Kuitenkin minulle tuli taas näitä ajatuksia, kun katselin eilen tv.stä jotain mallien catwalk esitystä. Ei en siis tarkoita sellaisia ajatuksia, että aloin vertailemaan itseäni niihin käveleviin hammastikkuihin ja angstasin suklaapatukka suussa sohvan pimeydessä, vaan katsoin heitä tutkivin silmin. Arvostelin heitä, en heidän päällään olevia asuja. Katsoin heidän kasvojaan, ilmeitään, liikkeitään, eleitään. En kertaakaan kenessäkään mallissa huomannut edes pientä hymyä suupielessä tai intoa tihkuvaa katsetta työtään kohtaan. Tiedän toki sen, ettei muutenkaan mallit catwalkin aikana ole hymy perseessä, mutta olisihan sellainen kyllä paljon positiivisempaa vaatteiden esittelemistä, kuin naama norsun vitulla oleminen. He näyttivät, kuin eläviltä kuolleilta. 5 kilon pakkelikerroksen alla oli vain tyhjät kasvot, pari törröttävää poskiluuta ja silmät seisoivat päässä sameanharmaina möykkyinä ja katsoivat vain lasittuneesti eteenpäin. Toinen toisensa perään yhä masentavemman ja kuihtuneemman näköisiä malleja tuli catwalkille, kävelivät toinen toisensa perään korostetun käytävän päähän asti, vähän aikaa keimailivat aneemisesti yleisölle ja lähtivät kävelemään takaisin sinne mistä tulivatkin, eli esirippujen uumeniin. Tuntui, että pelkkä kävely kaikilla malleilla tuotti suurta tuskaa, kun piti yrittää pysyä kaikin keinoin pystössä jumalattomilla 20cm korkeilla Lordi-kengillä, jotka olivat sidottuina heidän riisitikkuihinsa kiinni, eli jalkoihin. Käänsin kanavaa aika nopeaa nähtyäni tarpeeksi. Suljin lopulta tv:n ja jäin miettimään näitä malleja.
Työ josta nauttii, niin eikö sen pitäisi paistaa kasvoilta tyytyväisenä ilmeenä edes? Mallit näyttivät elämäänsä kyllästyneiltä harmailta varjoilta, joista ei kenestäkään jäänyt mieleen mitään muuta, kuin surulliset ja luisevat kasvot ja lasittunut tylsä katse. Jotkut vaatteet heidän päällään olivat toki ihan hienoja, mutta näyttivät pitkälti nekin vain värikkäiltä kaavuilta roikkuessaan ylilaihojen luuviulujen päällä. Tuollaisiaki nuoret naiset haluavat parhaimmillaan olla? Laihoja, onnellisia ja kauniita naisia? Eh.. tai siis, laihoja, laihuutensa ja ulkonäkönsä orjia, uupuneita ja stressaantuneita naisia. Heidän läpi pystyi näkemään. Näin kovia paineita, valvottuja öitä, stressiä, masennusta, itkuisia iltoja vessanpöntön äärellä ja suuria epätoivoisia tavoitteita ollakseen täydellinen. Sellaistako pahimmillaan on mallin elämä? Ja vielä huumesekoilut näiden edellä mainitsemieni asioiden päälle, jotka kuuluvat mallien työn varjopuoliin kuulemma. Rankka ja stressaava mallin työ ajaa huumekierteeseen ja sekös vielä laihduttaakin entisestään kuihtuvaa kehoa, eli täydellinen mallinvartalo on valmis! Laitetaanko naiset heti tilaistyönä postissa tulemaan meille samanlainen vartalo? Kuiva riisikeppi, jonka päässä pönköttää pieni luiseva tyhjä pääkoppa.
Mietein tässä postauksessa siis nykyajan kauneusihanteia yleensäkin, en vain malleja. Sain toki näistä kuihtuneista malleista tähän koko postaukseen tämän idean.
Kyllä, vaatemallit ovat sitä varten, että he esittelevät päällään olevia vaatteita. Aivan, eli miksi ne mallit eivät vain voisi olla normaalipainoisia ja esittelisi samaan tapaan vaatteita päällään? Miksi vaatemalleina näkee juuripa pelkästään langanlaihoja puolikuolleita naisen haamuja? Koska nykyajan kauneusihanteet.
Minua puistattaa suorastaan. Missä on ne kauneusihanteet, mitkä olivat aikoinaan? Silloin esimerkiksi, kun yleisön suuressa suosiossa oli näyttelijä/laulaja/valokuvamalli Marilyn Monroe. Siihen aikaa kurvikkaita ja naisellisia muotoja arvostettiin ja haluttiin. Terveen rehevän naisen vartalo, eikö se kuulosta ja näytä paremmalta verrattuna edellä mainitsemiin kuvauksiin laihasta ja sairaasta kehosta, jota niin moni nainen nykypäivänä tavoittelee?
Mielestäni olisi enenmän, kuin upeaa, jos nykypäivän naisten kauneusihanteeksi saataisiin taas tällainen tavallinen, muodokas ja normaalipainoisen naisen vartalo. Sehän olisi paljon helpommin saatavilla, kuin alipainoon ja kuihtumistilaan kidutettava keho. Vieläpä terveellä tavalla ja siitä paljoa stressaamatta saisimme kivan naisen vartalon muotoineen päivineen, joista voisimme olla ylpeitä. Ja uskon todellakin siihen, että esimerkiksi miehet eivät kovin paljoa pidä sellaisen naisen vartalon hipelöimisestä, jossa joka välissä sormiin kopsahtaa kova pongottava kylkiluu ja joiden päällä liikkuu ohut roikkuva nahka. Naisella kuuluu olla muotoja, joita saa hivellä ja sitä jotain mistä mies voi ottaa kiinni. Naisen kuuluu näyttää naiselta eikä pikkupojalta.
Miten tämän terveemmän ja naisellisen kaunausihanteen saisi taas muotiin? Ähh, kuulostipa sana muoti minun korvaan taas niin turhaimaiselta, eli sanotaanpa toisin. Miten saisimme tämän kauneusihanteen taottua nykypäivän naisien korvien väliin? Laihuudessa ei ole mitään kaunista, mutta normaalipainoisessa ja terveessä kehossa puolestaan on jo jotain mistä olla onnellinen.
Olen nykyään sitä mieltä, että ennemmin terveys, kuin ulkonäkö.
Miettikää nuoret naiset asiaa terveyden ja onnellisuuden kannalta. Ei yhtä ainutta elämää kannata hukata murehtimalla sitä mitä on ulkoisesti. Miettikää enenmän sitä mitä te olette sisäisesti, mitä teidän päässänne ja ajatuksissanne liikkuu, mitä te haluatta tässä elämässänne vielä tehdä ja missä te haluatte onnistua? Uskon, että onni tulee ihan muista asioista, kuin ulkonäöstä. Tavoitelkaa onnea muuta kautta, sillä tavalla voitte löytää itsestänne monia hienoja puolia, joita ette edes tienneet teistä löytyvän.
