Haluan kirjoittaa aiheesta väkivalta. Itse en hyväksy väkivaltaa missään muodossa ketään tai mitään elävää olentoa kohtaan. Kun minulle joku väkivallan uhrina ollut henkilö tulee kertomaan mitä on joutunut kokemaan, niin voin vain nostaa hattua sille, jos hän on päässyt eroon kyseisestä henkilöstä, jonka uhrina hän on ollut. Joskus on vaikeaa päästä irti tai eroon väkivaltaisesta ihmisestä, varsinkin silloin, jos kyseessä on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen, jolla on kyky osata manipuloida uhriaan kaikilla mahdollisilla tavoilla ja saada hänet tällä tavoin pysymään luonaan.
Väkivaltaisen narsistin uhrina sitä ei näe tilannetta enää siinä vaiheessa, kun asiat ovat todella vaarallisilla vesillä, tarkoitan sitä vaihtetta, kun uhrista hänen kokemansa väkivalta parisuhteessa on aivan arkipäiväistä ja nomaalia eikä hän näe väkivaltaisessa kumppanissaan syitä siihen, miten hän käyttäytyy, vaan syylistää itseään siitä, että suhde menee niin huonosti, kuin menee ja siitä, miten rajuin ottein häntä suhteessa kohdellaan. Väkivallalle tulee ajan kanssa ikävä kyllä sokeaksi. Samalla katoaa kokonaan itsensä arvostus ja sitä ei välttämättä enää edes tunne, kuinka itse pikku hiljaa romuuntuu kokonaan suhteessa, myös henkisesti, jos ei oteta huomioon fyysisiä huutomerkkejä, jotka muut uhrin ympärillä huomaavat (mustelmia, kolhuja, arpia). Yleensä väkivallan uhri vähättelee kolhujaan, antaa anteeksi ja uskottelee itselleen ja muille, että kaikki on oikeasti hyvin. Eniten siihen soopaan uskoo uhri itse, koska hän ei halua nähdä todellisuuta tai uskalla aukaista silmiä sille.
Minä olen ikävä kyllä ollut väkivaltaisen ihmisen riepoteltavissa ennen, liian kauan ja se meinasi olla minun loppuni, mutta onnekseni tapasin ihmisen, joka sai minut vedettyä pois siitä helvetistä valaisemalla minulle kunnolla millaisen ihmisen kanssa todellisuudessa olin (Kiitos kaunis hänelle). En enää vain nähnyt sitä miten asiat todellisuudessa olivat, sillä syylistin vain itseäni siitä, ettei mikään suhteessa tämän väkivaltaisen narsistin kanssa onnistunut. Toki minulle läheiset ihmiset tiedostivat varsin hyvin ja näkivät sen, että olin vietävissä, kuin pässi narussa, mutteivat he uskaltaneet puuttua asiaan.
Miksikö he eivät uskaltaneet puuttua asiaan? Siksi, koska olisin voinut siinä manipuloinnin alla laittaa välit poikki läheisiin ihmisiin, sillä ainut henkilö, jota uskoin, "palvelin" ja jonka edessä nöyrryin aina oli itse tämä pääpiru. Hän sai minut siihen tilaan, ettei minulla ollut enää, muuta kuin hän. Elin hänen ehdoillaan, menin hänen säänöillään, olin vain hänen yksi pelinappuloistaan pelilaudalla, josta hän hyötyi aina tarvittaessa ja, jolla hän pönkitti omaa jatkuvasti laskevaa itsetuntoaan paremmaksi. Suurin nautinto hänelle oli se, että hän näki minun kärsivän, makaavan maassa ilman minkäänsortin aseistusta häntä vastaan, murtumispisteessä itkemässä, heikkona uhrina, jolloin hän itse sai katsella minua yläilmoista tyytyväisenä siihen, miten hänellä oli ylivaltaa, hän oli pomo.
Aina, kun kuulen itse väkivaltaisiin tekoihin alentuneen ihmisen puhuvan, niin minua suorastaan hirvittää kuunnella, sillä liian suuri osa heistä puhuu väkivaltaisista teoistaan suotuisaan ja hyväksyvään sävyyn, tyyliin "Ihan pikku juttu se vain oli". En hyväksy sitä missään muodossa, mutta kun mietitään tilannetta, jossa ihminen tarvitsee puolustaa itseään henkensä edestä, niin silloin näen itsepuolustuksen olevan paikallaan - Jopa rajuin ottein, jos muuten ei selviäisi pois tilanteesta.
Yksikin lyönti on liikaa. Kenenkään ei pitäisi koskaan kokea itseensä kohdistuvaa väkivaltaa missään muodossa, sillä se jättää pysyvät arvet sieluun. Jos henkilö on joutunut väkivallan uhriksi parisuhteessa ja lopulta päässyt eroon tästä, niin seuraavan seurustelusuhteen alkaessa, sitä on luottamus uuteen seurustelukumppaniin ihan erinlainen. Varatunut, valpas, jopa pelokas. Kuitenkin luottamus on saavutettavissa, mutta se pitää ansaita. Aikoinani, kun olin väkivaltaisen narsistin uhrina, niin voin sanoa, että sitä katsoo ihmisiä paljon tutkivammin nykyään, kuin ennen ja, jos pienikin narsistimainen piirre hyppää silmilleni jostain ihmisestä, niin minulla on heti niskakarvat pystössä.
En anna enää kenenkään pompotella minua tulevaisuudessa, sillä..
En ole enää riepoteltavissa oleva marionettinukke.
