Tästä voi tulla hieman agressiivisen kuuloinen kirjoitus, mutta se johtunee ainoastaan siitä, että olen pirun nälkäinen ja verensokerini on alhaalla, kun en ole kerenyt tehdä vielä ruokaa. Teen ruuan tämän jonkinlaisen avautumiseni jälkeen. Mielestäni tämä pieni agressio on hyvä nyt purkaa tekstimuodossa pois alta, sillä nyt minulla on ollut vähän mielen päällä sellaisia asioita, jotka ovat pistäneet tässä jonkin ajan sisällä harmittamaan ja ärsyttämään..
Minä olen ihminen, joka ei osaa pysähtyä, eikä toisinaan haluakaan pysähtyä. Minulle on tärkeää, että elämässä on rutiinit ja rytmit. Toisin sanoen minulle päivä on elämistä varten ja yöt nukkumista varten (Jos päivä- ja unirytmini olisivat sekaisin, niin en voisi hyvin). Ottaen kuitenkin huomioon, että olen tällä hetkellä töissä käyvä, joten minulla on pakostakin oltava aikaisin hereillä aamusta. Töissä minä teen kaiken ehkä hieman liiankin nopeaa ja täydellä teholla, eli minut pestattiinkin siivoojaksi käsityöpajalle. Homma ei enää haittaa minua, vaikka aluksi tuntuikin, että en jaksa heti aamusta alkaa siivoamaan. Nyt olen parin viikon aikana kuitenkin jo tottunut siivoamaan ja kaikki menee jo omalla rytmillään eteenpäin töissä heti aamusta alkaen. Kun työpäivä on ohi ja olen saanut kaikki siivoushommat isossa talossa tehtyä, niin mietin seuraavaksi, että mitä sitä keksisi. Olisi vielä kokonainen päivä ja ilta aikaa tehdä vaikka mitä ja nähdä vaikka ketä. Virtaa riittäisi vieläkin, vaikka muille jakaa. Kotiin ei tekisi mieli mennä, sillä siellä minulla ei olisi kissojen kanssa paljoa tekemistä. Mielummin olisin ihmisten seurassa enenmän, sillä olen huomannut, että minussa on alkanut näkymään vahvasti kissamaisia piirteitä.. Käyn jo Merrin ruokakupillakin syömässä.
Mutta nyt asian ytimeen. Minä siis herään aamulla, teen työt ja loppuillasta minulla olisi vapaa-aikaa. Tekstailen ja soitan ihmisille, josko he haluaisivat nähdä, sillä onhan nyt kesäloma ja on aikaa nähdä ihmisiä. Suurinosa minun kaveripiiristäni on nyt kuitenkin aika pitkälti viettämässä kesälomaa, ilman kesätöitä/muita töitä. Minä otan heihin yhteyttä ja vastaukseksi tulee melkeinpä aina eri ihmisiltä, että: "Ei jaksa", "Ei huvita", "Ei kerkeä", "On jo muuta sovittuna", "Ei ole rahaa" ja sama lista jatkuu eri verukkeilla eteenpäin, mutta yleensä vastaus on melkein aina ei. Toki kaveripiiristäni löytyy poikkeuksiakin (Onneksi). Tosin näitä ihmisiä kaveripiirissäni on se pienempi määrä. Tämä asia pistää ärsyttämään, koska itse olen aktiivinen ja yritän. Niin töissä, elämisessä, kuin myös yhteydenottamisessa kavereihin. Tuntuu siis siltä, että kaveripiirini on, kuin horroksessa. Olen jopa joskus houraillut jokunen ilta päässäni, että ehkä minun seurassani on jotain vikaa, tai minussa itsessäni, jonka takia kukaan ei välitä hengailla seurassani. Mutta, kun alan järjellä miettimään asiaa, niin enpä minä vaikka puolisen vuotta sitten nähnyt kavereitani sen enempää, mitä nytkään. Tuntuu vain iltaisin, kun töistä tulee kotiin, että olisi vielä kiva tehdä jotain päivän aikana ja nähdä eri ihmisiä. Tiedän, että olen ihminen, joka ei viihdy paljoa omassa rauhassa. Olen, kuin koiranpentu, jolla pitäisi olla koko ajan jotain aktiviteettia, että se pysyy iloisena ja saisi ylinmääräisen energiansa kulutettua.
Tuntuu siis siltä, että minulla on todella vähän kavereita, joita oikeasti näkisin. He asuvat samalla paikkakunnalla, kuin minä, mutta silti en näe heitä kovin usein, vaikka haluaisin. Harvemmin enää kukaan kaveripiiristäni edes ottaa minuun yhteyttä ja kysyy "Hei, haluaisitko nähdä?". En tiedä mikä on syynä.. Ehkä se tosiaan on vain se, että muut eivät vain jaksa eikä heitä huvita. Niinhän useat heistä kuitenkin minulle vastaavat, kun kysyn heitä lähtemään käymään jossain, vaikka edes huvin vuoksi. Mielestäni kuitenkin typerin vastaus siihen, että haluaako joku nähdä minua on ollut se, että "Ei ole rahaa". Minun tietääkseni minun näkeminen ei maksa mitään. Nojoo, tajusin kyllä pointin, mutta tarviiko sitä aina tehdä kaverien kesken jotain sellaista, mihin tarvitsee sitä rahaa? Eikö sitä voisi vain hengailla jossain/tai jonkun luona ja höpötellä niitä näitä? Toki rahahan on tärkeä asia ja kivahan se on kaverin kanssa joskus vaikka mennä kahville, leffaan ja tällaista, mutta minuun ei uppoa se, että usein vastaus on se, ettei ole rahaa ja siksi ei voi nähdä. Olen myös aikoja sitten huomannut, että tulisin näkemään kavereitani vielä vähemmän, jos minä en olisi se, joka menee heidän luokseen, eikä toisinpäin. Se on ymmärrettävää, koska asun aika kaukana keskustasta. Kuka nyt haluaisi lähteä keskustasta johonkin tänne hevonkuuseen asti vain minua nähdäkseen, ilman sen kummempaa suunitelmaa?
Tein siis päätöksen. Alan laajentamaan kaveripiiriäni ja tutustumaan uusiin ihmisiin. En toki "hylkää" vanhoja kavereitani, mutta en myöskään jaksa enää olla se, joka aina kyselee, että sopisiko nähdä. Toisinaan toki yllätyn positiivisesti, kun joku sattumalta vastaakin, ettei hänellä ole sillä hetkellä mitään sen kummempaa tekemistä, että voisihan sitä vaikka nähdäkin. Maapallo on kuitenkin pullollaan ihmisiä ja uskon, että kyllä täältä minunkin asuinpaikkakunnalta löytyy niitä järkeviäkin ihmisiä, joihin uskaltaa tutustua. Pitää vain osata etsiä oikeista paikoista. En tule pahoittelemaan tätä tekstimuotoista purkautumistani kaveripiirini suppeasta yhteydenpidosta minuun, sillä toin tekstissäni ilmi asian juuri sillä tapaa, miltä minusta tuntuu. En ole myöskään katkera siitä, että harvemmin minua kysytään mihinkään hauskaan mukaan. Joskus joidenkin ihmisten seura ei vain kelpaa tietynlaiseen hauskanpitoon mukaan. Kyllä kaveripiirissäni on myös muutama niitäkin ihmisiä, jotka myös käyvät töissä. Ymmärrän heidän kohdallaan sen hyvinkin, että he voivat olla työpäivien jälkeen aika väsyneitä, jonka takia eivät jaksa enää loppuillasta nähdä ketään.
En osaa sanoa enää mitään muuta..
