Aloin tutkimaan blogini aikaisempia kirjoituksia aiheesta juokseminen. Noin puoli vuotta sitten, kun olin vielä juoksun harrastaja ja suoritin puolimaratonin, niin alkoi kiinostamaan, että kuinka paljon minä olen aiheesta kirjoittanut. Yllätyksekseni huomasin, etten ollut kirjoittanut kovin montaa postausta juoksuharrastuksestani. Olin vain kirjoittanut suurimpia välietappeja ja lopuksi puolimaratonin suoritettuani jälkifiiliksiä.. Tuli outo olo, sillä juoksu oli suuri osa elämääni parin vuoden ajan.
Nykyään en harrasta juoksua, mutta tunnen kyllä tämän suuren tunteen sisälläni, joka pyytää minua suorastaan palaamaan juoksupoluille takaisin. Olen taistellut sitä tunnetta vastaan vain sen takia, että en loukkaisi koipiani sen enenpää, ennen kuin ne ovat tutkittu ja hutkittu lääkärin vastaanotolla. Lopulta sitten varasin ajan lääkärille, että minut tutkitaan sen varalta, voinko aloittaa puolimaratonille harjoittelun uudestaan ja ihan alusta. Aikani on huomenna ja minua pelottaa, sillä jos lääkäri kertookin asian niin, ettei minulle ole enää hyväksi rasittaa jalkojani sen enempää, mitä olen jo rasittanut. Tiedän, että minulla on yliliikkuvat nivelet, joiden takia loukkaan jalkani helpommin, eikä jalkani muutenkaan ole suuniteltu kovin juoksemaan, niin silti tunsin, että juoksu toi minulle todella paljon vain pelkkää positiivista. Tunsin olevani edes jotain, olin juoksija.
Harrastus toi minulle todella paljon onnistumisen kokemuksia. Muistan sen, kuinka mahtavaa oli huomata aina vain edistyvänsä, jaksavansa juosta koko ajan enenmän kilometrejä, kauemmin ja nopeampaa, eikä se loppupeleissä enää tuntunut miltään. Sitä vain jaksoi ja jaksoi. Aina keväisin, kun talvi alkaa väistyä tieltä, aurinko alkaa paistamaan ja lumet sulamaan pois, niin tämä sama hinku juoksemaan tulee aina yhtä voimakkaasti takaisin. Olen huomannut myös sen, että minä olen alkanut hieman tuntemaan masentuneisuutta siitä, etten ole voinut enää pukea juoksukenkiäni jalkaan ja lähteä vain pinkomaan täyttä vauhtia ulos lenkkipoluille, samalla päästelemään turhat stressinpoikaset pois päästäni.
Ehkä ainut huono puoli koko juoksuharrastuksessani, puolimaratonilla loukatun jalkani lisäksi, oli se, että en huomannut, kuinka riippuvaiseksi tulin harrastuksestani. Siitä tuli jonkinsortin pakkomielle. Oli vain pakko lähteä juoksemaan, vaikka tunsin olevani joskus flunssassa, paikat olivat jumissa, johonkin sattui tai muuten vain keho sanoi monesti stoppia päälle. Minä vain juoksin, vaikka toisinaan en olisi millään halunut. Jossain vaiheessa juokseminen tuntui pakkopullalta, mutta sellaiselta, että se oli pakko suorittaa, vaikka se ei aina tuonutkaan hyvää oloa loppupeleissäkään. Sanoin aina, että "Juoksukalenterissani sanotaan, että näin tehdään ja minä myös teen niin", sillä en halunut luovuttaa asian kanssa, antaa itselleni armoa tai turhaa lepoa. Huomaamatta minä kuihduin, paino tippui nopeaa, kehoni alkoi heiketä ja sain rytmihäiriöitä juoksulenkkien aikana. Siinä vaiheessa minä pelkäsin sitä, että joku päivä joku juoksulenkkini tulee olemaan viimeinen, jos sydämeni ei enää kestäkään.
Kuitenkin olen ottanut tuosta varmasti opikseni. Tiedän sen, että jos aloitan taas juoksemisen uudestaan, niin 4 kertaa viikossa/30 viikon aikana tiputtaa kyllä minulta taas rutkasti painoa pois, mutta etten kokisi taas tuota kuihtumista ja heikkoutta, niin muistan myös syödä kunnolla. En ole siis lihava, vaa ihan normaalipainoinen nainen. Voin sen myöntää kyllä, että juoksemisen lopetettuani sain 4 kg kroppaani lisää massaa puolen vuoden aikana, mutta väistämättä sekin määrä tulee lähtemään kropastani pois, jos päätän aloittaa juoksemisen uudestaan.
Ehkä minun pitää siis vain nyt päättää.. Huomenna kuulen sen, mitä lääkäri on suunitelmistani mieltä, mutta minä olen sitä mieltä, että kyllä minun pitäisi taas palata juoksun ihmeelliseen maailmaan mukaan. Minulla on ikävä sitä tunnetta.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
lauantai 16. helmikuuta 2013
Elin kerran hetkessä
Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enenmän sitä arvostaa asioita, mitä itsellään on ja myös sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Tai en tiedä onko tämä tyhmä yleistys, mutta itsessäni olen havainnut tällaista muutosta. Penskana ja teini-ikäisenä sitä halusi kaikkea mahdollista, ei ollut tyytyväinen siihen mitä itsellä jo oli, kahdehti muita ja näki muiden asiat olevan paremmin, kuin itsellä.
Itse en nykyään ole enää kadehtinut muita ihmisiä, sillä toisinaan menee asiat myös niin, että päällepäin voi näyttää varsin hyvältä, mutta pinnan alla asiat voivat ollakin huonommin, kuin vaikkapa minulla. Enkä yksistään tämän ajatusmallin takia ole kadehtimatta muita ihmisiä, ajatellen, että tuolla ja tuolla tyypillä menee varmasti oikeasti huonosti, vaikka he ovat, kuin jokin hieno kansikuvaperhe.
Olen vain itse tajunut sen seikan pikkuhiljaa, että minun pitää olla ja minä olen onnellinen siitä mitä minulla on ja miten elämäni ympärilläni rakentuu omasta toiminnastani ja tahdostani. Elämässäni on paljon asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, tuovat minulle onnellisuutta, turvaa ja tyytyväisyyttä. He ovat läheisiä Ihmisiä, nelijalkaisia karvakavereita, oma koti, jossa voin olla, juuri niin, kuin itse haluan, lapsuudenkotini, jonne voin mennä aina, kun siltä tuntuu ja, kun koti-ikävä iskee, harrastukset, jotka tuovat minulle onnistumisen tunteita.
En vain tunne onnellisuutta tai tyytyväisyyttä pelkästään nuiden pääpiirteisten asioiden takia, jotka melkein meillä kaikilta löytyvät. Toisilta ei ikävä kyllä löydy edes kaikkea, mitä minä itse luettelin juuri oman elämäni kiintopisteiksi, asioita, jotka ovat minulle todella tärkeitä ja tuovat minun elämääni sisältöä, tuoden samalla suuren elämänilon tunteen.
Siksi ehkä haluankin olla onnelinen juuri nyt, kun kaikki on hyvin, minulla ja läheisilläni. On joskus vaikea tarttua hetkeen ja elää hetkessä, eli juuri nyt. Minä ainakin yritän ja, kun lopulta osaa elää hetkessä, sitä todellakin tuntee elävänsä. Uskoisin ainakin näin, sillä toisinaan, kun olen yrittänyt elää hetkessä parhaani mukaan, niin ne hetket ovat parhaiten jääneet minun muistiini pysyvästi.
Asioita, joita tapahtuu voi olla sen hetken ajan vain. Kun et aina huomaa tarttua mahdollisuuksiin, ne hetket voivat mennä ohi ja varmasti menevätkin. Joskus tapahtuvia asioita ei välttämättä edes huomaa, sillä niihin voi myös vaikuttaa pitkälti itse. Siihen miten asiat loppupeleissä tulevat menemään ja olemaan. Voit tehdä siitä hetkestä hyvän, omilla teoilla ja sanoilla. Nykyhetki on vaikutusvaltaisin, joten minun neuvoni on tällainen:
Yrittäkää joka päivä ainakin muutaman kerran tehdä päivänne aikana asioita, joiden lähtökohta olet sinä itse. Jos huomaat vaikka omalla käytökselläsi saaneen jonkun muun ihmisen pahoittamaan mielensä, mene itseesi, pyydä anteeksi ja korjaa tilanne. Ympärilläsi olevat läheiset ihmiset reagoivat sinuun, hyvään oloosi, pahaan oloosi. Tietenkin kaikki haluavat ympärilleen hyvää mieltä, joten, jos sinä haluat ympäristöösi mielekkään ilmapiirin, niin älä odota sitä vain muilta. Joskus muutamama kaunis sana hymyn kera jollekin, voi tuoda koko loppupäiväksi hyvän mielen ja jenkkihymyn huulille.
Ihmisten pitäisi osata elää kadehtimatta toisia, murehtimatta turhia, vaipumalla itsesääliin, luovuttaa asioiden suhteen. Ihmisten pitäisi osata huomata oman elämänsä onnenavaimet, joita käyttämällä omasta elämästä pienilläkin teoilla saa mielekästä ja suurta.
Ei minulla muuta.. Huomasin vain, että osasin tänään nauttia hetkestä, joka painautui mieleeni vahvasti. Hetkestä, jolloin olin rakkaani kanssa ison ihmisjoukon keskellä, kävelimme käsikädessä ja minulla oli mukavan turvallinen tunne koko ajan. Tuntui, kuin olisimme olleet vahvasti yhtä, vaikka olimmekin ison ihmisjoukon keskellä, emmekä kokoaikaa keskittyneet toisiimme. Näin vain ympärilläni iloisia ihmisiä, hymyssäsuin käveleviä perheitä, pareja, lapsia ja vanhuksia. Tajusin, että hymyilevät ja iloiset ihmiset saivat minut tajuamaan sen. . Jokainen ihminen oli kokoontunut siihen tiettyyn paikkaan, nauttimaan juuri sen hetken tapahtumista - Elämään hetkessä.
Itse en nykyään ole enää kadehtinut muita ihmisiä, sillä toisinaan menee asiat myös niin, että päällepäin voi näyttää varsin hyvältä, mutta pinnan alla asiat voivat ollakin huonommin, kuin vaikkapa minulla. Enkä yksistään tämän ajatusmallin takia ole kadehtimatta muita ihmisiä, ajatellen, että tuolla ja tuolla tyypillä menee varmasti oikeasti huonosti, vaikka he ovat, kuin jokin hieno kansikuvaperhe.
Olen vain itse tajunut sen seikan pikkuhiljaa, että minun pitää olla ja minä olen onnellinen siitä mitä minulla on ja miten elämäni ympärilläni rakentuu omasta toiminnastani ja tahdostani. Elämässäni on paljon asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, tuovat minulle onnellisuutta, turvaa ja tyytyväisyyttä. He ovat läheisiä Ihmisiä, nelijalkaisia karvakavereita, oma koti, jossa voin olla, juuri niin, kuin itse haluan, lapsuudenkotini, jonne voin mennä aina, kun siltä tuntuu ja, kun koti-ikävä iskee, harrastukset, jotka tuovat minulle onnistumisen tunteita.
En vain tunne onnellisuutta tai tyytyväisyyttä pelkästään nuiden pääpiirteisten asioiden takia, jotka melkein meillä kaikilta löytyvät. Toisilta ei ikävä kyllä löydy edes kaikkea, mitä minä itse luettelin juuri oman elämäni kiintopisteiksi, asioita, jotka ovat minulle todella tärkeitä ja tuovat minun elämääni sisältöä, tuoden samalla suuren elämänilon tunteen.
Siksi ehkä haluankin olla onnelinen juuri nyt, kun kaikki on hyvin, minulla ja läheisilläni. On joskus vaikea tarttua hetkeen ja elää hetkessä, eli juuri nyt. Minä ainakin yritän ja, kun lopulta osaa elää hetkessä, sitä todellakin tuntee elävänsä. Uskoisin ainakin näin, sillä toisinaan, kun olen yrittänyt elää hetkessä parhaani mukaan, niin ne hetket ovat parhaiten jääneet minun muistiini pysyvästi.
Asioita, joita tapahtuu voi olla sen hetken ajan vain. Kun et aina huomaa tarttua mahdollisuuksiin, ne hetket voivat mennä ohi ja varmasti menevätkin. Joskus tapahtuvia asioita ei välttämättä edes huomaa, sillä niihin voi myös vaikuttaa pitkälti itse. Siihen miten asiat loppupeleissä tulevat menemään ja olemaan. Voit tehdä siitä hetkestä hyvän, omilla teoilla ja sanoilla. Nykyhetki on vaikutusvaltaisin, joten minun neuvoni on tällainen:
Yrittäkää joka päivä ainakin muutaman kerran tehdä päivänne aikana asioita, joiden lähtökohta olet sinä itse. Jos huomaat vaikka omalla käytökselläsi saaneen jonkun muun ihmisen pahoittamaan mielensä, mene itseesi, pyydä anteeksi ja korjaa tilanne. Ympärilläsi olevat läheiset ihmiset reagoivat sinuun, hyvään oloosi, pahaan oloosi. Tietenkin kaikki haluavat ympärilleen hyvää mieltä, joten, jos sinä haluat ympäristöösi mielekkään ilmapiirin, niin älä odota sitä vain muilta. Joskus muutamama kaunis sana hymyn kera jollekin, voi tuoda koko loppupäiväksi hyvän mielen ja jenkkihymyn huulille.
Ihmisten pitäisi osata elää kadehtimatta toisia, murehtimatta turhia, vaipumalla itsesääliin, luovuttaa asioiden suhteen. Ihmisten pitäisi osata huomata oman elämänsä onnenavaimet, joita käyttämällä omasta elämästä pienilläkin teoilla saa mielekästä ja suurta.
Ei minulla muuta.. Huomasin vain, että osasin tänään nauttia hetkestä, joka painautui mieleeni vahvasti. Hetkestä, jolloin olin rakkaani kanssa ison ihmisjoukon keskellä, kävelimme käsikädessä ja minulla oli mukavan turvallinen tunne koko ajan. Tuntui, kuin olisimme olleet vahvasti yhtä, vaikka olimmekin ison ihmisjoukon keskellä, emmekä kokoaikaa keskittyneet toisiimme. Näin vain ympärilläni iloisia ihmisiä, hymyssäsuin käveleviä perheitä, pareja, lapsia ja vanhuksia. Tajusin, että hymyilevät ja iloiset ihmiset saivat minut tajuamaan sen. . Jokainen ihminen oli kokoontunut siihen tiettyyn paikkaan, nauttimaan juuri sen hetken tapahtumista - Elämään hetkessä.
maanantai 11. helmikuuta 2013
Sukkapuikkojen sota
Olen nykyään aina niin mietiskelevä ihminen täällä blogini puolella, että päätin tuoda jotain positiivisiakin puolia omasta elämästäni esiin, jotka vaikuttavat minuun todella suuresti juuri tällä hetkellä elämässäni, joka päivä ja, joka viikko, vielä monen kuukauden ajan.
Pääsin ns "käsityöpajalle" harjoittelemaan käsitöiden tekoa, jota tulee kestämään nyt 4 kuukautta. Näen tämän tilaisuuden itselleni hyväksi, sillä olen aikoinaan haaveillut, että osaisinpa joskus tehdä itse käsitöitä ja, nyt siihen on minulla mitä parhain sauma oppia tekemään niitä. Kursseista en ala sen tarkempia tietoja sepittämään, sillä pidetään se kuitenkin salassa, missä ja milloin moinen järjestetään.
Olen huomannut, että olen nykyään onnellisempi, kuin ennen. Suurin asia, mikä siihen on vaikuttanut on sisältö elämässä. Jos elämässä ei ole mielekästä tekemistä eikä sen kummemmin sisältöä, niin ihminen tympääntyy, ja jopa masentuu pahimmillaan tilanteen jatkuttua pidemmän aikaa.
Parhainta siis tällä hetkellä on se, että uni- sekä päivärytmini on kohillaan, on paikka minne pitää ja saa mennä joka päivä, saa tavata uusia ihmisiä, näkee kavereita kursseilla, saa oppia uutta ja tehdä oman maun mukaan mielekkäitä käsitöitä, mitä itse haluaa, ja jotka lopulta saa omaan käyttöön.
Myös käsityöpajan ulkopuolella elämä rullaa mainiosti pitkästä aikaa. Olen alkanut taas toteuttamaan itseäni luovan tekemisen parissa, tauluja maalatessa ja valokuvatessa. Tuntuu, että elämäni on tällä hetkellä mukavan tasapainoista. On joka päivä tiettyjä rutiineja ja rutiinit ovat aina tuoneet mielelleni rauhan. Olen muutenkin aina ollut suunitelmallinen, järjestelmällinen ja täsmällinen ihminen, eli mitä rutiininomaisesti päiväni etenee, sen mukavammalta se minusta tuntuu. Tietenkään, jokainen päivä ei ole läheskään samanlainen, mutta rutiineilla tarkoitan eninmäkseen sitä, että tiettyyn aikaan menen jonnekin, tiettyyn aikaan tulen pois sieltä, menen ajoissa nukkumaan ja herään aamulla pirteänä ja positiivisella mielellä uuteen päivään ja uusiin haasteisiin.
Kurssien jälkeen on aina mahtava tunne palata omaan kotiin, kun tietää, että kotiin tultua, ei tarvitse enää sen kummemmin tehdä mitään järin suurta, mutta voi tehdä paljon mielekkäitä asioita, kuten keskittyä omiin harrastuksiin. Rentoutua, pistää hyvää musiikkia soimaan, ottaa kupillinen teetä, istuutua koneen ääreen ja toisinaan (Nykyään harvemmin) tulla kirjoittelemaan blogia, kun aihetta syntyy. Muistan, kun kesällä kirjoittelin tänne, etten viihdy oikein kotonani, niin sekin asia on tässä korjaantunut, kuin huomaamatta. Ja on kiva tulla senkin takia jo yksistään kotiin, kun tietää että eräs söpöläinen on aina minua ovella vastassa, enkä nyt puhu poikaystävästäni, vaan Merristä.
Pääsin ns "käsityöpajalle" harjoittelemaan käsitöiden tekoa, jota tulee kestämään nyt 4 kuukautta. Näen tämän tilaisuuden itselleni hyväksi, sillä olen aikoinaan haaveillut, että osaisinpa joskus tehdä itse käsitöitä ja, nyt siihen on minulla mitä parhain sauma oppia tekemään niitä. Kursseista en ala sen tarkempia tietoja sepittämään, sillä pidetään se kuitenkin salassa, missä ja milloin moinen järjestetään.
Olen huomannut, että olen nykyään onnellisempi, kuin ennen. Suurin asia, mikä siihen on vaikuttanut on sisältö elämässä. Jos elämässä ei ole mielekästä tekemistä eikä sen kummemmin sisältöä, niin ihminen tympääntyy, ja jopa masentuu pahimmillaan tilanteen jatkuttua pidemmän aikaa.
Parhainta siis tällä hetkellä on se, että uni- sekä päivärytmini on kohillaan, on paikka minne pitää ja saa mennä joka päivä, saa tavata uusia ihmisiä, näkee kavereita kursseilla, saa oppia uutta ja tehdä oman maun mukaan mielekkäitä käsitöitä, mitä itse haluaa, ja jotka lopulta saa omaan käyttöön.
Myös käsityöpajan ulkopuolella elämä rullaa mainiosti pitkästä aikaa. Olen alkanut taas toteuttamaan itseäni luovan tekemisen parissa, tauluja maalatessa ja valokuvatessa. Tuntuu, että elämäni on tällä hetkellä mukavan tasapainoista. On joka päivä tiettyjä rutiineja ja rutiinit ovat aina tuoneet mielelleni rauhan. Olen muutenkin aina ollut suunitelmallinen, järjestelmällinen ja täsmällinen ihminen, eli mitä rutiininomaisesti päiväni etenee, sen mukavammalta se minusta tuntuu. Tietenkään, jokainen päivä ei ole läheskään samanlainen, mutta rutiineilla tarkoitan eninmäkseen sitä, että tiettyyn aikaan menen jonnekin, tiettyyn aikaan tulen pois sieltä, menen ajoissa nukkumaan ja herään aamulla pirteänä ja positiivisella mielellä uuteen päivään ja uusiin haasteisiin.
Kurssien jälkeen on aina mahtava tunne palata omaan kotiin, kun tietää, että kotiin tultua, ei tarvitse enää sen kummemmin tehdä mitään järin suurta, mutta voi tehdä paljon mielekkäitä asioita, kuten keskittyä omiin harrastuksiin. Rentoutua, pistää hyvää musiikkia soimaan, ottaa kupillinen teetä, istuutua koneen ääreen ja toisinaan (Nykyään harvemmin) tulla kirjoittelemaan blogia, kun aihetta syntyy. Muistan, kun kesällä kirjoittelin tänne, etten viihdy oikein kotonani, niin sekin asia on tässä korjaantunut, kuin huomaamatta. Ja on kiva tulla senkin takia jo yksistään kotiin, kun tietää että eräs söpöläinen on aina minua ovella vastassa, enkä nyt puhu poikaystävästäni, vaan Merristä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)