Terveisiä landelta

Tosiaan, olen tällähetkellä maaseudun rauhassa ja päätin kadota hetkeksi taas kaupunkiseudulta. Tosin sen postauksen jälkeen minkä kirjoitin, eli "Keho sanoo STOP" ei ole kyllä kaverit tai kukaan muukaan ollut missään yhteyksissä minuun, joten eipä tämä minun poissaoloni sieltä paljoa vaikuta missään. Se on vaan niin kumma juttunen.. Okei, minä kirjoitin, että haluan aikaa itselleni ja haluan rentoutua/rauhoittua, mutta sanoin myös ja painotin lausetta, että en kuitenkaan tarkoita sitä, että minuun ei pidä olla missään yhteyksissä enää. Nyt kuitenkin kävi niin ja se huvittaa. Mietein myös sitä, että olenkohan minä ollut eninmäkseen se tyyppi, joka on ennen aina pyytänyt kavereilta, että saako heille tulla kylään ja heittänyt ideoita ilmaan? Olenkohan minä itse ollut kaiken sen takana, että olen kehitellyt minun ja kavereideni välille jotain tekemistä? Jos minä en ottaisi kavereihini enää yhteyttä, niin ottaisivatko he joskus minuun yhteyttä? Jos minusta ei kuuluisi mitään, niin kuuluisiko heistäkään..? 

Paljon monta kysymystä.. Katsotaan. Oloni täällä landella ei ole nyt ollut kovin hääppöinen, johtuen tosiaan kovista kivuista päässä/leuassa/suussa, mutta silti olen ollut rauhallisempi, kuin kaupungissa ollessani, koska tiedän, ettei minulla ole täälä ollessa suuria velvotteita eikä periaatteessa tarvitsisi tehdä yhtään mitään muuta, kuin olla vain. Aina täällä käydessä päässä on käynyt kysymys "Olisiko tämä oikea paikka minulle?". Siis oikea paikka, jossa voisi asua.. Kun miettii tarkemmin sitä, että miksi muutin täältä alunperin pois oli se, että jouduin tekemään sen pakon edessä. Pahat asiat/tapahtumat suorastaan ajoivat minut täältä pois, vain yhden ihmisen tekojen takia. Jos mitään ei olisi silloin tapahtunut, niin asuisin varmaan vieläkin täälä. Uskon, etten olisi koskaan vain tavannut niitä ihmisiä, jotka nykyään vaikuttavat elämääni päivittäin ja ovat minulle tärkeitä. En oikeastaan olisi halunut jäädä entiseen, joten lähdettyäni täältä olen voinut helpommin palata uuteen elämään, toisin sanoen alkaa elämään. Onnistuin siinä, nimittäin minulla on nyt elämä, jota voi sanoa elämäksi. Kaipaan tietenkin asioita vanhasta, mutta ne ovat nyt muistoja. Suurinosa on kipeitä, mutta pikku hiljaa olen alkanut kaivamaan esiin niitä hyviäkin muistoja. Täällä kotipaikkakunnalla ollessani ajattelin taas käydä kävelemässä ensinmäisen oman kämppäni lähistöllä ja vain muistelemassa niitä hyviä asioita. Luulen, että kuitenkin ne ikävät asiat pulpahtavat ensin mieleeni. 

Ensiviikolla oma rakkaani tulee maitojunalla minun perässä tänne landelle pääpöilemään kanssani ja olenkin jo suunnitellut meille vaikka mitä yhteistä tekemistä :3 Ensiksi tietenkin menemme eräälle tietylle kivilouhokselle pienen lammen viereen ja teemme tutusti taas pienen nuotion sinne ja tällä kertaa otamme mukaan jotain ruokaa, jota voisi paistaa. Tuttu juttu, eli makkarat messiin siis! Toinen paikka missä yleensä aina olen kesäisin on joki, joka virtaa melkein kotimme vierestä. Siellä on pakko käydä rakkaan kanssa, vaikka tuskin sieltä saa vielä ongittua kalaa ylös, niin siellä on mukava vain istuskella rantakivillä, tai tutkia rantaa muuten vain, että mitä sieltä löytyy jäiden lähdettyä pois joesta. Yleensä näin keväällä/alkukesästä rannalta voi löytyä pientä tavaraa (Yleensä vain romua). Viimeisin hieno löytöni on pieni hauki-uistin. Viimeisin ja löysin sen muistaakseni 8 vuotiaana, höhöö.

Tässä kuvia hieman kivilouhokselta, josta mainitsin. Aina kotipaikkakunnalla ollessani olen käynyt tuolla, joko valokuvaamassa yksin, rakkaan kanssa tai muuten vain seikkailemassa. Ennen aina olin sitä mieltä, että sinne on aivan liian pitkä matka mennä (Jotain 3-4 km) ja siksi ennen aina jompi kumpi vanhemmistani kävi autolla nakkaamassa minut sinne. Nykyään en ole niin laiskapaska, kuin ennen, vaan minä menen helposti juosten tuonne, jos on aikomus. Pyörällä se tosin olisi varmaankin helpompaa, mutta kun juoksua harrastan, niin mikäpä se on siinä samalla juoksennella tuonne seikkailemaan. Muutaman kerran olen juossut tuonne, kun on pitänyt juosta jokin tietty matka ja voin sanoa, että tie, joka tuonne menee on kaikkea muuta, kuin hieno alusta juoksemiselle! Kuitenkin olen pysynyt pystössä tiellä ja vielä onnekseni olen pysynyt jotenkuten pystössä ollessani tuolla kallioilla seikkailemassa. Tuo alempi kuva, jossa olen kuvannut suoraa kalliota, niin se on suunilleen 4-5 metriä pitkä pudotus. Ei mikään kovin iso, mutta kyllähän siinä jalka vähintään menisi poikki, jos tippuisi tai pahimmillaan voisi lyödä kivasti pään alhaalle laskeuduttua kivikkoon ja siinä olisi sitten veriset kuvattavat kameran kanssa. Hyrr.. Pelkkä mielikuva tilanteesta alkoi hirvittämään.

Nyt kun päästiin tähän kuvien lisäämisen makuun, niin laitanpa vielä pari kuvaa toisesta paikasta, jonka mainitsin, eli joelta. Kesäisempi kuva on otettu viime kesältä, kun olin rakkaani kanssa ensinmäistä kertaa yhdessä joella kahlaamassa ja onkimassa. Saimme muutaman fisun ongittua kissoille ja olimmekin joella reilut 5-6 tuntia, eli koko sen ajan, kun aurinko paistoi paahtavan kuumasti. Kun olimme lähdössä pois joelta, niin meillä oli taas edessä joen ylitys, eli kahlaamalla suoraan suuren virran yli. Poikaystävälleni se oli hieman suurempi haaste, kuin minulle, koska äijä on niin pikkuinen kooltaan, että virta meinasi viedä hänet mukanaan, heh. Selvisimme kuitenkin hegissä ja hyvillä mielin pois sieltä. Siitä retkestä viisastuneena otan tänä kesänä kyllä eväät mukaan sinne. Nimittäin viimeksi alkoi maha kurnimaan kyllä aika nopeaa, koska olimme koko ajan liikkeessä siellä. 

Ja puolestaan tuo hieman synkemmän sävyinen kuva on otettu viimeksi, kun kävin kotipaikkakunnallani kyläilemässä, eli viime kuussa toisin sanottuna. Kuva on otettu klo 24:23 aikoihin yöllä ja silloin oli kyllä ihan tarpeeksi hämärää, siksi ihmettelinkin, että osaanko minä jo säätää kameran niin hyvään kuvauskuntoon, että saan nuinkin valoisia ja tarkkoja kuvia hämärällä? Sovitaan, että osaan käyttää kameraa siis oikein, sillä ei tuo ihan tuurista tällä kertaa ollut kiinni ;)

Miksi lähdin niin myöhään joelle? Oli viimeinen päiväni kotipaikkakunnalla ja olin jo nukahtamaisilla sänkyyni, mutta heräsin oikein säpsähtämällä hereille ja muistin, etten ollut vielä käynyt kertaakaan joella täällä ollessani, siispä päätin äkkiä vetäistä ulkovaatteet päälleni ja lähteä ulos kameran kanssa, vaikka kello olikin mitä oli. Olin yli tunnin joella. Eninmäkseen minä vain istuin yhdellä isolla kivella joenrannassa ja piirtelin puunoksalla hiekkaan kuvioita ja katselin toiselle puolen rantaa, mietin asioita mitä olin joella ollessani pienenä tyttönä tehnyt ja kaikkea muuta mukavaa, mitä nyt silloin mielessä pyöri.

Sieltä kotiin palattuani sain unenpäästä heti kiinni, kun painoin pääni tyynyyn. Otin joenrannasta mukaani yhden kiven, joka muistutti todella paljon muodoltaan sydäntä.. Okei, oli se vähän epämuodotunut möhkäle, mutta näytti minun silmissäni nuin hämärässä vähintäänkin sydämmeltä. Vein sen yhteen tiettyyn paikkaan talteen, nimittäin mummoni ranta-aittaan ja pistin sen lähelle katonrajaa, jossa oli mukava pieni kolo, juuri kivelle mentävä aukko. Halusin, että siinä aitassa olisi tallessa jotain minullekin kuuluvaa, joten toin sinne jotain nuinkin mahtavaa, kuin epämuodostuneen möhkäleen, joka näytti siinä mielentilassa mielestäni sydämmeltä. Voisin käydä joku yö tässä katsomassa onko se vielä tallessa, jos ei niin ammun varalta ihan kaikki sillä hetkellä aitan lähellä olevat kiväärilläni, joka siinä mielentilassa näyttäisi kivääriltä.. Oikeastihan se olisi vain kuihtunut männynoksa.