen. Kun tämä järkyttävä episodi oli ohi, niin Merri lähti vedättämään minua hihnassa pitkin pihaa, eli se selvisi järkytyksestään aika nopeaa.
Olen tähän päivään asti ikävöinyt edesmennyttä kissaani Veetiä, kaikkea niitä asioita, joita Veetin kanssa tein, kuten esimerkiksi lenkkeily sen kanssa. Eniten ikävöin kissaa kokonaisuudessaan, se oli mahtava persoona, ainutlaatuinen tapaus. Olen kuitenkin verrannut paljon Merriä Veetiin. Surkutellut sitä, että Merrissä ei ole sitä ja sitä piirrettä, mitä Veetissä oli. Kuitenkin ne ovat kaksi eri kissaa, kaksi eri persoonaa. Ei niitä pitäisi verrata toisiinsa millään tavalla. Pikku hiljaa olen alkanut tajuamaan sen, että Veetiä ei enää koskaan löydy eikä se palaa enää koskaan takaisin minulle, joten minun on päästettävä siitä irti ja hyväksyttävä Merri tuollaisena, kuin se on vierelleni jakamaan tulevaisuuden seikkailut.
Veetikin kulki hihnassa siististi ja oli, kuin pieni koira ja mennä köpötteli kanssani pitkin teitä kesäöinä. Ajattelin, että Merri ei olisi samanlainen ja pötkähtäisi heti ulos mentyään valjaat päällä kyljelleen maahan makaamaan. Onneksi Merri ei ole huomaavinaankaan valjaita päällään, joten toiveeni toteutui. Sain siis itselleni täydellisesti hihnassa kulkevan kissan, joka vieläpä noutaa palloa!
torstai 24. toukokuuta 2012
Keho sanoo STOP
Olen ollut nyt puolen vuoden ajan, kuin supernainen. Ollut koko ajan menossa enkä ole pysähtynyt, olen jaksanut tehdä vaikka ja mitä, mennä vaikka ja minne, olla koko ajan liikkeessä hyvillä mielin, mutta nyt.. Keho sanoi stop ja mieli sanoi minulle, että eikö olisi aika pysähtyä edes hetkeksi?
Olisi, olisi kyllä nyt oiva hetki pysähtyä. Olen kyllä nauttinut tästä tilasta, että olen jaksanut olla koko ajan aktiivisesti menossa, mutta nyt lähiaikoina päässäni on kummitellut outo tunne, joka on ollut painostava, mutta en ollut välittänyt siitä ja olen aina sivuuttanut sen, ennen tätä päivää.
Koko tämä painostava tunne purkautui kertaheitolla, väsymys, uupumus ja voimattomuus. Ei niinkään henkinen, vaan fyysinen. Olen rentoutunut ja pysähtynyt aidosti vain silloin, kun olen mennyt nukkumaan. Heti herättyäni olenkin jo lähtenyt aamupalan jälkeen juoksemaan 5 kilometrin lenkin, tullut takaisin kotiin ja jatkanut siitä arkiaskareita, mutta kertaakaan pysähtymättä. Koko ajan liikeessä ja vain ainoat kerrat päivän aikana, jolloin olen pysähtynyt ovat olleet datailessa tietokoneella vähän aikaa ja lukiessa kirjaa.
Minä olen luvannut paljon ihmisille, että tulisin kylään heidän luokseen ja tulisin mukaan erinlaisiin juttuihin, joita ihmiset ovat ehdottaneet. Olen luvannut, että kyllä se sopii ja kyllä minä jaksan. Kuitenkin aina olen joutunut perumaan viime hetkillä sovitun tapaamisen, sillä olen ollut lähtöhetkillä jo niin uupunut fyysisesti, etten ole vaan kertakaikkiaan jaksanut lähteä enää mihinkään. Aamu kuudelta herääminen tuntuu reippaalta ja onkin helppo sopia aamupäivällä, että tulen illalla vaikka messiin jonnekkin kavereiden kanssa, kun olo on jaksava ja intoa puhkuva, mutta kun sovittu tapaaminen onkin iltapäivällä, niin jo päivällä olenkin jo aivan poikki ja joudun perumaan sovitut menot. Pahoittelut kavereille, siitä, kun olen joutunut perumaan sovittuja juttuja. En ole tajunnut olotilaani kunnolla, ennen kuin nyt kun pysähdyin miettimään mikä minua vaivaa.
Tänään annoin luvan itselleni rentoutua. Kävin saunassa luin kirjaa, kuuntelin hyvää musiikkia ja olla möllötin vain. Olin kuitenkin luvannut yhdelle kaverille, että näen häntä tänään ja tarkoitukseni oli mennä keskustaan häntä tapaamaan. Sitten vaan jokin päässä napsahti, kun olisi pitänyt lähteä taas menemään. Ääni päässäni sanoi, että en ole rentoutunut tarpeeksi. Ei pelkkä 20 min saunominen ja tunnin möllöttäminen auta puolen vuoden jatkuvan kiireen ja menemisen jälkeen yhtään olotilaa Ei sitä rentoudu kunnolla vain alle parissa tunnissa. Se vaatii jopa viikkoja.
Olin viikon itseasiassa porukoideni luona sen takia, kun tämä painostava olotila pakotti minut lähtemään kauas pois kiireen keskeltä. Kotipaikkakunnallani minä rauhoituin selvästi ja ihmettelin aluksi, että miksi minä kaipaan sinne maaseudulle koko ajan takaisin, kun olen palanut taas tänne kaupunkivilinän keskelle. Minä olin kyllä koko ajan liikkeessä sieläkin ollessa, mutta silti jotenkin joku osa aivoista tunsi suunnatonta rauhaa, joka auttoi minut jaksamaan hyvin. Taas minä kaipaan sinne ja tunnen täälä omassa "kotonani" hirveää stressiä kiirettä ja tuntuu, ettei täälä vain yksinkertaisesti voi rentoutua.
JA TIEDOKSI KAVEREILLE!
En nyt pysty vähään aikaan lupaamaan mitään menoja, tapaamisia ym, mutta se ei takoita sitä, että haluan katkaista sille välille yhteydenpidon. En minä mitään erakoitua halua, mutta en vaan nyt jaksa lähteä mihinkään muualle, kuin vain pakollisiin juttuihin. Minuun siis voi pitää yhteyttä, niinkuin ennenkin, mutta en lupaa mitään tapaamisia ennen, kuin taas tunnen oikeasti olevani fyysisen jaksamisen kanssa kunnossa.
Toki puolestaan täällä minun luonani voi kaverit tulla pistäytymään, sillä täälä harvoin edes käy kukaan kylässä. Oikeastaan minä olen aina ollut se, joka lähtee tapaamaan kavereita, kuin se jonka luo kaverit tulevat kylään.
Eli tästä käynnistyy nyt pieni paussi, jolloin kokoan taas voimavarani ja korjaan elämäntapani niin, että jaksan tehdä asioita ilman stessiä ja kiiren tuntua.
Btw. Ja tämä minun seuraava pieni "paussi" ei ole sellainen, että olla möllötän vain neljän seinän sisällä ja rentoudun. Se ei ole minulle kovinkaan rentoutumista, sillä olen menevä ihminen ja jo perusluonteeseeni kuuluu, että en halua olla vain paikallani. En siis ole luopumassa juoksusta tai mistään muustakaan urheiluharrastuksestani (Kuten muutama jo luulikin). En vaan nyt lupaa vähän aikaan mitään menemisiäni ja tulemisiani kellekkään, se on tämän pointti.
Olisi, olisi kyllä nyt oiva hetki pysähtyä. Olen kyllä nauttinut tästä tilasta, että olen jaksanut olla koko ajan aktiivisesti menossa, mutta nyt lähiaikoina päässäni on kummitellut outo tunne, joka on ollut painostava, mutta en ollut välittänyt siitä ja olen aina sivuuttanut sen, ennen tätä päivää.
Koko tämä painostava tunne purkautui kertaheitolla, väsymys, uupumus ja voimattomuus. Ei niinkään henkinen, vaan fyysinen. Olen rentoutunut ja pysähtynyt aidosti vain silloin, kun olen mennyt nukkumaan. Heti herättyäni olenkin jo lähtenyt aamupalan jälkeen juoksemaan 5 kilometrin lenkin, tullut takaisin kotiin ja jatkanut siitä arkiaskareita, mutta kertaakaan pysähtymättä. Koko ajan liikeessä ja vain ainoat kerrat päivän aikana, jolloin olen pysähtynyt ovat olleet datailessa tietokoneella vähän aikaa ja lukiessa kirjaa.
Minä olen luvannut paljon ihmisille, että tulisin kylään heidän luokseen ja tulisin mukaan erinlaisiin juttuihin, joita ihmiset ovat ehdottaneet. Olen luvannut, että kyllä se sopii ja kyllä minä jaksan. Kuitenkin aina olen joutunut perumaan viime hetkillä sovitun tapaamisen, sillä olen ollut lähtöhetkillä jo niin uupunut fyysisesti, etten ole vaan kertakaikkiaan jaksanut lähteä enää mihinkään. Aamu kuudelta herääminen tuntuu reippaalta ja onkin helppo sopia aamupäivällä, että tulen illalla vaikka messiin jonnekkin kavereiden kanssa, kun olo on jaksava ja intoa puhkuva, mutta kun sovittu tapaaminen onkin iltapäivällä, niin jo päivällä olenkin jo aivan poikki ja joudun perumaan sovitut menot. Pahoittelut kavereille, siitä, kun olen joutunut perumaan sovittuja juttuja. En ole tajunnut olotilaani kunnolla, ennen kuin nyt kun pysähdyin miettimään mikä minua vaivaa.
Tänään annoin luvan itselleni rentoutua. Kävin saunassa luin kirjaa, kuuntelin hyvää musiikkia ja olla möllötin vain. Olin kuitenkin luvannut yhdelle kaverille, että näen häntä tänään ja tarkoitukseni oli mennä keskustaan häntä tapaamaan. Sitten vaan jokin päässä napsahti, kun olisi pitänyt lähteä taas menemään. Ääni päässäni sanoi, että en ole rentoutunut tarpeeksi. Ei pelkkä 20 min saunominen ja tunnin möllöttäminen auta puolen vuoden jatkuvan kiireen ja menemisen jälkeen yhtään olotilaa Ei sitä rentoudu kunnolla vain alle parissa tunnissa. Se vaatii jopa viikkoja.
Olin viikon itseasiassa porukoideni luona sen takia, kun tämä painostava olotila pakotti minut lähtemään kauas pois kiireen keskeltä. Kotipaikkakunnallani minä rauhoituin selvästi ja ihmettelin aluksi, että miksi minä kaipaan sinne maaseudulle koko ajan takaisin, kun olen palanut taas tänne kaupunkivilinän keskelle. Minä olin kyllä koko ajan liikkeessä sieläkin ollessa, mutta silti jotenkin joku osa aivoista tunsi suunnatonta rauhaa, joka auttoi minut jaksamaan hyvin. Taas minä kaipaan sinne ja tunnen täälä omassa "kotonani" hirveää stressiä kiirettä ja tuntuu, ettei täälä vain yksinkertaisesti voi rentoutua.
JA TIEDOKSI KAVEREILLE!
En nyt pysty vähään aikaan lupaamaan mitään menoja, tapaamisia ym, mutta se ei takoita sitä, että haluan katkaista sille välille yhteydenpidon. En minä mitään erakoitua halua, mutta en vaan nyt jaksa lähteä mihinkään muualle, kuin vain pakollisiin juttuihin. Minuun siis voi pitää yhteyttä, niinkuin ennenkin, mutta en lupaa mitään tapaamisia ennen, kuin taas tunnen oikeasti olevani fyysisen jaksamisen kanssa kunnossa.
Toki puolestaan täällä minun luonani voi kaverit tulla pistäytymään, sillä täälä harvoin edes käy kukaan kylässä. Oikeastaan minä olen aina ollut se, joka lähtee tapaamaan kavereita, kuin se jonka luo kaverit tulevat kylään.
Eli tästä käynnistyy nyt pieni paussi, jolloin kokoan taas voimavarani ja korjaan elämäntapani niin, että jaksan tehdä asioita ilman stessiä ja kiiren tuntua.
Btw. Ja tämä minun seuraava pieni "paussi" ei ole sellainen, että olla möllötän vain neljän seinän sisällä ja rentoudun. Se ei ole minulle kovinkaan rentoutumista, sillä olen menevä ihminen ja jo perusluonteeseeni kuuluu, että en halua olla vain paikallani. En siis ole luopumassa juoksusta tai mistään muustakaan urheiluharrastuksestani (Kuten muutama jo luulikin). En vaan nyt lupaa vähän aikaan mitään menemisiäni ja tulemisiani kellekkään, se on tämän pointti.
Love & Hate
Pikkutyttöinä aina parhaan ystäväni kanssa harrastimme erinlaisten listojen tekemistä yhteen aikaan ja mielestäni se oli varsin hauskaa puuhaa, joten ajattelin tehdä listan itselleni aiheesta "Love & hate", eli mitä asioita rakastan/mistä pidän ja mitä puolestaan vihaan/mistä en pidä (Koska paljon turhaa aikaa).
Teen aakkosjärjestyksessä, laitan vähän haastetta peliin :3
Love:
A:
Askartelu
Auringonpaiste
Amerikan autot
Avaruus ja tähtitiede
Aamulenkit
B:
Bloggaaminen
Bilettäminen
C:
Cadillac
Dinosaurukset
E:
Elokuvat
Endorfiini
Elämä
Eläimet
F:
Festarit
H:
Haaveilu
Halailu
Hierottavana oleminen
Huumori
Hyvä seura
Hyvät tv-ohjelmat ja sarjat
Harrastukset
Hemmottelu
Hyvät yöunet
Hymy ihmisten kasvoilla
Hiihto
Hyvä parisuhde
Haravointi pihalla
Hiekkarannalla oleminen
I:
Ihastumisen tunne
Iloiset ihmiset ympärillä
Itsensä toteuttaminen
Itseluottamus
Iloiset yllätykset
J:
Juokseminen
Joessa kahlaaminen
Jäätelöt
Jumppaaminen
Jyrsijät
K:
Kesä
Kevät
Kissat
Koirat
Kanit
Karkit
Kauniit maisemat
Kiireettömyys
Kesäloma
Kirpputorit
Kohteliaisuudet
Kukat
Korujen tekeminen
Kaurapuuro
Kissojen kehräys
Kotipaikkakunta
Kirjoittaminen
Kunnioitus
Kehut
Kiinalainen ruoka
Kukkakimppujen tekeminen
L:
Lakritsijäätelö
Lukeminen
Laiskottelu
Lemmikkien hoito
Laulaminen
Lävistykset
Linnut
Lämmin kaakao
Luonnon rauha
Lapset
Läheisyys
Leipominen
Lämpö
Lohiruuat
Linnun viserrys
M:
Minttujäätelö
Mansikat
Metsässä kävely
Musiikin kuuntelu
Meikkaaminen
Maalaaminen
Matkustelu
Mokkapalat
Melodinen metallimusiikki
Mielyttävät muistot
Mielenrauha
Marjojen ja sienien poimiminen
Merri
Makaronilaatikko
N:
Nuotiolla grillaaminen
Nauraminen
Nukkuminen
Nukkuminen rakkaan vieressä
O:
Omenat
Onkiminen
Onnistumisen tunne
Oma koti
P:
Puutarhatyöt
Paljain jaloin nurmella kävely
Poikaystävä
Perhe
Piknik
Positiiviset ihmiset
Pehmeä sänky
Palapelit
Puhtaus
Purna
Paijattavana oleminen
Päiväunet
R:
Retkeily
Rakastelu
Ratsastus
Rommirusinajäätelö
Rakastuminen
Rauha
Rehellisyys
Rahapäivä
Romanttisuus
S:
Suutelu
Syksy
Sisustaminen
Saunominen
Suklaa
Siisti koti
Sonata Arctica
Syöminen
Sateen jälkeinen tuoksu
Shoppailu
Suunnittelu
Soutaminen veneellä
T:
Tanssiminen
Telttailu
Tatuoinnit
Tee
Tunnelmavalaistus
Tuoksut
Terveys
Tunne, että on tärkeä
Tasapainoinen elämä
Tupakka
Turvallisuuden tunne
Toimiva tietokone
Tyytyväinen lemmikki
U:
Uiminen
Uuden oppiminen
Uuden saaminen
Unelmointi
Uskaltaminen tehdä mitä haluaa
Ukkosenilma
V:
Valokuvaaminen
Vihreä
Vapaus
Vesimelooni
Vanhemmat
Venyttely
Vanhojen valokuvien katselu
Viivi
Veeti
Y:
Ystävien kanssa hengailu
Hate
A:
Aseet
Ahdasmielisyys
Ahtaat paikat
Angstaajat
Alemmuuskompleksit
Arvet
Aika
Anime
D:
Diivailu
E:
Epäkohteliaat ihmiset
Eläinkokeet
Esineellistäminen
Epäoikeudenmukaisuus
Esittäminen, jotain mitä ei ole
Epäjärjestys
Esiintyminen
H:
Hammaslääkäri
Hirvikärpäset
Hämähäkit
Huono tuuri
Huutaminen
Hyttyset
Huumeet
Häiriköijät
Hitaus
Hien haju
Hermostuneisuus
Haukkuminen
I:
Itsekeskeisyys
Idols
Ihmiset, jotka eivät osaa perustella
Ihmiset, jotka eivät osaa sanoa asioita suoraan
Ilonpilaajat
Itsekehu
Isot kaupat
J:
Juopot
Juoruilijat
Jeesustelijat
Jonottaminen
Jouluhössötys
K:
Kateus
Koulukiusaaminen
Kivut
Kilpaileminen
Kiire
Kiroilu
Kissan mouruaminen
Kova tuuli
Kylmyys
Kirkot
Kyylääminen/Kyttääminen
Kaksinaamaisuus
Kaahailijat
Kosketusnäytölliset puhelimet
Koiran paskat tien laidoilla
Köyhyys
Kaamos
Korkeat paikat
Kuumuus
Kuorsaavat ihmiset
Kissan paskan/kusen haju
Koululiikunta
L:
Laiskuus
Lihoaminen
Leuhkat ihmiset
Laskut
Lähentelijät
Liika liioittelu
Lapselliset aikuiset
Liika pervous
Likaisuus
M:
Mielistely
Masennus
Menneisyys
Mainos-tv
Massamuoti
Mustasukkaisuus
N:
Narsistit
Narkkarit
Naistenvaivat
Negatiivisuus
O:
Odottaminen
P:
Painajaiset
Pelit
Palelu
Petri Nygård
Pissikset
Pedofiilit
Puhelinmyyjät
Politiikka
R:
Riitely
Rahattomuus
Raiskaajat
Räntäsade
Räppi
Ruuhkat
Rään syönti
Rasismi
S:
Sodat
Syrjintä
Sairaudet
Saamattomuus
Stressi
Salailu
Scifi
Sotku ympärillä
Surkeat vitsit
Sairaalat
Suuret ihmismassat
Suomidubit
T:
Turhat lupaukset
Turhamaisuus
Teinit
Talvi
Terrorismi
Turha utelu
Teinikihlat
Töniminen
Tosikot
U:
Urheiluohjelmat
Uhkaileminen
Uskonsa tyrkyttäjät
V:
Vapaaottelu
Väkivalta
Vittumaiset ihmiset
Valehtelu
Vitutus
Väsymys
Vihanpito
Vauvan rääkyminen
Viisastelijat
Verot
Valittamista turhasta
Välinpitämättömyys
Väheksyminen
Y:
Yksinäisyys
Ylimielisyys
Yleistäminen
Ylinäytelty porno
Teen aakkosjärjestyksessä, laitan vähän haastetta peliin :3
Love:
A:
Askartelu
Auringonpaiste
Amerikan autot
Avaruus ja tähtitiede
Aamulenkit
B:
Bloggaaminen
Bilettäminen
C:
Cadillac
Christina Aguilera-hajuvesi
D:
DatailuD:
Dinosaurukset
E:
Elokuvat
Endorfiini
Elämä
Eläimet
F:
Festarit
H:
Haaveilu
Halailu
Hierottavana oleminen
Huumori
Hyvä seura
Hyvät tv-ohjelmat ja sarjat
Harrastukset
Hemmottelu
Hyvät yöunet
Hymy ihmisten kasvoilla
Hiihto
Hyvä parisuhde
Haravointi pihalla
Hiekkarannalla oleminen
I:
Ihastumisen tunne
Iloiset ihmiset ympärillä
Itsensä toteuttaminen
Itseluottamus
Iloiset yllätykset
J:
Juokseminen
Joessa kahlaaminen
Jäätelöt
Jumppaaminen
Jyrsijät
K:
Kesä
Kevät
Kissat
Koirat
Kanit
Karkit
Kauniit maisemat
Kiireettömyys
Kesäloma
Kirpputorit
Kohteliaisuudet
Kukat
Korujen tekeminen
Kaurapuuro
Kissojen kehräys
Kotipaikkakunta
Kirjoittaminen
Kunnioitus
Kehut
Kiinalainen ruoka
Kukkakimppujen tekeminen
L:
Lakritsijäätelö
Lukeminen
Laiskottelu
Lemmikkien hoito
Laulaminen
Lävistykset
Linnut
Lämmin kaakao
Luonnon rauha
Lapset
Läheisyys
Leipominen
Lämpö
Lohiruuat
Linnun viserrys
M:
Minttujäätelö
Mansikat
Metsässä kävely
Musiikin kuuntelu
Meikkaaminen
Maalaaminen
Matkustelu
Mokkapalat
Melodinen metallimusiikki
Mielyttävät muistot
Mielenrauha
Marjojen ja sienien poimiminen
Merri
Makaronilaatikko
N:
Nuotiolla grillaaminen
Nauraminen
Nukkuminen
Nukkuminen rakkaan vieressä
O:
Omenat
Onkiminen
Onnistumisen tunne
Oma koti
P:
Puutarhatyöt
Paljain jaloin nurmella kävely
Poikaystävä
Perhe
Piknik
Positiiviset ihmiset
Pehmeä sänky
Palapelit
Puhtaus
Purna
Paijattavana oleminen
Päiväunet
R:
Retkeily
Rakastelu
Ratsastus
Rommirusinajäätelö
Rakastuminen
Rauha
Rehellisyys
Rahapäivä
Romanttisuus
S:
Suutelu
Syksy
Sisustaminen
Saunominen
Suklaa
Siisti koti
Sonata Arctica
Syöminen
Sateen jälkeinen tuoksu
Shoppailu
Suunnittelu
Soutaminen veneellä
T:
Tanssiminen
Telttailu
Tatuoinnit
Tee
Tunnelmavalaistus
Tuoksut
Terveys
Tunne, että on tärkeä
Tasapainoinen elämä
Tupakka
Turvallisuuden tunne
Toimiva tietokone
Tyytyväinen lemmikki
U:
Uiminen
Uuden oppiminen
Uuden saaminen
Unelmointi
Uskaltaminen tehdä mitä haluaa
Ukkosenilma
V:
Valokuvaaminen
Vihreä
Vapaus
Vesimelooni
Vanhemmat
Venyttely
Vanhojen valokuvien katselu
Viivi
Veeti
Y:
Ystävien kanssa hengailu
Hate
A:
Aseet
Ahdasmielisyys
Ahtaat paikat
Angstaajat
Alemmuuskompleksit
Arvet
Aika
Anime
D:
Diivailu
E:
Epäkohteliaat ihmiset
Eläinkokeet
Esineellistäminen
Epäoikeudenmukaisuus
Esittäminen, jotain mitä ei ole
Epäjärjestys
Esiintyminen
H:
Hammaslääkäri
Hirvikärpäset
Hämähäkit
Huono tuuri
Huutaminen
Hyttyset
Huumeet
Häiriköijät
Hitaus
Hien haju
Hermostuneisuus
Haukkuminen
I:
Itsekeskeisyys
Idols
Ihmiset, jotka eivät osaa perustella
Ihmiset, jotka eivät osaa sanoa asioita suoraan
Ilonpilaajat
Itsekehu
Isot kaupat
J:
Juopot
Juoruilijat
Jeesustelijat
Jonottaminen
Jouluhössötys
K:
Kateus
Koulukiusaaminen
Kivut
Kilpaileminen
Kiire
Kiroilu
Kissan mouruaminen
Kova tuuli
Kylmyys
Kirkot
Kyylääminen/Kyttääminen
Kaksinaamaisuus
Kaahailijat
Kosketusnäytölliset puhelimet
Koiran paskat tien laidoilla
Köyhyys
Kaamos
Korkeat paikat
Kuumuus
Kuorsaavat ihmiset
Kissan paskan/kusen haju
Koululiikunta
L:
Laiskuus
Lihoaminen
Leuhkat ihmiset
Laskut
Lähentelijät
Liika liioittelu
Lapselliset aikuiset
Liika pervous
Likaisuus
M:
Mielistely
Masennus
Menneisyys
Mainos-tv
Massamuoti
Mustasukkaisuus
N:
Narsistit
Narkkarit
Naistenvaivat
Negatiivisuus
O:
Odottaminen
P:
Painajaiset
Pelit
Palelu
Petri Nygård
Pissikset
Pedofiilit
Puhelinmyyjät
Politiikka
R:
Riitely
Rahattomuus
Raiskaajat
Räntäsade
Räppi
Ruuhkat
Rään syönti
Rasismi
S:
Sodat
Syrjintä
Sairaudet
Saamattomuus
Stressi
Salailu
Scifi
Sotku ympärillä
Surkeat vitsit
Sairaalat
Suuret ihmismassat
Suomidubit
T:
Turhat lupaukset
Turhamaisuus
Teinit
Talvi
Terrorismi
Turha utelu
Teinikihlat
Töniminen
Tosikot
U:
Urheiluohjelmat
Uhkaileminen
Uskonsa tyrkyttäjät
V:
Vapaaottelu
Väkivalta
Vittumaiset ihmiset
Valehtelu
Vitutus
Väsymys
Vihanpito
Vauvan rääkyminen
Viisastelijat
Verot
Valittamista turhasta
Välinpitämättömyys
Väheksyminen
Y:
Yksinäisyys
Ylimielisyys
Yleistäminen
Ylinäytelty porno
lauantai 19. toukokuuta 2012
Täydellisen tuntematon
Taas näitä hetkiä, kun kotipaikkakunnalla käydessä rakastaa sitä, että on muuttunut ulkoisesti aivan kokonaan erinlaiseksi, mitä oli silloin, kun vaikka vielä asuin kotipaikkakunnallani. Miksikö? Saan huokaista syvään helpotuksesta, kun kukaan ei tunnista minua samaksi henkilöksi - Joten kukaan ei myöskään kiinnitä huomiota minuun, kuten ennen vanhaan (Kun minut tiedettiin ja tunnettiin).
Törmäsin tänään entiseen tuttavaan ja meinasin paljastua, mutta onnekseni istuin autossa ja käänsin sopivasti päätä, niin ettei kasvojani nähnyt. Tämä "tuttava" yritti niin kovasti vilkuilla minua, että hyvä, kun ei melkein pää pudonnut hänen harteilta siinä kuikuilessaan. Ei hän olisi edes alkanut nuin kiinostuneena katselemaan minua, jos ei olisi huomannut äitiäni. Äitinihän ei ole paljolti muuttunut vuosien varrella (Yhtä nuorekas ja nätti tyttö se on aina ollut), joten äitini hän tunnisti ja tietenkin osasi yhdistää, että autossa istuva toinen nuori nätti tyttö olin minä. En halua olla tunnistettava ikävien ihmisten seurassa enää, kun olen niin mukavasti jo muuttunut tuntemattomaksi heille.
On mahtavaa olla heille vain joku muiden joukossa, eikä se tietty.
Entiset koulukiusaajanikaan eivät enää osaa yhdistää uutta ulkonäköäni minuun, joten kun olen törmännyt heihin ja, jos he ovat sattuneet katsomaan minua silmiin, niin enää ei ole ollut mitään säihköistä tuntua ilmassa. Kiusaajan kasvot ovat olleet ilmeettömät, ei pientäkään ivallista hymyä suupielessä. Olen aina entisen koulukiusaajani nähdessä testannut, että jos kävelen tästä ohi ja katson kiusaajaani silmästä silmään, niin tunnistaako hän minua? Ei.
Se tunne on tuonut minulle rauhaa, täydellistä rauhaa. Saan olla kotipaikkakunnallani rauhassa, ilman että kukaan kyylää, kuten ennen. Ja kyllä, meidän kotikylässä kaikki tuntevat toisensa ja tietävät paremmin toistensa asiat kuin omansa. Täällä niitä katkeria, paskaa selän takana puhuvia ja juoruilijoita riittää kerrakseen. Siksi pidän asumisesta suuressa kaupungissa, kuin pienessä kylässä.
Mutta mitä, jos entiset ne ikävät ihmiset osaisivatkin yhdistää minut siihen 4-5 vuoden takaiseen ihmiseen, joka olin? Olisivatko he hämmästyneitä? Ulkoisesti olin ylipainoinen ja muuten olin hiljainen ja vetäytyvä. Nykyään olen normaalipainoinen, en nyt mikään missi, mutta ihan siedettävän kaunis ja nätti ja söpö ja.. (Haistatteko tuon? Itsekehuko haisee?..No shit, ei sentäs). Mutta joo, olen nykyään itsevarma ja kannan itseäni ilman häpeää.
Täydellisesti täydellisen tuntematon, ahh.
Törmäsin tänään entiseen tuttavaan ja meinasin paljastua, mutta onnekseni istuin autossa ja käänsin sopivasti päätä, niin ettei kasvojani nähnyt. Tämä "tuttava" yritti niin kovasti vilkuilla minua, että hyvä, kun ei melkein pää pudonnut hänen harteilta siinä kuikuilessaan. Ei hän olisi edes alkanut nuin kiinostuneena katselemaan minua, jos ei olisi huomannut äitiäni. Äitinihän ei ole paljolti muuttunut vuosien varrella (Yhtä nuorekas ja nätti tyttö se on aina ollut), joten äitini hän tunnisti ja tietenkin osasi yhdistää, että autossa istuva toinen nuori nätti tyttö olin minä. En halua olla tunnistettava ikävien ihmisten seurassa enää, kun olen niin mukavasti jo muuttunut tuntemattomaksi heille.
On mahtavaa olla heille vain joku muiden joukossa, eikä se tietty.
Entiset koulukiusaajanikaan eivät enää osaa yhdistää uutta ulkonäköäni minuun, joten kun olen törmännyt heihin ja, jos he ovat sattuneet katsomaan minua silmiin, niin enää ei ole ollut mitään säihköistä tuntua ilmassa. Kiusaajan kasvot ovat olleet ilmeettömät, ei pientäkään ivallista hymyä suupielessä. Olen aina entisen koulukiusaajani nähdessä testannut, että jos kävelen tästä ohi ja katson kiusaajaani silmästä silmään, niin tunnistaako hän minua? Ei.
Se tunne on tuonut minulle rauhaa, täydellistä rauhaa. Saan olla kotipaikkakunnallani rauhassa, ilman että kukaan kyylää, kuten ennen. Ja kyllä, meidän kotikylässä kaikki tuntevat toisensa ja tietävät paremmin toistensa asiat kuin omansa. Täällä niitä katkeria, paskaa selän takana puhuvia ja juoruilijoita riittää kerrakseen. Siksi pidän asumisesta suuressa kaupungissa, kuin pienessä kylässä.
Mutta mitä, jos entiset ne ikävät ihmiset osaisivatkin yhdistää minut siihen 4-5 vuoden takaiseen ihmiseen, joka olin? Olisivatko he hämmästyneitä? Ulkoisesti olin ylipainoinen ja muuten olin hiljainen ja vetäytyvä. Nykyään olen normaalipainoinen, en nyt mikään missi, mutta ihan siedettävän kaunis ja nätti ja söpö ja.. (Haistatteko tuon? Itsekehuko haisee?..No shit, ei sentäs). Mutta joo, olen nykyään itsevarma ja kannan itseäni ilman häpeää.
Täydellisesti täydellisen tuntematon, ahh.
perjantai 18. toukokuuta 2012
Mitä 11 viikon juoksuohjelman jälkeen?
Varmaan monia ei kiinnosta tämä aihe, mutta enpäs edelleenkään kirjoita tätä blogia pelkästään vain muille, vaan itselleni, kuten itselleni tein sen selväksi blogin kirjoittamisen aloitusvaiheilla.
Aloitin juoksuohjelman 8 viikkoa sitten. 9 viikko pyrähtää käyntiin ensi maanantaina, eli vielä olisi kokonaisuudessaa juoksuohjelmaa jäljellä enää 3 viikkoa. Olen kehittynyt huimasti ja jaksan juosta jo yli tunnin putkeen ihan kevyesti. Ensi viikolla alkaa juoksulenkit olemaan jo 8-9 km ja sitä seuraavalla mennäänkin jo 10 km lenkkejä kevyesti läpi. Mietein, että mitä teen tämän jälkeen? En halua lopettaa juoksemista, vaan kehittyä, joten päätin aloittaa tämän jälkeen puolimaratonharjoittelun!
Kokosin netistä sieltä täältä ohjeita puolimaratonille ja tein itselleni sopivan 12 viikon puolimaratonharjoittelu-ohjelman, jonka jälkeen jaksan juosta parhaimmillaan noin relut 21 km pituisia lenkkejä, eli puolimaraton menisi läpi 12 viikon päästä helposti ohjelman aloittamisesta. Tulevaisuuden suunnitelmat juoksun suhteen olisivat sellaiset, että ensi kesänä osallistuisin ensinmäiselle maratonille, varmaankin sitten tuolle puolimaratonille.
Otin ohjeita täältä tulevaan puolimaratonohjelmaani:
http://kuntoplus.fi/liikuntasuunnitelma/puolimaratonohjelma
Muokkasin tuota hieman sopivammaksi itselleni sieltä täältä, että harjoittelu olisi vähän monipuolisempaa vielä. Nuiden lisäksi vielä päälle olisi pyöräilyn harrastaminen kesällä ja 3 kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelu (Mitä olenkin jo vuoden harrastanut, - 18 kg!). Hyvältä siis näyttää lähitulevaisuuteni urheilun parissa ja uskon motivaationi vain nousevan tästä, sillä kehitystä tapahtuu koko ajan :)
Aloitin juoksuohjelman 8 viikkoa sitten. 9 viikko pyrähtää käyntiin ensi maanantaina, eli vielä olisi kokonaisuudessaa juoksuohjelmaa jäljellä enää 3 viikkoa. Olen kehittynyt huimasti ja jaksan juosta jo yli tunnin putkeen ihan kevyesti. Ensi viikolla alkaa juoksulenkit olemaan jo 8-9 km ja sitä seuraavalla mennäänkin jo 10 km lenkkejä kevyesti läpi. Mietein, että mitä teen tämän jälkeen? En halua lopettaa juoksemista, vaan kehittyä, joten päätin aloittaa tämän jälkeen puolimaratonharjoittelun!
Kokosin netistä sieltä täältä ohjeita puolimaratonille ja tein itselleni sopivan 12 viikon puolimaratonharjoittelu-ohjelman, jonka jälkeen jaksan juosta parhaimmillaan noin relut 21 km pituisia lenkkejä, eli puolimaraton menisi läpi 12 viikon päästä helposti ohjelman aloittamisesta. Tulevaisuuden suunnitelmat juoksun suhteen olisivat sellaiset, että ensi kesänä osallistuisin ensinmäiselle maratonille, varmaankin sitten tuolle puolimaratonille.
Otin ohjeita täältä tulevaan puolimaratonohjelmaani:
http://kuntoplus.fi/liikuntasuunnitelma/puolimaratonohjelma
Muokkasin tuota hieman sopivammaksi itselleni sieltä täältä, että harjoittelu olisi vähän monipuolisempaa vielä. Nuiden lisäksi vielä päälle olisi pyöräilyn harrastaminen kesällä ja 3 kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelu (Mitä olenkin jo vuoden harrastanut, - 18 kg!). Hyvältä siis näyttää lähitulevaisuuteni urheilun parissa ja uskon motivaationi vain nousevan tästä, sillä kehitystä tapahtuu koko ajan :)
Viime viikolla tuli ostettua ensinmäistä kertaa elämässä kunnon juoksukengät ja voin sanoa, että vaikka vähän enenmän maksoivatkin, niin en kadu yhtään, että laitoin niihin rahaa normaalia enenmän, koska ne tukevat nilkkojani (Minulla on yliliikkuvat nivelet) täydelliesti ja ehkäisevät hyvin nyrjähdyksiä, joita liian helposti olen aina saanut huonoilla kengillä juostessa. Nuissa juoksukengissä oli söpö yksityiskota, kuten näkyy. Pinkkejä kukkia on kenkien sisäkankaassa.
Kengät ovat merkiltään Asics (GEL-1140 White/Grey/Pink).
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Puutarhaunelmia ja menneisyyden kuvia
Minussa on aina asunut pieni viherpeukalo ja kävin eilen puutarhalla, alunperin tarkoitus oli mennä ostamaan niitä kukkia, mutta eksyinkin kokonaiseksi tunniksi ihastelemaan, haistelemaan ja kuvaamaan erinlaisia kukkia. Olo oli kuin oikeassa elementissä, sillä rakastan kukkia ja niiden hoitoa, yleensäkin puutarhatyötä. Olen ollut kukkakaupalla tet-harjoittelussa ylä-asteaikoina ja se oli todella positiivinen kokemus. Uskon, että jos ei aukea mistään koulutuspaikkaa pieneläinhoitaja puolelle joskus, niin laitan hakemusta myös puutarhapuolellekin menemään. Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, niin siellä on synkkää ja sateista. Eilen lämmintä oli +16 astetta ja tarkenin puutarhalla ollessa pitkähiaisella mainiosti, eli oikeana päivänä eksyimme puutarhalle.
Kuvia puutarhalta tuli napsittua paljon, yli 70 reilusti, mutta tässä olivat mielestäni hienoimmat kukkaset mitä löysin sieltä. Viimeisessä kuvassa on viinirypäleköynnöksiä, joita meni yhden kokonaisen ison kasvihuoneen katon rajoja pitkin. Henkilökunta puutarhalla ei välittänyt yhtään kuvailustani, mutta pari asiakasta siellä katsoivat minua närkästyneenä. En välittänyt tippaakaan siitä mitä mieltä he olivat siitä, kun kuljin kameran kanssa kuvaamassa. Kyllähän minä lopulta ostin 10 kpl orvokkeja, sellaisessa kukkakassissa. Istutin jo osan niistä ulos edesmenneiden lemmikkieni haudoille.
Kävin myös puutarhareissun jälkeen paikassa, joka pisti muistot pintaan ja kurkkuani puristi. Halusin käydä entisen kämppäni pihapiirissä katselemassa, mikä on muuttunut. Se oli ensinmäinen paikka missä aloin asumaan itsenäisesti, minun ensinmäinen oma kotini ja se tuntui myös kodilta heti alusta lähtien. Muistot lähtivät heti rullaamaan, kun astelin talon eteen. Tunsin, kuinka kurkkuani alkoi puristamaan, sydän hakkaamaan kiivaammin. Tunsin vihaa ja ikävää, kun katsoin talon rappusia, jotka nousivat 2-kerrokseen, jossa minun kämppäni sijaitsi.
Tein ajatusharjoituksen, jossa kävelin portaita ylös, laitoin avaimen avaimenreikään, väänsin avainta, painoin kahvan alas ja aukaisin oven. Muistin miltä kotini tuoksui, kun aukaisin oven, näin kuinka kissani Veeti ja Vilma astelivat tutusti minua vastaan tervehtien maukumalla, paiskasin aivaimet pöydälle, otin Veetin syliini ja silitin Vilmaa, joka tuli puskemaan jalkojani, kotini oli siivottu ja sisällä tuoksui vasta pestyt lattiat ja tuuletetut vuodevaatteet, ulkona oli kesäinen ja aurinkoinen ilma, olin juuri tullut kaupasta ja laitoin ostoskassit keittiön lattialle. Menin istumaan keittiön lattialle ja kutsuin kissani luokseni, otin ostoskassista kissoille ostamiani herkkupaloja ja syötin niitä niille.. Tämän ajatusharjoituksen jälkeen, joku muuttui. Mieleeni iski kaikki mitä viimeisen kerran asunnossa tapahtui ja hyvien muistojen tilalle tuli viha, ahdistus ja ikävä. Tunsin, kuinka silmäni kostuivat ja lähdin kävelemään pois talon luota. Minua ahdisti suuresti.
Sen jälkeen mitä viimeisen kerran asunnossani tapahtui, sen jälkeen kotini ei tuntunut enää kodilta. Se tuntui häpäistyltä, kuin raiskatulta. Olo oli siellä sen jälkeen turvaton ja yksi kysymys junnasi päässäni sitä samaa ympyrää jatkuvasti "Pääseekö kotiini kuka tahansa, kun osaa valehdella tarpeeksi vakuuttavasti?". Se mitä asunnossani tapahtui viimeisen kerran oli minulle todella kova paikka. Menetin kissani ja kotini yhden ihmisen takia, hänen takia. En ole antanut anteeksi sisimmässäni enkä tule antamaankaan. En ole koskaan edes harkinnutkaan antavani mitään hänen tekojaan anteeksi.
Vielä tunnen suuria tunteita, kun käyn siellä muistelemassa, mutta ehkä vielä jonain päivänä ne hyvät muistot kultaavat sen paikan, ensinmäisen oman kotini.
Tilaa:
Kommentit (Atom)