Nimittäin mitä teen koiralla, kun kissani Merri muistuttaa enenmän koiraa käyttäytymiseltään, kuin kissaa. Se noutaa palloa, ei paljoa ääntele ja elehdi kissamaisesti ja tänä iltana huomasin, että sehän kulkee valjaissa ulkona, kuin koirat konsonaan. Halusin itselleni lenkkiseuraa, mutta sehän löytyi lähempää, kuin olisin osannut aavistaakaan. Merri suorastaan juoksi pihalla ja naureskellen juoksin Merrin perässä. Onnesi hihnaa oli sen verran pitkästi, ettei tarvinut lyhyellä narulla olla vedettävänä. Heti alussa, kun pääsimme pihalle niin, pihan pusikossa kuului kovaa rapinaa ja en ymmärrä miksi Merri ei ollut siitä ollenkaan innostunut. Itse mietein, että kohta sieltä puskasta hyökkää joku kiimainen kolli Merrin päälle, mutta kun vähän aikaa kurkistelin puskaan, niin Simohan se siellä oli. Ei siis tuo naapurin Simo niminen pulsu, vaan Simo siili.. Okei, no on ne jotain kaukaista sukua toisilleen. Toinen asia, joka pisti kummastuttamaan Merrissä oli se, ettei se tippaakaan pelännyt autoja eikä koiria.
Kun tulimme pihalle heti alussa, niin menimme pihan kiikkujen ja mattotelineiden luokse. Istuin itse mattotelineelle ja Merri oli maassa. Se oli karvat pystössä ja katsoi vihaisen pelokkaasti naapurin lihavahkoa tätiä, joka oli tupakalla alimmassa kerroksessa pavekkeellaan. Yritin pitää naamani peruslukemilla ja yritin pidätellä naurua, heti kun tämä täti meni takaisin kotinsa sisään, niin repesin räkättävään nauruun. Merri säikähti minua aivan helvetisti ja ihme, ettei se saanut paskahalvausta. Itse nauroin vedet silmissä nähdessäni vielä kaiken kukkuraksi Merrin kauhistuneen ilmeen. Kun tämä järkyttävä episodi oli ohi, niin Merri lähti vedättämään minua hihnassa pitkin pihaa, eli se selvisi järkytyksestään aika nopeaa.
Olen tähän päivään asti ikävöinyt edesmennyttä kissaani Veetiä, kaikkea niitä asioita, joita Veetin kanssa tein, kuten esimerkiksi lenkkeily sen kanssa. Eniten ikävöin kissaa kokonaisuudessaan, se oli mahtava persoona, ainutlaatuinen tapaus. Olen kuitenkin verrannut paljon Merriä Veetiin. Surkutellut sitä, että Merrissä ei ole sitä ja sitä piirrettä, mitä Veetissä oli. Kuitenkin ne ovat kaksi eri kissaa, kaksi eri persoonaa. Ei niitä pitäisi verrata toisiinsa millään tavalla. Pikku hiljaa olen alkanut tajuamaan sen, että Veetiä ei enää koskaan löydy eikä se palaa enää koskaan takaisin minulle, joten minun on päästettävä siitä irti ja hyväksyttävä Merri tuollaisena, kuin se on vierelleni jakamaan tulevaisuuden seikkailut.
Veetikin kulki hihnassa siististi ja oli, kuin pieni koira ja mennä köpötteli kanssani pitkin teitä kesäöinä. Ajattelin, että Merri ei olisi samanlainen ja pötkähtäisi heti ulos mentyään valjaat päällä kyljelleen maahan makaamaan. Onneksi Merri ei ole huomaavinaankaan valjaita päällään, joten toiveeni toteutui. Sain siis itselleni täydellisesti hihnassa kulkevan kissan, joka vieläpä noutaa palloa!
