Mietin tässä asioita, jotka vaikuttaisivat elämääni niin paljon, että kadottaisin kokonaan elämäniloni, jos ne asiat vietäisiin minulta pois..
1. Menettäisin kävelykykyni.
- En vain ajattele tätä juoksuharrastukseni kannalta, mutta voin sanoa, että olen tämän harrastukseni kautta oppinut arvostamaan todella paljon sitä, miten tärkeät nämä koivet ovat meille ihmisille. Ne kantavat meidän koko painoamme/kroppamme paikasta toiseen ja mikä onkaan parempi tunne, kuin se, että pääsemme itse menemään minne haluamme jaloillamme, emmekä ole kenenkään ohjailtavissa.
2. En pystyisi huolehtimaan itsestäni.
- Se, että olisin muiden ihmisten armoilla ja taakkana olisi masentava ajatus. Joko siis olisin fyysisesti niin sairas tai henkisesti, ette voisi huolehtia enää itsestäni, vaan tarvisin jatkuvasti apua muilta ihmisiltä ja olisin heistä riippuvainen ihan arkipäin asioissakin. Halvaantuminen on aina ollut minulle yksi peloista, jota en toivoisi koskaan tapahtuvan.
3. Menettäisin kuulo- puhe tai näköaistini.
- Eniten varmaan näistä vituttaisi puhekyvyn menetys (Sillä en voisi enää puhua paskaa ihmisille enkä voisi laulaa). Kuitenkin, kun miettii vaikka niinkin yksinkertaista asiaa, kuin musiikki, niin en nauttisi elämästä enää sen jälkeen, jos en pystyisi kuulemaan musiikkia, sillä se on ollut minulle aina yksi tärkeä voimavara elämässäni jaksaa eteenpäin - Musiikin kuuntelu. Myös musiikki siinä mielessä, että harrastan laulamista, niin puhekyvyn menetys olisi aika suuri juttu, joka varmasti masentaisi minut täydellisesti.
4. Kasvoni tuhoutuisivat.
- Ihmisen tunnistaa aina kasvoista, eli, jos kävisi niin, että menettäisin kasvoni jonkun tapaturman seurauksena, kuten vaikka jostain syystä kasvoni kärventyisivät ihan paskaksi, niin en sietäisi elää elämääni enää. Kuitenkin pidän itseäni kaikesta huolimatta ihan nättinä otuksena, etten haluaisi menettää kasvojani senkään takia.
Olen katsonut dogumentteja yhdestä henkilöstä, joka paloi ihan karrelle yhden onnettomuuden seurauksena, mutta jäi kuitenkin henkiin. Hänen elämäsä meni sen päivän jälkeen romuksi. Ensinnäkin hän paloi niin pahasti, että hän menetti kasvojensa lisäksi myös kädet ja jalat, eli hän on täydellisesti muiden ihmisten huolehdittavana koko elämänsä ajan. Tämä henkilö oli vasta 20 vuotias.
5. Olisin rahaton ja koditon.
- Tämä on sinänsä aika mahdotonta täällä Suomessa tapahtuakseen, joten en usko, että tulisin koskaan asumaan missään roskapöntössä jonkun vanhan räkälän takapihalla tulevaisuudessa. Raha on kuitenkin tärkein asia, joka pitää meidät hengissä ja rahalla saa myös sen katonkin päänsä päälle. Kuitenkin, jos kävisi niin, että jäisi vuokrat kämpästä maksamatta, niin kyllähän ne pihalle minut siitä potkisi ja, jos ei olisikaan paikkaa minne mennä sen jälkeen, niin kodittomaksi jääminen voisi ollakin mahdollista.
Sinänsä säälin niitä ihmisiä, joita on olen nähnyt kaupungilla, niitä joilla ei ole kotia ja, jotka kerjäävät rahaa saadakseen... Öhh, kaljaa. Okei, en sääli niitä ihmisiä, jotka haluavat rahaa saadakseen vain sen päivän piristeen itselleen, sillä he ovat varmasti itse ajaneet itsensä siihen tilaan, ettei heillä ole enää mitään eikä ketään. Onhan se surullista, mutta, jos ihan totta puhutaan, niin en ole koskaan antanut pulsuille senttiäkään.
6. Jäisin ihan yksin.
- Jokainen ihminenhän tarvitsee seuraa, koska olemme laumaeläimiä, mutta on poikkeuksiakin, niitä erokkatapauksia, jotka eivät vain halua olla tekemisissä kenenkään muun, kuin itsensä kanssa.. Ymmärrän ja en ymmärrä moisia. Toki tiedän oman rauhan merkityksen, se on tärkeä, mutta en pystyisi itse elämään täydellistä erakkoelämää, jossain hevon perseessä seuranani vain ruosteinen peltipurkki, jonka nimeksi antaisin Jorma.
Olen itse todella sosiaalinen ihminen ja janoan ihmisten seuraa, olen jopa hieman riippuvainenkin ihmisten seurasta toisinaan. Pelkoni on siis ollut aina, että jäisin ihan yksin itseni kanssa.
7. Joutuisin omaishoitajaksi.
- Minusta ei vain yksinkertaisesti olisi siihen ikinä. Jos jompi kumpi vanhemmistani tai molemmat menisivät siihen kuntoon, etteivät he enää voisi asua kotona, mutta haluaisivat ja pyytäisivät minua omaishoitajaksi, niin olisin niin itsekäs, etten alkaisi siihen. Mielestäni pilaisin siinä oman elämäni, joka olisi vasta edessä ja heillä puolestaan se olisi jo aikalailla eletty kunnialla. En kuitenkaan usko, että kumpikaan vanhemmistani pakottaisivat minua siihen, vaan ymmärtäisivät, sillä he ovat itsekin sanoneet, etteivät alkaisi heidän vanhempiensa omaishoitajiksi, sillä se on kokopäiväistä ja raskasta työtä. Kannatan vanhainkotia, vaikka yleensähän niissä ei aina olekaan se hoito aivan täydellisen täydellistä, tosin poikkeuksiakin vanhainkodeista löytyy aivan varmasti.
8. Sairastuisin krooniseen tautiin.
- Ihan mikä tahansa tauti, joka seuraisi minua koko elämäni loppuun asti. Haluaisin elää elämäni ihan vanhuuspäiville asti sillä tapaa, etten sairastelisi kovin pahasti, mutta tiedän sen olevan aika mahdotonta. Miksikö? Olen nyt 20 vuotias ja minulla on jo ollut tähän päivään asti kaiken maailman terveydellisiä ongelmia, että kun en tähän asti ole selvinnyt ilman sairauksia, niin miten nyt sitten siihen 90 ikävuoteen asti?
Uskon myös sen, että jos en jossain välissä ala ajattelemaan tupakointia haitalliseksi, niin kuolen aika nuorena keuhkoahtaumatautiin, syöpään tai johonkin muuhun yhtä mukavaan tupakan aiheuttamaa hitaaseen kuolemaan johtavaan sairauteen. Me tupakoitsijat tiedämme aivan tasan tarkkaan kaikki vaarat, mutta silti me vain poltamme. Se on yksinkertaisesti vain sitä vitun tyhmyyttä, ei muuta.
9. Tulisin kuuluisaksi.
- Jollekkin tämä varmasti olisi unelmien täyttymys, mutta mietitäänpä asiaa toisin. Jos menneisyytesi olisi ollut hyvin tapahtumarikas, niin luuletko, ettei joku kusipää kateelinen murkero haluaisi pilata hyvin alkaneen tähteytesi juoruamalla roskalehdille sinun epätoivoisen surkeasta menneisyydestäsi. Toki voisit tehdä sen päätöksen, että pidät itse turpasi kiinni asioistasi vastaamalla aina haastatteluissa "No comment", kun tulee kysymyksiä yksityiselämästäsi.
Itse henk.kohtaisesti en sen takia haluaisi saada missään määrin kuuluisuutta, kun menneisyyteni on niin.. Miten sen nyt sanoisi.. On sellainen, josta kenenkään ei tarvitse tietää niin helvetin tarkasti yksityiskohtia. Näen jo mielessäni miten hienoja isoja otsikoita minun elämästäni saisi roskalehti seiskankin kanteen, o-ou.
Myös se, että en saisi edes kaupassakaan pahimmillaan käydä rauhassa ostamassa maitoa, kun pikku kakarat tulisivat silmät pyöreinä hakemaan nimmaria pieneen palaa vessapaperia, jonka he olisivat nopsaa käyneet repäisemässä kaupan vessasta nähdessään minut. Kynän he puolestaan olisivat varastaneet/lainanneet kaupan kassalta. Ajatuksenakin jo ahdistava.
10. Tulisin allergiseksi eläimille.
- Sinänsä astma- ja allergialääkitykset ovat nykyään niin tehokkaita, että voisin pitää eläimiä niiden varassa. Kuitenkin tässä on se juju, etten mielellään haluaisi alkaa käyttämään mitään ylinmääräisiä lääkkeitä, joten on parempi, etten koskaan tule allergiseksi millekään eläimenpölylle. Myös miettien tulevaa toivealaani, joka on eläinten parissa, eli pieneläinhoitaja. En ole koskaan allergisoinut eläimille, joten uskon, että minulle ei jatkossakaan tule puhkeamaan minkäänsortin allergiaa.
11. En saisi koulutusta tai töitä elämässä.
- Mielestäni se, ettei saa koulutuksensa mukaista työtä ei ole niin paha, vaan se, ettei ylipäätään saa minkäänlaista työtä olisi todella perseestä. On niin monia Suomalaisia kuitenkin, joilla ei ole töitä tai ei edes koulutusta, joka puolestaan vaikeuttaa työnsaantia.
En kerro mihin kastiin minä nyt tällä hetkellä kuulun, mutta ajatus siitä, että tulevaisuudessa en saisi mistään töitä olisi todella masentava kohtalo. Pyrin kuitenkin tulevaisuudessa saamaan ihan koulutukseni mukaista työtä, mutta ensin taidan kuitenkin tässä suorittaa ensin sen koulutuksen, ennen kuin mietin liian pitkälle elämääni.
