Miksi minä en halua asua enää synnyinpaikkakunnallani, täällä helvetin korvessa ja turhan pienellä paikkakunnalla? Koska täällä ei ole nuorille ihmisille mahdollisuuksia jatko-opintojen suhteen, eikä töitä ole tarjolla (Hyvä, jos töitä riittää kellekään), täällä kaikki tuntevat toisensa (Tai ainakin luulevat tuntevansa), jos joku täällä ei tunne sinua, niin siitä kyllä otetaan selvää, ihmiset täällä ovat liian uteliaita muiden elämästä, että unohtavat elää omaansa, täällä nuoret ihmiset eivät keksi mitään muuta tekemistä, kuin vetää kunnon kännit joka toinen ilta (Ja lopulta huomaavat, että ovat läskejä ja laiskoja jatkaessaan juomaharrastustaan vuodenpäivät putkeen), tämä on yksinkertaisesti liian juntti paikka asua, sillä jos asut täällä, niin automaattisesti hetken asuttuasi huomaat itsessäsikin junttimaisia piirteitä.
En ole selvästikään ihminen, joka nauttii asua pienellä paikkakunnalla, jossa juorut liikkuvat nopeampaa, kuin vr:n junat. Tämä ihmisten järjetön uteliaisuus tuli taas minulle ilmi eilen, kun törmäsin vanhoihin tuttuihin täällä maaseudun uumenissa, ja se uteliaisuuden määrä pisti minut suorastaan pahoinvoivaksi. Onhan se jännä, että minunkin elämäni kiinostaa niin vallan perkeleesti tämän paikkakunnan ihmisiä, että pitää netin kautta alkaa oikein "kyyläämään", että miten sitä minäkin olen muuttunut. Eniten minua pisti hermostuttamaan se asia, että minulle tosiaan sanottiin suoraan, että minua on pitkän aikaa kyyläilty facebookin kautta. Peukku siis tälle hienolle uteliaisuuden määrälle, hankkikaa oma elämä.
Luulen, että kyllä monet juntit täältä synnyinpaikkakunnaltanikin ovat löytäneet tämän blogini ja tulevat tänne silmät kiiluen onkimaan minusta jotain heidän mielestä mielenkiintoistakin tietoa. En voi sanoa siihen muuta kuin, että onnea tietojen onkimiseen. En tule kirjoittamaan koskaan tänne itsestäni niitä asioita, joita en välttämättä haluaisi kaikkien tietävän. Tähän asti olen pitänyt kirjoituslinjani blogin suhteen sellaisena, että olen julkaissut asioita, jotka eivät haittaa, vaikka ihmiset ne lukisivat tai näkisivät. Avoimena bloginahan minä tätä pidän, joten olen antanut luvan ihmisille tulla lukemaan näitä minun aivopierujani kaikessa rauhassa.
Välillä olisi aivan hirveä ajatus se, että blogini olisi internet maailmassa kuuluisa, eli hyvin paljon luettu ja pidetty. Kyllähän siinä tulisi itselle ainakin paineita, että jumalauta, kun kaikki jo tunnistaa minut blogin kautta kaupungillakin, kun kävelen kaikessa rauhassani kauppaan hakemaan itselleni tomaatteja. Onneksi näin ei kuitenkaan selvästi ole, joten tässä välissä voin huokaista syvää helpotuksesta. Kuten olen monet kerrat maininnut, niin alunperin aloitin blogin kirjoittamisen itseni eduksi. Päässäni oli niin paljon ajatuksia, että halusin saada ne johonkin ylös itselleni, että voin joskus mennä lukemaan ajatuksiani tekstimuodossa ja muistella aikakausia, jolloin olen kirjoittanut ne. Samalla lukiessani vanhoja juttua, minä mietiskelen, että mitä olen ajatellut niinä hetkinä ja yritän samaistua silloisiin ajatuksiini ja tuntemuksiini. Sillä tapaa olen oppinut ymmärtämään itseänikin paremmin.
Muutama viikko sitten tietooni tuli aika jännä juttu sinänsä. Se asia liittyy taas blogini lukijoihin. Edelleen mainittakoon, että onpas se taas niin hienoa, että elämäni kiinostaa moniakin ihmisiä, joiden kanssa en ole enää missään tekemisissä, enkä koskaan enää haluaisikaan olla. Mutta se tieto, jonka sain, liittyy todella läheisesti siihen, mitä olen kirjoitellut narsismista tänne blogiini. En aio jatkossa olla kirjoittamatta narsismista, sillä aihe on koskettanut minua aikoinaan liiankin syvältä, joten siitä aiheesta kyllä riittää tekstiä. Oikeastaan siitä aiheesta on välillä ihan vapauttavaakin kirjoittaa, vaikken enää olekaan narsistin uhri, enkä kärsi enää mistään traumoista, joita sellainen ihminen voi toiseen jättää. Olen siis selvinyt kaikesta, joten aihe ei ole minulle todellakaan mikään arka juttu enää. Toisinaan pidän siitä aiheesta kirjoittamisesta jo yksistään sen takia, että blogini on löydetty paljon hakusanoilla, jotka liittyvät narsismiin. Ehkä joskus kirjoitan sellaisia tektejä tästä aiheesta, jotka saavat ihmiset (Narsistin uhrit) havahtumaan, ja voisin olla heille avuksi kirjoittaessani tästä heitä koskevasta ikävästä asiasta.
Mutta mennäänpäs vielä tähän pääpiirteisen asian ytimeen vielä kerran, eli uteliaisuuteen. Tämä piirre löytyy meistä kaikista, niin ihmisistä, kuin eläimistäkin. Olemme luonostamme uteliaita olentoja, mutta on myös niitä ihmisiä paljon olemassa, joita kiinostaa tosiaan enenmän muiden asiat, kuin omansa. He elävät näillä juoruilla, joita kuulevat ja tiedoilla, joista ottavat selvää parhaansa mukaan, ja puolestaan he muuttavat ne tiedot taas juoruiksi, joita lähdetään kierrättämään pienessä piirissä pienellä paikkakunnalla. Tämä on siis se pääpiirteisin syy siihen, miksi en pidä täällä maaseudulla asumisesta. Tokihan tämä meidän porukoiden tontti on kaukana näistä liian uteliaista ihmisistä, mutta kun asiaa miettii tarkemmin, niin kyllähän niitä löytyy näköjään naapuristakin.
Eniten minua häiritsee se niiden lintukiikarien käyttäminen ihmisten tarkkailuun, kuulostaako oudolta? Se on vain jotenkin todella häiritsevää kävellä naapuritalojen ohitse kaikessa rauhassa, samalla tiedostaen, että naapuri taas on kiikarit kourassa bongaamassa pihapiirinsä oravia.. Anteeksi, tarkoitan siis, että kävelytiellä ohitse käveleviä ihmisiä. Voisin verrata näitä synnyinpaikkakuntani liian uteliaita ihmisiä vaikka kissoihini. Niitä ihmisiä kiinostaa muut ihmiset yhtä paljon, kuin kissojani houkuttelevan näköinen ostoskassi täynnä kaikenlaista jännää asiaa. Päällepäin ostoskassi näyttää mielenkiintoiselta ja lopulta se on niin mielenkiintoinen asia, että sitä pitää mennä tonkimaan vähän syvemmältä.
Jos mietin itseäni tässä asiassa, että olenko minä kuinka utelias ihminen, niin mielestäni olen utelias ihminen ihan terveellä pohjalla. En ole sellainen, joka lähtisi ottamaan selvää itse jostain toisen asioita, niin paljon, että tekisin kaikkeni löytääkseni hänestä tarpeeksi jännittävää tietoa. Jos minua kiinostaa jokin ihminen tarpeeksi paljon, niin menen kyllä vaikka mielummin kasvotusten tervehtimään ja kyselemään kuulumisia. Voin kyllä myöntää, että joskus olen harrastanut tätä ns "kyyläilyä" internetissä, muttei se koskaan ole mennyt siihen, että minun on pitänyt vähän väliä käydä katsomassa, että miten se ihminen on muuttunut ja mitä sen ihmisen elämään kuuluukaan.
Onhan se joskus ihan jännä saada tietoon asioita joistain ihmisistä, mutta mielummin otan nämä tiedot vastaan silmilläni, kuin juoruina, joita kuulen muilta ihmisiltä. Mitä tarkoitan tällä, että otan mielummin tiedot vastaan silmilläni? Se on vähän, kuin, että yksi kuva kertoo tuhat sanaa, mutta en tarkoita tällä vertauskuvalla sitä, että menen katselemaan muiden ihmisten kuvia ja päättelen siitä, että miten ihminen on muuttunut. Vaan sitä, että jos minua vastaan kävelee jokin tuttu ihminen, niin totta kai minä katson häntä. En välttämättä mene juttelemaan, mutta minulle riittää pelkkä vilkaisu kyseiseen ihmiseen, että tiedän millainen, ennen, niin tutusta ihmisestä on tullut. Eikä sekään välttämättä kerro kaikkea, miltä joku toinen näyttää, eikä sen tarvitsekaan. En siis ole liian utelias ihminen, saadakseni jotain sairasta tyydytystä mielelleni siitä, että kuulen jotain herkullisia juoruja toisista, tai näen, kuinka jokin tuttu ihminen on muuttunut, joko sitte hirveään suuntaan, tai siihen päinvastaiseen suuntaan.
Voin siis sanoa suoraan, että elän kyllä omaa elämääni, enkä selvästikään toisten. Minua edelleen kuvottaa tämä liiallinen uteliaisuus joissain ihmisissä. Voisinkin tähän loppuun kysäistä pienen kysymyksen, näin vaikka kukaan siihen ei tulekaan vastaamaan. Vastatkoon siis seuraavaan kysymykseen omassa päässään, samalla miettien, että miksi..
Miksi teitä kiinostaa muiden ihmisten yksityiselämä niin paljon? Ihmettelenpä vain.
