Kukapa ei olisi pienenä lapsena halunnut itselleen omaa ihanaa lemmikkiä, jota saisi hoitaa parhaansa mukaan tai, kenties ottaa se mukaan leikkeihin, vai olisiko se kenties yksi leikkikaluista, jolla leikki etenisi?
Voisi sanoa, että pienelle lapselle hankittu lemmikki on oikeasti aikuisen oma lemmikki, sillä aikuinenhan siinä on vastuussa loppupeleissä miten lapsi lemmikillään leikkii, vai kohdellaanko sitä oikeana elävänä olentona ja annetaan sen elää omaa lemmikin elämää, ilman, että se sekaantuisi lapsen babileikkeihin mukaan sovittamaan uusia hienoja barbivaatteita tai pikkuautojen sekaan temmeltämään jonkun iloisen pikku Jampan kanssa.
Yleisintä ja ikävintähän tässä on se, että yleensä lapselle hankitaan lemmikki lahjaksi, joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Olen miettinyt, että onko tässä jutussa takana se, että aikuinen ei halua hankkia lapselleen lemmikkiä ilman mitään hyvää syytä (Oikea syy olisi jo pelkästään tämä: Lapsi haluaa lemmikin, ei lahjaa), eli hän ei halua hankkia lapselle lemmikkiä vaikka ihan normaalina arkipäivänä, vaan jostain syystä kokee, että lemmikki pitää antaa lapselle lahjaksi, jolloin se olisi ns. ansaittu ja odotettu. Uskoisin, että silloin lemmikki olisi myös helpompi hyväksyä itse aikuiselle.
En tiedä, tämä oli vain oma päätelmäni, joka tuli vain jostain puskan takaa..
Itse pienenä halusin itselleni lemmikin (Ja omistinkin pienenä tyttönä useita eri lemmikkejä), muistaakseni se oli marsu silloin aikoinaan ja vanhempani olivat sitä todella kovasti vastaan, mutta sanoivat silti "Katsotaan sitten syntymäpäivänäsi vaikka" tai "Hanki sitten niin monta lemmikkiä, kuin itse haluat, kun olet aikuinen". Marsu tuli lopulta taloon, mutta ei syntymäpäivälahjaksi, vaan sain jotenkin ovelasti vanhampani päät kääntymään marsun oton suhteen. Kai sain vakuutettua heille, että kuukausien tiedon pänttääminen marsujen hoidosta olisi ollut hyödyllinen ja olihan se. Olen tyytyväinen siitä, etten saanut marsua lahjaksi, vaan se otettiin lemmikkinä taloon, kuten ruukataankin.
Haluan kommentoida tuota vanhempieni sanomaa kommenttia vuodelta 2003, viitaten tuota "Hanki aikuisena niin paljon lemmikkejä, kuin itse haluat". Tämä sanonta on ollut vanhemmiltani kyllä täyttä kusetusta, sillä tuntuu, että he ovat vieläkin kaikkia lemmikkihaaveitani vastaan, vaikka olen jo aikuinen. Ehkä kuitenkin nykyään itse osaan harkita sitä, että sopiiko tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni yhtään tämän enempää karvaturreja. Voin sanoa, että tällä hetkellä yksi kissa on jo melkoinen haaste jokaiselle päivälle, mutta ehkä tulevaisuudessa Merri ansaitsisi itselleen kissakaverin, sillä se pikku paskiainen on aika paljon yksin päivisin, kun minulla on niin paljon nykyään menoja joka päivä.
Mitä mieltä olen "lahjalemmikistä"? Sinänsä en kyllä hyväksy, jos lemmikki olisi tulossa lahjaksi alle 10 vuotiaalle lapselle, jolla ei olisi minkäänsortin kokemusta hankittavan lemmikin hoidosta, mutta asia olisi ehkä lievempi siinä tapauksessa, jos lapsen vanhemmat olisivat tietoisia tulevan lemmikin hoidosta ja tarpeista ja osaisivat ohjastaa lastaan hoitamaan lemmikkiä oikealla tavalla ja näin lapsi oppisi lopulta itse oikeaoppisesti hoitamaan kyseistä eläinlajia.
Jos lemmikki tulisi lahjaksi aikuiselle, niin mielestäni sana "lahja" on sellainen, ettei sen sisällöstä joissain tapauksissa tiedetä etukäteen. Tästä tuli puolestaan mieleen se, että jos lemmikkiä aletaan antamaan aikuiselle ihmiselle lahjaksi, niin olisiko siitä sovittu jo etukäteen, vai olisiko lahjan merkitys sama, kuin lapselle? Sovitaan vaikka, että lahjan saaja voisi tietää jo etukäteen minkä lahjan tulee samaan ja yllätyslahja puolestaan olisi jo melkoinen yllätys.. Koiranpentu hienossa sievässä paketissa kenties?
Yhteenvetona olen sitä mieltä, ettei elävää olentoa kuulu antaa lahjaksi, vaan lemmikki pitäisi olla harkittu, toivottu ja siitä pitäisi olla jo jonkin sortin tietämystä ja osaamista hoidon suhteen, ennen, kuin sellaisen menee hankkimaan.
Älkää hankkiko lemmikkiä lapsillenne lahjaksi. (Tai tyttö- tai poikaystävällenne, mummollenne, isän veljen naisystävän lapselle tai naapurille).
Ja älkääpä hankkiko kesäkissoja ensi kesänä! Tai koiria.. hamstereita.. lampaita.. Ni kerta.
