Tästä voi tulla hieman agressiivisen kuuloinen kirjoitus, mutta se johtunee ainoastaan siitä, että olen pirun nälkäinen ja verensokerini on alhaalla, kun en ole kerenyt tehdä vielä ruokaa. Teen ruuan tämän jonkinlaisen avautumiseni jälkeen. Mielestäni tämä pieni agressio on hyvä nyt purkaa tekstimuodossa pois alta, sillä nyt minulla on ollut vähän mielen päällä sellaisia asioita, jotka ovat pistäneet tässä jonkin ajan sisällä harmittamaan ja ärsyttämään..
Minä olen ihminen, joka ei osaa pysähtyä, eikä toisinaan haluakaan pysähtyä. Minulle on tärkeää, että elämässä on rutiinit ja rytmit. Toisin sanoen minulle päivä on elämistä varten ja yöt nukkumista varten (Jos päivä- ja unirytmini olisivat sekaisin, niin en voisi hyvin). Ottaen kuitenkin huomioon, että olen tällä hetkellä töissä käyvä, joten minulla on pakostakin oltava aikaisin hereillä aamusta. Töissä minä teen kaiken ehkä hieman liiankin nopeaa ja täydellä teholla, eli minut pestattiinkin siivoojaksi käsityöpajalle. Homma ei enää haittaa minua, vaikka aluksi tuntuikin, että en jaksa heti aamusta alkaa siivoamaan. Nyt olen parin viikon aikana kuitenkin jo tottunut siivoamaan ja kaikki menee jo omalla rytmillään eteenpäin töissä heti aamusta alkaen. Kun työpäivä on ohi ja olen saanut kaikki siivoushommat isossa talossa tehtyä, niin mietin seuraavaksi, että mitä sitä keksisi. Olisi vielä kokonainen päivä ja ilta aikaa tehdä vaikka mitä ja nähdä vaikka ketä. Virtaa riittäisi vieläkin, vaikka muille jakaa. Kotiin ei tekisi mieli mennä, sillä siellä minulla ei olisi kissojen kanssa paljoa tekemistä. Mielummin olisin ihmisten seurassa enenmän, sillä olen huomannut, että minussa on alkanut näkymään vahvasti kissamaisia piirteitä.. Käyn jo Merrin ruokakupillakin syömässä.
Mutta nyt asian ytimeen. Minä siis herään aamulla, teen työt ja loppuillasta minulla olisi vapaa-aikaa. Tekstailen ja soitan ihmisille, josko he haluaisivat nähdä, sillä onhan nyt kesäloma ja on aikaa nähdä ihmisiä. Suurinosa minun kaveripiiristäni on nyt kuitenkin aika pitkälti viettämässä kesälomaa, ilman kesätöitä/muita töitä. Minä otan heihin yhteyttä ja vastaukseksi tulee melkeinpä aina eri ihmisiltä, että: "Ei jaksa", "Ei huvita", "Ei kerkeä", "On jo muuta sovittuna", "Ei ole rahaa" ja sama lista jatkuu eri verukkeilla eteenpäin, mutta yleensä vastaus on melkein aina ei. Toki kaveripiiristäni löytyy poikkeuksiakin (Onneksi). Tosin näitä ihmisiä kaveripiirissäni on se pienempi määrä. Tämä asia pistää ärsyttämään, koska itse olen aktiivinen ja yritän. Niin töissä, elämisessä, kuin myös yhteydenottamisessa kavereihin. Tuntuu siis siltä, että kaveripiirini on, kuin horroksessa. Olen jopa joskus houraillut jokunen ilta päässäni, että ehkä minun seurassani on jotain vikaa, tai minussa itsessäni, jonka takia kukaan ei välitä hengailla seurassani. Mutta, kun alan järjellä miettimään asiaa, niin enpä minä vaikka puolisen vuotta sitten nähnyt kavereitani sen enempää, mitä nytkään. Tuntuu vain iltaisin, kun töistä tulee kotiin, että olisi vielä kiva tehdä jotain päivän aikana ja nähdä eri ihmisiä. Tiedän, että olen ihminen, joka ei viihdy paljoa omassa rauhassa. Olen, kuin koiranpentu, jolla pitäisi olla koko ajan jotain aktiviteettia, että se pysyy iloisena ja saisi ylinmääräisen energiansa kulutettua.
Tuntuu siis siltä, että minulla on todella vähän kavereita, joita oikeasti näkisin. He asuvat samalla paikkakunnalla, kuin minä, mutta silti en näe heitä kovin usein, vaikka haluaisin. Harvemmin enää kukaan kaveripiiristäni edes ottaa minuun yhteyttä ja kysyy "Hei, haluaisitko nähdä?". En tiedä mikä on syynä.. Ehkä se tosiaan on vain se, että muut eivät vain jaksa eikä heitä huvita. Niinhän useat heistä kuitenkin minulle vastaavat, kun kysyn heitä lähtemään käymään jossain, vaikka edes huvin vuoksi. Mielestäni kuitenkin typerin vastaus siihen, että haluaako joku nähdä minua on ollut se, että "Ei ole rahaa". Minun tietääkseni minun näkeminen ei maksa mitään. Nojoo, tajusin kyllä pointin, mutta tarviiko sitä aina tehdä kaverien kesken jotain sellaista, mihin tarvitsee sitä rahaa? Eikö sitä voisi vain hengailla jossain/tai jonkun luona ja höpötellä niitä näitä? Toki rahahan on tärkeä asia ja kivahan se on kaverin kanssa joskus vaikka mennä kahville, leffaan ja tällaista, mutta minuun ei uppoa se, että usein vastaus on se, ettei ole rahaa ja siksi ei voi nähdä. Olen myös aikoja sitten huomannut, että tulisin näkemään kavereitani vielä vähemmän, jos minä en olisi se, joka menee heidän luokseen, eikä toisinpäin. Se on ymmärrettävää, koska asun aika kaukana keskustasta. Kuka nyt haluaisi lähteä keskustasta johonkin tänne hevonkuuseen asti vain minua nähdäkseen, ilman sen kummempaa suunitelmaa?
Tein siis päätöksen. Alan laajentamaan kaveripiiriäni ja tutustumaan uusiin ihmisiin. En toki "hylkää" vanhoja kavereitani, mutta en myöskään jaksa enää olla se, joka aina kyselee, että sopisiko nähdä. Toisinaan toki yllätyn positiivisesti, kun joku sattumalta vastaakin, ettei hänellä ole sillä hetkellä mitään sen kummempaa tekemistä, että voisihan sitä vaikka nähdäkin. Maapallo on kuitenkin pullollaan ihmisiä ja uskon, että kyllä täältä minunkin asuinpaikkakunnalta löytyy niitä järkeviäkin ihmisiä, joihin uskaltaa tutustua. Pitää vain osata etsiä oikeista paikoista. En tule pahoittelemaan tätä tekstimuotoista purkautumistani kaveripiirini suppeasta yhteydenpidosta minuun, sillä toin tekstissäni ilmi asian juuri sillä tapaa, miltä minusta tuntuu. En ole myöskään katkera siitä, että harvemmin minua kysytään mihinkään hauskaan mukaan. Joskus joidenkin ihmisten seura ei vain kelpaa tietynlaiseen hauskanpitoon mukaan. Kyllä kaveripiirissäni on myös muutama niitäkin ihmisiä, jotka myös käyvät töissä. Ymmärrän heidän kohdallaan sen hyvinkin, että he voivat olla työpäivien jälkeen aika väsyneitä, jonka takia eivät jaksa enää loppuillasta nähdä ketään.
En osaa sanoa enää mitään muuta..
tiistai 18. kesäkuuta 2013
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Oliko ennen kaikki paremmin?
Poikaystäväni sanoi minulle yhtenä iltana erään asian, jota jäin miettimään pidemmäksi aikaa. Hän kysyi minulta, että jos ihmiset olisivat tiedostamattomia kaikesta pahasta, niin olisiko silloin kaikki hyvin. Kukaan ei tietäisi sodista, nälänhädästä, kuolemasta, vaaroista, eikä ikävistä asioista/tapahtumista mitään.. Olisiko silloin kaikki onnellisia? Vastasin miettimättäni heti, että kyllä olisivat. Mutta vastaus tähän on se, että ihmiset eivät olisi onnellisia ja tyytyväisiä, jos he eläisivät tiedottomina kaikesta pahasta ja, kokisivat elämässään vain pelkkää hyvää, tuttua ja turvallista. He eivät osaisi arvostaa oikealla tapaa, sitä mitä heillä olisi elämässään, eivätkä he osaisi vaalia, varjella ja nauttia onnellisuudesta, ja onnea tuovista asioista, jos he eivät olisi koskaan tunteneet mitään pahaa, eli vastoinkäymisiä elämässä. On siis hyvä, että elämme tietoisina olentoina ympäröivästä maailmastamme, elämästämme ja itsestämme.
Tänään mietin myös sitä, että oliko ennen kaikki paremmin. Ajatellaan aikaa vaikka noin 80-100 vuotta taaksepäin. Silloin oli ehkä sotia, nälänhätää, sairauksia ym ikävää, mutta ihmiset eivät kärsineet nuihin aikoihin mistään nykyajan yleisimmistä psyykkisistä sairauksista, jotka vievät jopa pahimmillaan näinä päivinä ihmisiltä hengen, omasta kädestä. Silloin ennen ei ollut masennusta, joka on nykyään meidän kansantautimme, ei ollut syömishäiriöitä, ihmisillä ei ollut muutenkaan paljoa psyykkisiä ongelmia. Jotkut asiat olivat toki huonommin ennen, mutta silloin siitä vähästäkin, mitä elämä antoi, oltiin iloisia ja kiitollisia. Nykyään asiat ovat paremmin siinä määrin, että sotia ei ole enää niin paljoa, nälänhädästä kärsitään edelleen, mutta nykyään siihen voidaan vaikuttaa ulkopuolisilla avustuksilla edes vähän, yhä useampaan sairauteen keksitään nykypäivänä lisää uusia lääkkeitä. Mutta nykyään, varsinkin länsimaissa kärsitään yhä enenmän psyykkisistä sairauksista. Sitä ei osata elää, nauttia elämästä, olla kiitollisia siitä, mitä on, vaan nyky-yhteiskunnassa pyritään siihen täydellisyyteen melkein jokaisella elämän osa-alueella. Onko tämä yksi syy siihen, miksi nykyään ihmiset masentuvat ja sairastuvat psyykkisiin sairauksiin?
Mietitään vaikka nyt pelkästään Suomea. Suomi ennen ja nykyään. Eli millaista oli käytännön elämä vaikka 1940 luvulla ja nyt, 2000 luvulla. Jos menemme vain jo 46 vuotta taaksepäin, niin silloin ei Suomessa ollut masennusta läheskään näin paljoa, mitä nykypäivinä. Muistan, kun äitini kertoi omasta lapsuudestaan. 40 luvulla äitini oli nuori tyttö, 16 vuotias. Heidän taloudessaan ei ollut sähköjä, vaan oli pelkästään kaasulla toimivia lamppuja, sekä tavallisia lyhtyjä, jotka laitettiin valaisemaan tupaa illaksi. Vesi haettiin pumpulla toimivasta kaivosta, ja lämmitys saatiin puuhellalla talvisin lämmittämään tupaa, sekä muita huoneistoja.
Siihen aikaan nuoret kävivät ahkerasti koulussa (Sitä, joko käveltiin, hiihdettiin tai pyöräiltiin kouluun, jonne oli matkaa jopa yli 10-20 km), mutta koulun jälkeen piti auttaa myös kotiaskareissa. Äitini piti nuorena auttaa aina kotitöissä koulun jälkeen, tiskata, siivota, hakea puita ja vettä, auttaa sisarusten perään kaitsimisessa ym. Vasta koulun ja pakollisten kotitöiden jälkeen oli sitä vapaata, jolloin sitä oltiin kavereiden kanssa ja tehtiin kaikenlaista, leikittiin pihaleikkejä, retkeiltiin, oltiin paljon ulkona. Siihen aikaan ei ollut puhelimia, tv:tä eikä todellakaan minkäänsortin tietokoneen näköistäkään vehjettä. Mankka kuulemma löytyi joltain, jota käytiin aina kuuntelemassa, mutta kotitaloudesta ei löytynyt omaa mankkaa. Työt tehtiin siihen aikaan käsin, kratrorin ja hevosten avulla, muita koneita kraktorin lisäksi ei paljoa löytynyt. Autot oli toki jo keksitty siihen aikaan, mutta ei niitä läheskään löytynyt joka taloudesta.
40 luvulla ei oltu kuultu masennuksesta. Kysyin äidiltäni, että eikö edes vähän ollut havaittavissa masennusta ihmisten ilmoilla. Kuulemma sitä aina välillä tietenkin kyrsi jotkut asiat, mutta kyllähän sitä normaalistikin ihmisiä kyrsii joku vähän väliä, elettiin sitten 1920 lukua tai 2013 lukua. Äitini mukaan sillon ei yksinkertaisesti vain joutanut masentelemaan, sillä tekemistä oli niin paljon. Töitä oli paljon ja työt oli myös tehtävä. Ennen ei ollut myöskään kiirettä, kun työt tehtiin omaan tahtiin, kelloa ei katsottu, että alkaako ne uutiset tai salatut elämät sieltä tv:stä kohta, että pitäisi mennä tiettyyn aikaan katsomaan töllöä. Elämä oli paljon yksinkertaisempaa ja oli tietyt rutiinit, jotka piti tehdä, että elämä luisti. Kaikki pieni oli kiittämisen arvoista, sillä rahaa ei ollut paljoa, joten sitä itse ansaittua osasi arvostaa enenmän. Ennen kaikkea itsetunto oli varsinkin nuorimmilla ihmisillä parempi, mitä nykyään. Kouluissa oli kunnon kuri, eikä koulukiusaamista tai arvostelua kouluissa ollut niin paljoa. Sitä ei ollut siihen aikaan näitä median aiheuttamia ulkoisia paineita. Jos mennään näihin paheisiin, niin tupakka ja viinahan ovat olleet siihenkin aikaan todella yleisiä ja käytettyjä päihteitä, mitä nykypäivänäkin käytetään. Viinaa menee Suomalaisilla nykyään selvästi hieman liikaakin, joka puolestaan on myös osa syy siihen, miksi nykyään Suomessa on niin paljon masentuneita.. ja rahattomia alkoholisteja, jotka asioivat sossussa saadakseen lisää piristystä elämäänsä. Hakemalla siis heti alkosta pullon, kun sossusta putkahtaa pieni summa rahaa tilille. (Anteeksi yleistämiseni tässä asiassa. On poikkeuksiakin!).
Suomi nykyään. Useilla ihmisillä ei ole elämänhallintaa, he ovat työttömiä, möllöttävät kotona tietokoneen ääressä, eristäytyvät muusta maailmasta pikkuhilljaa, masentuvat ja hakevat lopulta helpotusta tylsään ja ahdistavaan elämäänsä päihteistä ja mielialalääkkeistä, ja mielialalääkkeitä tuputetaan liiankin helposti ihmisille, kun vähänkin sattuu olemaan mieli maassa. Kiire, työpaineet ja stressi ovat kasvaneet. Faktahan on se, että nykyään ihmisillä ei ole niin paljoa töitä, kuin ennen. Ennen työt tehtiin käsin, ei ollut koneita. Nykyään tehtaat toimii automaateilla, eikä ihmisiä tarvita tekemään töitä käsillä enää niin paljoa. Työpaikkoja ei ole, kun koneet tekevät monen ihmisen työt. Kehitys menee eteenpäin, joten miten käy ihmisille vaikka tästä 40 vuotta eteenpäin? Onko kehitys silloin jo niin pitkällä, että ihmisiä ei enää tarvita tekemään ollenkaan töitä?
Nykypäivänä kaikkea saa ostettua, jos vain rahaa sattuu löytymään pussin pohjalta. Kaikkea saa rahalla ostettua niin helposti, ettei sitä osata enää arvostaa. Vesi, ruoka, raha, katto pään päällä ja toimivat sähköt - Kaikki nämä edellämainitut tuntuvat meille nykypäivänä aivan itsestäänselvältä asialta. Sitä ei osata kuvitellakaan, ettei nuista läheskään kaikkia ollut jokaisessa taloudessa niinkin pienen ajan sisällä, kuin 50 vuotta sitten. Kun joltain menee nykypäivänä vaikka muutamaksi päiväksi sähköt pois talosta, niin heti ollaan sormi suussa. Miten minä selviän? Pakastin sulaa, en pääse tietokoneelle, valot eivät syty, eli voi helvetti sentääs. Hyvähän se on, että elintaso on noussut Suomessa hurjasti verraten lukuun -40, mutta töitä ei vain ole enää ja työttömyys on suuressa nousussa. Jokaiseen työpaikkaan tarvitsee aina jonkinlaisen koulutuksen, mutta ennen sitä pääsi maatalohommiin ilman minkäänlaista koulutusta, sillä jonkun ne työt oli tehtävä.
Tiivistettynä: Tutkin siis itse ihan pelkästä mielenkiinnosta tässä sitä, että miksi nykyään tuntuu, että elämä on niin monella Suomalaisella vaikeaa. Suomi on kohta tunnettu siitä, että täällä on asukaslukuun nähden paljon enenmän masentuneita, kuin muissa maissa. Sanotaan, että Suomi on hyvä maa asua ja elää, täällä asiat hoidetaan oikein ja palvelu pelaa. Siltikin tuntuu, että kukaan ei ole aidosti onnellinen. Mietiskelin syitä siihen, miksi nykyään suurinosa Suomalaisista tuntuu sairastavan masennusta, ja miksi ennenvanhaan diagnoosia "masennus" ei ollut.
Nykypäivänä masennukseen johtaa työttömyys, kiire, työpaineet, tekemättömyys, elämän helppous, sosiaalinen eristäytyminen, päihteet, heikko sosiaalinen tuki, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset. Nämä altistavat masennukselle, ahdistukselle ja nykyajan muille psyykkisille sairauksille. Voimme siis vain kuvitella, että millaistahan elämä on muutaman kymmenen vuoden päästä, kun elintaso nousee tästäkin ylöspäin, töitä tulee olemaan Suomessa vielä tätäkin vähemmän ja työttömiä sitäkin enenmän.
Tänään mietin myös sitä, että oliko ennen kaikki paremmin. Ajatellaan aikaa vaikka noin 80-100 vuotta taaksepäin. Silloin oli ehkä sotia, nälänhätää, sairauksia ym ikävää, mutta ihmiset eivät kärsineet nuihin aikoihin mistään nykyajan yleisimmistä psyykkisistä sairauksista, jotka vievät jopa pahimmillaan näinä päivinä ihmisiltä hengen, omasta kädestä. Silloin ennen ei ollut masennusta, joka on nykyään meidän kansantautimme, ei ollut syömishäiriöitä, ihmisillä ei ollut muutenkaan paljoa psyykkisiä ongelmia. Jotkut asiat olivat toki huonommin ennen, mutta silloin siitä vähästäkin, mitä elämä antoi, oltiin iloisia ja kiitollisia. Nykyään asiat ovat paremmin siinä määrin, että sotia ei ole enää niin paljoa, nälänhädästä kärsitään edelleen, mutta nykyään siihen voidaan vaikuttaa ulkopuolisilla avustuksilla edes vähän, yhä useampaan sairauteen keksitään nykypäivänä lisää uusia lääkkeitä. Mutta nykyään, varsinkin länsimaissa kärsitään yhä enenmän psyykkisistä sairauksista. Sitä ei osata elää, nauttia elämästä, olla kiitollisia siitä, mitä on, vaan nyky-yhteiskunnassa pyritään siihen täydellisyyteen melkein jokaisella elämän osa-alueella. Onko tämä yksi syy siihen, miksi nykyään ihmiset masentuvat ja sairastuvat psyykkisiin sairauksiin?
Mietitään vaikka nyt pelkästään Suomea. Suomi ennen ja nykyään. Eli millaista oli käytännön elämä vaikka 1940 luvulla ja nyt, 2000 luvulla. Jos menemme vain jo 46 vuotta taaksepäin, niin silloin ei Suomessa ollut masennusta läheskään näin paljoa, mitä nykypäivinä. Muistan, kun äitini kertoi omasta lapsuudestaan. 40 luvulla äitini oli nuori tyttö, 16 vuotias. Heidän taloudessaan ei ollut sähköjä, vaan oli pelkästään kaasulla toimivia lamppuja, sekä tavallisia lyhtyjä, jotka laitettiin valaisemaan tupaa illaksi. Vesi haettiin pumpulla toimivasta kaivosta, ja lämmitys saatiin puuhellalla talvisin lämmittämään tupaa, sekä muita huoneistoja.
Siihen aikaan nuoret kävivät ahkerasti koulussa (Sitä, joko käveltiin, hiihdettiin tai pyöräiltiin kouluun, jonne oli matkaa jopa yli 10-20 km), mutta koulun jälkeen piti auttaa myös kotiaskareissa. Äitini piti nuorena auttaa aina kotitöissä koulun jälkeen, tiskata, siivota, hakea puita ja vettä, auttaa sisarusten perään kaitsimisessa ym. Vasta koulun ja pakollisten kotitöiden jälkeen oli sitä vapaata, jolloin sitä oltiin kavereiden kanssa ja tehtiin kaikenlaista, leikittiin pihaleikkejä, retkeiltiin, oltiin paljon ulkona. Siihen aikaan ei ollut puhelimia, tv:tä eikä todellakaan minkäänsortin tietokoneen näköistäkään vehjettä. Mankka kuulemma löytyi joltain, jota käytiin aina kuuntelemassa, mutta kotitaloudesta ei löytynyt omaa mankkaa. Työt tehtiin siihen aikaan käsin, kratrorin ja hevosten avulla, muita koneita kraktorin lisäksi ei paljoa löytynyt. Autot oli toki jo keksitty siihen aikaan, mutta ei niitä läheskään löytynyt joka taloudesta.
40 luvulla ei oltu kuultu masennuksesta. Kysyin äidiltäni, että eikö edes vähän ollut havaittavissa masennusta ihmisten ilmoilla. Kuulemma sitä aina välillä tietenkin kyrsi jotkut asiat, mutta kyllähän sitä normaalistikin ihmisiä kyrsii joku vähän väliä, elettiin sitten 1920 lukua tai 2013 lukua. Äitini mukaan sillon ei yksinkertaisesti vain joutanut masentelemaan, sillä tekemistä oli niin paljon. Töitä oli paljon ja työt oli myös tehtävä. Ennen ei ollut myöskään kiirettä, kun työt tehtiin omaan tahtiin, kelloa ei katsottu, että alkaako ne uutiset tai salatut elämät sieltä tv:stä kohta, että pitäisi mennä tiettyyn aikaan katsomaan töllöä. Elämä oli paljon yksinkertaisempaa ja oli tietyt rutiinit, jotka piti tehdä, että elämä luisti. Kaikki pieni oli kiittämisen arvoista, sillä rahaa ei ollut paljoa, joten sitä itse ansaittua osasi arvostaa enenmän. Ennen kaikkea itsetunto oli varsinkin nuorimmilla ihmisillä parempi, mitä nykyään. Kouluissa oli kunnon kuri, eikä koulukiusaamista tai arvostelua kouluissa ollut niin paljoa. Sitä ei ollut siihen aikaan näitä median aiheuttamia ulkoisia paineita. Jos mennään näihin paheisiin, niin tupakka ja viinahan ovat olleet siihenkin aikaan todella yleisiä ja käytettyjä päihteitä, mitä nykypäivänäkin käytetään. Viinaa menee Suomalaisilla nykyään selvästi hieman liikaakin, joka puolestaan on myös osa syy siihen, miksi nykyään Suomessa on niin paljon masentuneita.. ja rahattomia alkoholisteja, jotka asioivat sossussa saadakseen lisää piristystä elämäänsä. Hakemalla siis heti alkosta pullon, kun sossusta putkahtaa pieni summa rahaa tilille. (Anteeksi yleistämiseni tässä asiassa. On poikkeuksiakin!).
Suomi nykyään. Useilla ihmisillä ei ole elämänhallintaa, he ovat työttömiä, möllöttävät kotona tietokoneen ääressä, eristäytyvät muusta maailmasta pikkuhilljaa, masentuvat ja hakevat lopulta helpotusta tylsään ja ahdistavaan elämäänsä päihteistä ja mielialalääkkeistä, ja mielialalääkkeitä tuputetaan liiankin helposti ihmisille, kun vähänkin sattuu olemaan mieli maassa. Kiire, työpaineet ja stressi ovat kasvaneet. Faktahan on se, että nykyään ihmisillä ei ole niin paljoa töitä, kuin ennen. Ennen työt tehtiin käsin, ei ollut koneita. Nykyään tehtaat toimii automaateilla, eikä ihmisiä tarvita tekemään töitä käsillä enää niin paljoa. Työpaikkoja ei ole, kun koneet tekevät monen ihmisen työt. Kehitys menee eteenpäin, joten miten käy ihmisille vaikka tästä 40 vuotta eteenpäin? Onko kehitys silloin jo niin pitkällä, että ihmisiä ei enää tarvita tekemään ollenkaan töitä?
Nykypäivänä kaikkea saa ostettua, jos vain rahaa sattuu löytymään pussin pohjalta. Kaikkea saa rahalla ostettua niin helposti, ettei sitä osata enää arvostaa. Vesi, ruoka, raha, katto pään päällä ja toimivat sähköt - Kaikki nämä edellämainitut tuntuvat meille nykypäivänä aivan itsestäänselvältä asialta. Sitä ei osata kuvitellakaan, ettei nuista läheskään kaikkia ollut jokaisessa taloudessa niinkin pienen ajan sisällä, kuin 50 vuotta sitten. Kun joltain menee nykypäivänä vaikka muutamaksi päiväksi sähköt pois talosta, niin heti ollaan sormi suussa. Miten minä selviän? Pakastin sulaa, en pääse tietokoneelle, valot eivät syty, eli voi helvetti sentääs. Hyvähän se on, että elintaso on noussut Suomessa hurjasti verraten lukuun -40, mutta töitä ei vain ole enää ja työttömyys on suuressa nousussa. Jokaiseen työpaikkaan tarvitsee aina jonkinlaisen koulutuksen, mutta ennen sitä pääsi maatalohommiin ilman minkäänlaista koulutusta, sillä jonkun ne työt oli tehtävä.
Tiivistettynä: Tutkin siis itse ihan pelkästä mielenkiinnosta tässä sitä, että miksi nykyään tuntuu, että elämä on niin monella Suomalaisella vaikeaa. Suomi on kohta tunnettu siitä, että täällä on asukaslukuun nähden paljon enenmän masentuneita, kuin muissa maissa. Sanotaan, että Suomi on hyvä maa asua ja elää, täällä asiat hoidetaan oikein ja palvelu pelaa. Siltikin tuntuu, että kukaan ei ole aidosti onnellinen. Mietiskelin syitä siihen, miksi nykyään suurinosa Suomalaisista tuntuu sairastavan masennusta, ja miksi ennenvanhaan diagnoosia "masennus" ei ollut.
Nykypäivänä masennukseen johtaa työttömyys, kiire, työpaineet, tekemättömyys, elämän helppous, sosiaalinen eristäytyminen, päihteet, heikko sosiaalinen tuki, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset. Nämä altistavat masennukselle, ahdistukselle ja nykyajan muille psyykkisille sairauksille. Voimme siis vain kuvitella, että millaistahan elämä on muutaman kymmenen vuoden päästä, kun elintaso nousee tästäkin ylöspäin, töitä tulee olemaan Suomessa vielä tätäkin vähemmän ja työttömiä sitäkin enenmän.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Viikko maalla
Minulla on ollut nyt pari päivää hassu kutina massun pohjassa (Ei, en ole raskaana, eikä minulla ole vatsanväänteitä). Se on sellainen mukava jännittys, vaikken edes tietääkseni odota mitään jännittävää asiaa tapahtuakseen. En tiedä oikein mistä se johtuu, mutta mielialani on todella hyvä ja korkealla. Syy hyvään mielialaani on se, että kesä on mitä parhainta aikaa viettää täällä synnyinpaikkakunnallani maalla. Kaikki lempiharrastukseni saavat mahdollisuutensa toteutua, eli kamera vaan kourassa kuvaamaan kaunista Suomen luontoa hymy perseessä asti.
Tulin eilen tänne maalle iltapäivällä ja heti, kun olin päässyt viemään matkatavarat ja kissat sisälle, niin lähdinkin itse pariksi tunniksi joelle kahlaamaan. Minä hymyilin koko ajan, huomasin myös, että minä nauroin ääneen iloisesti, kun yritin mennä itselleni liian haastavista paikoista joen ylitse, kovan virran viedessä melkein mukanaan. Olin, kuin minä joskus pienenä lapsena joella kahlatessa. Toisin sanoen siis, omassa elementissäni. Mietinkin paljon lapsuusmuistoja eilen joella ollessani. Minulla tuli mieleen hassulla tavalla yksi ajatus, joka liittyy tasohyppelypeleihin. Mietin, että miksi ne ovat kiinostaneet minua niin paljon aina lapsena, ja miksi minä lopulta päädyin hankkimaan nyt vähän vanhempana tatuoinnin pelihahmosta iholleni, joka seikkailee tunnetussa tasohyppelypelissä. Pelissä, jota tuli hakattua lapsena sormet hajalle.
Sitä tuli penskana hypeltyä lapsuudenkaverini kanssa paljon joella kivillä ja, silloin kun emme olleet leikkimässä joella, niin olimme pelaamassa minun kotonani segan tasohyppelypelejä innoissamme. Kai yhdistimme pelimaailman mielikuvituksellisesti joella oltaessa eräänlaiseksi tasohyppelypeliksi. Edelleenkin pidän todella paljon "leikkimisestä" joella, tosin hyppelen vähän haastavempia reittejä menemään ja kahlailen vähän syvemmissä vesissä, kuin 15 vuotta sitten. Joki on aina ollut se paikka, jossa pääkoppani saa täydellisen rauhan. Siellä sitä ei tule mietittyä ikäviä ajatuksia, vaan sitä elää hetkessä. Nauttii kesästä, kauniista luonnosta, joen tutkiskelun ja kahlaamisen riemusta, kukkien ja joen tuoksusta, lintujen laulusta, onkimisesta, luonnon valokuvaamisesta ym. Saan kulumaan joella aikaa helpostikin parista tunnista neljään tuntiin, ilman että teen siellä sen kummemmin mitään muuta, kuin tutkin mitä joen rannoilta tai vedestä löytyy. Nyt, kun kevään tulvat ovat menneet jo ohi, niin yleensä joesta löytää kaikenlaista, mitä tulva on tuonut mukanaan. Eilenkin löysin jääkiekkoaiheisen DVD:n, jossa oli kuvakoostetta siitä, kun Suomi voitti maailanmestaruuden. En kuitenkaan ottanut DVD:tä mukaani, sillä uskon, että se oli jo tarpeeksi vioittunut lilluessaan kevään ja kesän ajan vedessä.
Olen nyt kokonaisen viikon ajan täällä lapsuudenkodissani vierailulla ja päätin, että teen nyt viikon aikana kaikkea sellaista, mitä en voi sitten tehdä kaupunkiin palatessani enää. Hankin parin viikon sairasloman, josta on viikko vielä jäljellä, koska uupumukseni oli ottamassa ylilyönnin minusta. Kuitenkin tajusin, että sairasloma oli paikallaan, joten enköhän tässä viikon aikana ehdi kerätä vähän lisää voimia ja jaksamista ensi viikon alusta alkaviin kesätöihin. Jo nyt päivässä olen piristynyt kummasti ja hymyä riittää, eli lupaavalta näyttää. Minun mielialaani myös toki vaikuttaa vahvasti se, että minulla on kyllä jotain odottamisenkin arvoista tulevassa kesässä. Olen varannut festarilipun jo, ja odotan palkallista kesälomaani, joka sijoittuu heinäkuulle. Mietiskelimme poikaystäväni kanssa, että sille viikolle keksisimme jonkin reissukohteen, jonne lähtisimme yhdessä. Alustavasti meillä olisi mielessä matkustaa viikoksi Helsinkiin viettämään aikaa. Itselläni asuu Helsingissä oikeastaan melkein kaikki sukulaiseni, joten uskon, että heitä tulisin näkemään varmasti reissun yhteydessä. Mukavintahan olisi tietenkin kokea rakkaani kanssa yhdessä se, miltä tuntuu olla kaksin reissussa ensinmäistä kertaa. Jotain vaihtelua arkeen siis.
Mennään kuitenkin nyt aiheesta toiseen. Minä päätin eilen, että lopetan tupakoinnin. En ole polttanut nyt kokonaiseen vuorokauteen, vaan käväisin abteekista kilttinä tyttönä kipaisemassa kouraani Nicotinell imeskelytabletteja tupakan himon iskiessä. Voin sanoa, että hyvin nuo ovat auttaneet kyllä aina, kun on tehnyt mieli polttaa, mutta hieman vaikeuksia on ollut mielitekojen suhteen. Kerran olen meinannut jo erehtyä hakemaan askista yhden tupakan hermojen rauhoittamiseksi, mutta luja tahtoni on kieltänyt moisen.. Onneksi. Miksikö tulin tähän päätökseen? Yksinkertaisesti syyksi riitti se, että lauluääneni on kohta mennyttä, jos en lopeta tupakointia. Olisi enää vain muisto jäljellä puhtaasta ja hennosta enkelimäisestä lauluäänestäni, jos jatkaisin pahaa tapaani. Myös tupakkayskä alkoi vaivaamaan niin paljon, että se vei jopa yöunenikin, joten terveyteni kävi myös mielessä, etten halua luopua siitä ihan vielä näin nuorena. Haluan taas alkaa harrastamaan liikuntaa, varsinkin juoksua puhtailla keuhoilla, jotta jaksaisin taas. Tiedän, että menee kyllä jonkin aikaa, kunnes keuhkoni ottavat taas normaalin määrän happea ja hengenahdistus loppuu, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa. Minä yritän pysyä lujana tämän päätökseni suhteen ja saada ihan savuttoman elämän. Myönnän kyllä, että olen ollut typerä aloittaessani tupakoinnin, mutta minulla on myös tahtoa ja järkeä lopettaakin se. Aion noin kuukauden päästä tehdä vähän postausta siitä, että miten tupakasta luopuminen on onnistunut minun kohdallani. Toivon todella, että siitä kertomuksesta tulee positiivinen ja voin kirjoittaa itselleni, että olen onnistunut hyvin.
Suunnittelin myös, että tulen kuvaamaan valokuvina, sekä videoina pieneksi koosteeksi, että mitä viikon aikana on ehtinyt tapahtua ja mitä olen tehnyt täällä maalla ollessani. Kuitenkin täällä vietetty aika poikkeaa todella paljon normaalista arjestani omassa kotonani. Ehkä jopa teen huvin vuoksi siitä tänne blogiinkin jonkinlaisen jutun myös muistoksi. Joka tapauksessa minulla on vielä paljon tekemistä, sillä viikko on vasta aluillaan. Tänään on suunitelmissa kesän ensinmäinen onkireissu joelle (Ja toivon saavani kalaakin..), huomenna olisi vuorossa ulkovaraston pikkupuolen siivoaminen ja kaninkoppien peseminen Viiviä varten, että pupu pääsee kesän viettoon taas ulos. Loppuviikosta tulee olemaan vähän shoppailua, kirpputorikierroksella käväisy, pyöräreissuja "kaupungille" ja merelle, valokuvaamista ja ehkäpä jopa uimassa käymistä. Saa nähdä siis mitä sitä ehtii tehdä, joten enköhän nyt lähde tästä koneen äärestä pois kirjoittamasta, ja lähde toteuttamaan suunitelmiani ;)
Ja äkillinen info tähän loppuun.. Huomasin juuri, että ulkona alkaa kohta ukkostamaan, joten taitaa tulla mielenkiintoinen onkireissu.
Tulin eilen tänne maalle iltapäivällä ja heti, kun olin päässyt viemään matkatavarat ja kissat sisälle, niin lähdinkin itse pariksi tunniksi joelle kahlaamaan. Minä hymyilin koko ajan, huomasin myös, että minä nauroin ääneen iloisesti, kun yritin mennä itselleni liian haastavista paikoista joen ylitse, kovan virran viedessä melkein mukanaan. Olin, kuin minä joskus pienenä lapsena joella kahlatessa. Toisin sanoen siis, omassa elementissäni. Mietinkin paljon lapsuusmuistoja eilen joella ollessani. Minulla tuli mieleen hassulla tavalla yksi ajatus, joka liittyy tasohyppelypeleihin. Mietin, että miksi ne ovat kiinostaneet minua niin paljon aina lapsena, ja miksi minä lopulta päädyin hankkimaan nyt vähän vanhempana tatuoinnin pelihahmosta iholleni, joka seikkailee tunnetussa tasohyppelypelissä. Pelissä, jota tuli hakattua lapsena sormet hajalle.
Sitä tuli penskana hypeltyä lapsuudenkaverini kanssa paljon joella kivillä ja, silloin kun emme olleet leikkimässä joella, niin olimme pelaamassa minun kotonani segan tasohyppelypelejä innoissamme. Kai yhdistimme pelimaailman mielikuvituksellisesti joella oltaessa eräänlaiseksi tasohyppelypeliksi. Edelleenkin pidän todella paljon "leikkimisestä" joella, tosin hyppelen vähän haastavempia reittejä menemään ja kahlailen vähän syvemmissä vesissä, kuin 15 vuotta sitten. Joki on aina ollut se paikka, jossa pääkoppani saa täydellisen rauhan. Siellä sitä ei tule mietittyä ikäviä ajatuksia, vaan sitä elää hetkessä. Nauttii kesästä, kauniista luonnosta, joen tutkiskelun ja kahlaamisen riemusta, kukkien ja joen tuoksusta, lintujen laulusta, onkimisesta, luonnon valokuvaamisesta ym. Saan kulumaan joella aikaa helpostikin parista tunnista neljään tuntiin, ilman että teen siellä sen kummemmin mitään muuta, kuin tutkin mitä joen rannoilta tai vedestä löytyy. Nyt, kun kevään tulvat ovat menneet jo ohi, niin yleensä joesta löytää kaikenlaista, mitä tulva on tuonut mukanaan. Eilenkin löysin jääkiekkoaiheisen DVD:n, jossa oli kuvakoostetta siitä, kun Suomi voitti maailanmestaruuden. En kuitenkaan ottanut DVD:tä mukaani, sillä uskon, että se oli jo tarpeeksi vioittunut lilluessaan kevään ja kesän ajan vedessä.
Olen nyt kokonaisen viikon ajan täällä lapsuudenkodissani vierailulla ja päätin, että teen nyt viikon aikana kaikkea sellaista, mitä en voi sitten tehdä kaupunkiin palatessani enää. Hankin parin viikon sairasloman, josta on viikko vielä jäljellä, koska uupumukseni oli ottamassa ylilyönnin minusta. Kuitenkin tajusin, että sairasloma oli paikallaan, joten enköhän tässä viikon aikana ehdi kerätä vähän lisää voimia ja jaksamista ensi viikon alusta alkaviin kesätöihin. Jo nyt päivässä olen piristynyt kummasti ja hymyä riittää, eli lupaavalta näyttää. Minun mielialaani myös toki vaikuttaa vahvasti se, että minulla on kyllä jotain odottamisenkin arvoista tulevassa kesässä. Olen varannut festarilipun jo, ja odotan palkallista kesälomaani, joka sijoittuu heinäkuulle. Mietiskelimme poikaystäväni kanssa, että sille viikolle keksisimme jonkin reissukohteen, jonne lähtisimme yhdessä. Alustavasti meillä olisi mielessä matkustaa viikoksi Helsinkiin viettämään aikaa. Itselläni asuu Helsingissä oikeastaan melkein kaikki sukulaiseni, joten uskon, että heitä tulisin näkemään varmasti reissun yhteydessä. Mukavintahan olisi tietenkin kokea rakkaani kanssa yhdessä se, miltä tuntuu olla kaksin reissussa ensinmäistä kertaa. Jotain vaihtelua arkeen siis.
Mennään kuitenkin nyt aiheesta toiseen. Minä päätin eilen, että lopetan tupakoinnin. En ole polttanut nyt kokonaiseen vuorokauteen, vaan käväisin abteekista kilttinä tyttönä kipaisemassa kouraani Nicotinell imeskelytabletteja tupakan himon iskiessä. Voin sanoa, että hyvin nuo ovat auttaneet kyllä aina, kun on tehnyt mieli polttaa, mutta hieman vaikeuksia on ollut mielitekojen suhteen. Kerran olen meinannut jo erehtyä hakemaan askista yhden tupakan hermojen rauhoittamiseksi, mutta luja tahtoni on kieltänyt moisen.. Onneksi. Miksikö tulin tähän päätökseen? Yksinkertaisesti syyksi riitti se, että lauluääneni on kohta mennyttä, jos en lopeta tupakointia. Olisi enää vain muisto jäljellä puhtaasta ja hennosta enkelimäisestä lauluäänestäni, jos jatkaisin pahaa tapaani. Myös tupakkayskä alkoi vaivaamaan niin paljon, että se vei jopa yöunenikin, joten terveyteni kävi myös mielessä, etten halua luopua siitä ihan vielä näin nuorena. Haluan taas alkaa harrastamaan liikuntaa, varsinkin juoksua puhtailla keuhoilla, jotta jaksaisin taas. Tiedän, että menee kyllä jonkin aikaa, kunnes keuhkoni ottavat taas normaalin määrän happea ja hengenahdistus loppuu, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa. Minä yritän pysyä lujana tämän päätökseni suhteen ja saada ihan savuttoman elämän. Myönnän kyllä, että olen ollut typerä aloittaessani tupakoinnin, mutta minulla on myös tahtoa ja järkeä lopettaakin se. Aion noin kuukauden päästä tehdä vähän postausta siitä, että miten tupakasta luopuminen on onnistunut minun kohdallani. Toivon todella, että siitä kertomuksesta tulee positiivinen ja voin kirjoittaa itselleni, että olen onnistunut hyvin.
Suunnittelin myös, että tulen kuvaamaan valokuvina, sekä videoina pieneksi koosteeksi, että mitä viikon aikana on ehtinyt tapahtua ja mitä olen tehnyt täällä maalla ollessani. Kuitenkin täällä vietetty aika poikkeaa todella paljon normaalista arjestani omassa kotonani. Ehkä jopa teen huvin vuoksi siitä tänne blogiinkin jonkinlaisen jutun myös muistoksi. Joka tapauksessa minulla on vielä paljon tekemistä, sillä viikko on vasta aluillaan. Tänään on suunitelmissa kesän ensinmäinen onkireissu joelle (Ja toivon saavani kalaakin..), huomenna olisi vuorossa ulkovaraston pikkupuolen siivoaminen ja kaninkoppien peseminen Viiviä varten, että pupu pääsee kesän viettoon taas ulos. Loppuviikosta tulee olemaan vähän shoppailua, kirpputorikierroksella käväisy, pyöräreissuja "kaupungille" ja merelle, valokuvaamista ja ehkäpä jopa uimassa käymistä. Saa nähdä siis mitä sitä ehtii tehdä, joten enköhän nyt lähde tästä koneen äärestä pois kirjoittamasta, ja lähde toteuttamaan suunitelmiani ;)
Ja äkillinen info tähän loppuun.. Huomasin juuri, että ulkona alkaa kohta ukkostamaan, joten taitaa tulla mielenkiintoinen onkireissu.
Tilaa:
Kommentit (Atom)