Mikä siinä on, kun jotkut ihmiset lupaavat asioita, vannovat vielä kaupanpäälle käsi sydämellä, että ovat luottamuksen arvoisia ja voivat pitää luvatun asian helposti, ilman minkäänsortin vaikeuksia, mutta loupulta kuitenkin kusevat koko homman? Eli pettävät luvatun lupauksen, johon alkujaan olivat vannoneet, että asia on helppo luvata ja pitää. Tällaiset ihmiset nostavat niskakarvani pystöön, en siedä suuria luvattuja lupauksia, joita tehdään, vaikka sisimmässään tiedostetaan, ettei niitä voida pitää.
Minä taas jouduin pettymään tällaisessa asiassa.
Olen kirjoittanut joskus blogiini merkinnän Luottamus - Mitä se minulle merkitsee ja siellä kirjoitin, miten minun luottamuksen voi saada/ansaita. Pitääkö luottamus erikseen ansaita? Kyllä minun mielestäni, sillä ei luottamus uuteen ihmiseen voi syntyä samana päivänä tai silmänräpäyksessä. Jos sokeasti luottaa tuntemattomaan ihmiseen heti alussa, johon tutustuu, voi joutua pahimmillaan naruutettavaksi koko ihmissuhteessa, jos kohdallesi sattuukin ikävä ihminen, hyväksikäyttäjä. Minun luottamuspuliin ym muihin, on vaikuttanut pitkälti se, että olen elämäni aikana joutunut pettymään monet kerrat rikottuihin lupauksiin, mitä minulle ollaan silmät kirkkaina tehty.
Tietenkin se on elämää, eivät ihmiset ole mitään robotteja, jotka toimivat tietyn kaavan mukaan, vaan he tekevät virheitä ja erheitä. Myös luvatuissa lupauksissa. Silti ne satuttavat, jopa vievät toiselta ihmiseltä luottamuksen tähän lupauksen rikkojaan, mutta sen siitä saa.. Teoilla on seuraukset.
Itse aloin pikku hiljaa rakentamaan luottamusta erääseen ihmiseen, johon koin aluksi pientä tervettä epävarmuutta siitä, millainen ihminen on kyseessä ja voiko hänelle uskoutua henkilökohtaisistakin asioista luottamuksellisesti. Alussa sanoinkin tälle ihmiselle, että minusta tuntuu siltä, etten voi luottaa häneen vielä kunnolla. On surullista, millainen reaktio häneltä tuli asiaan. Hän suuttui, hämmentyi ja esitti vaatimuksia siitä, että kyllähän luottamuksen olisi pitänyt syntyä jo tietyn ajan sisällä häneen. Hänestä tuntui pahalta kuulla asia, mutta halusin olla rehellinen hänelle tuntemuksistani. Kuten sanotaan, että luottamus syntyy ajan kanssa, niin minulle kävi myös niin. Huomasin jonkin ajan kuluttua alkaneeni luottamaan kyseiseen ihmiseen enenmän, oloni oli hänen lähellään turvallinen ja tunsin olevani hänelle tärkeä ihminen. Luottamus alkoi pikku hiljaa rakentumaan vahvemmaksi teoilla, sanoilla, yhteisellä vuorovaikutuksella.
Tiedostin kuitenkin asioita, joihin olin hyvin varautunut ja pelokas kohtaamaan ne. Asioihin, jotka oli luvattu, etteivät ne tule vaikuttamaan meidän väliseen ihmissuhteeseen, ne eivät tulisi olemaan vaara/ongelma tulevaisuudessa, varsinkaan lähitulevaisuudessa. Sisimmässäni tunsin sen, etten voinut luottaa henkilöön, tässä kyseisessä luvatussa asiassa.Tunsin sen vahvasti, mutta tein taas sen virheen, mihin olen ennenkin kompastunut. Tajusin, että elin taas jonkinsortin toivemaailmassani, siellä paikassa, jossa saa salaa toivoa, että kaikki tulee vielä korjaantumaan/menemään hyväksi. Pakenin todellisuutta ja selvää ongelmaa pakoon tähän minun toivemaailmaani, sillä toiveet antavat toisiaan turhaa voimaa jatkaa eteenpäin. Todellisuus on toinen juttu, se juttu, jonne minun kannattaisi paremminkin upottautua elämässäni.
"Kyllä minä huomaan sen, että pelkään ja, siksi asetan pääkoppaani tällaisia ns. "suojamuureja". Näillä suojamuureilla tarkoitan sitä, että laitan päähäni toiveajatuksia, jolloin uskon sokeasti siihen, että kyllä asiat vielä järjestyvät omalla painollaan, kyllä kaikki menee vielä hyväksi.
Ajattelen näin, vaikka tilanne tuntuisi kuinka mahdottomalta ja
tulevaisuudennäkymät asian suhteen olisivat erittäin luettavissa jo
alkuvaiheessa - Luettavissa ne epäonnistumaan."
- Ote blogitekstistäni En hyväksy
Pelkäsin enkä edes turhaa, sillä jouduin jälleen kerran pettymään. Kun sanoin, että tiedostin järjellä ajatellen vahvasti tämän, että kyseinen (minulle iso) lupaus, joka luvattiin, oli helposti rikottavissa, niin sinänsä varautunut asenteeni tapahtuvaa asiaa kohtaan helpotti hieman. Sillä minä en petetyn lupauksen edessä murtunut, itkenyt tai suuttunut, minä vain yksinkertaisesti petyin ja menetin luottamuksen tähän ihmiseen. Tunsin tunteen, sen tunteen, ettei tämä kyseinen henkilö ole välttämättä minun luottamukseni arvoinen ihminen.
Jos mietitään, niin kaikki lupauksethan ovat helposti rikottavissa. Mutta onko lupauksia tehty rikottavaksi? Miksi lupauksia ylipäätään tehdään?
Siinäpä meille kaikille vähän illaksi sitten mietittävää..
