Viimeisen kerran puhun tästä aiheesta, eli juoksuhaasteestani, sillä tänään sain sen viimein päätökseen. Tosin en nyt sanoisi, että ihan tuskaa ja hikeä on ollut tämä 11 viikon juoksuohjelma. On ollut yllättävää huomata, että miten sitä jaksaa aina vain enenmän ja vaivatta juosta toinen toistaan pidempiä matkoja ilman kärsimystä ja naama on pysynyt aikalailla peruslukemilla juoksuja suorittaessa. Ennen kun niitä vedettiin hampaat irvessä. Olen siis kehittynyt huimasti ja pakko sanoa, etten ole itse vielä sisäistänyt koko asiaa.. Ei sitä oikein vieläkään pidä minään, siis sitä että jaksan juosta vaivatta 10 km tunnissa ja, jos oikein rivakasti pistäisin töppöstä toisen eteen, niin alle tunnissa 10 kilometriä menisi myös helposti läpi.
Tänään se siis loppui, tämä haasteeni ja näköjään kunnialla vedin sen läpi. Jokaisen merkityn ja vaaditun juoksukerran suoritin, ilman että olisin jättänyt jotain välistä tai edes yrittänyt löysäillä vedoten, muka pahaan oloon tai jaksamattomuuteen. Härkäpäisenä päätin aloittaa tämän ja myös viedä sen loppuun. Heti alussa kun tänään lähdin juoksemaan tätä 10 km lenkkiä, niin alle kilometrin juostuani ajattelin hengittää oikein syvään happea keuhkoihini suun kautta ja onnittelut sille kärpäselle, joka päätti lentää suoraan suuhuni. Ikävä kyllä en kerennyt pelastaa kärpäs poloista, vaan se halusi väkisinkin mennä suoraan nielustani alas. Yritin kyllä parhaani, mutta se oli vikkelä perkele.
Minä myös suoritin tämän kympin lenkin vesisateessa. Vesikuuroja tuli aika ajoin oikein kunnolla ja se piiskasi kasvojani jopa, niin että oikeasti tuntui pientä kirvelyä vesitippojen hakatessa kasvojani. Alunperin jo satoi vettä, kun lähdin juoksemaan, mutta mikään ei estänyt minua - Varsinkaan jokin olematon vesisade. Voin sanoa sen, että kotiin päästyäni olin läpimärkä, hiukseni olivat liimautuneet märkinä pitkin kasvojani, käsiäni palelsi ja ne olivat aivan kohmeessa ja punaisina (koska hanskat taisi unohtua), MUTTA kasvoillani ollut meikki, jonka olin tehnyt normaaliin tapaan päivällä, kuten aina oli täydellisessä kunnossa! Ei siinä voinut enää, kuin nauraa kun katsoin itseäni peilistä päästyäni sisälle. Ajattelin vain, että miten tämä voi olla mahdollista, sillä mikään meikissäni ei ollut vedenkestävää materiaalia.
Kun matkaa oli enää puoli kilometriä minä pysähdyin minuutin hengähdystauolle tutulle sillalle melkein kotimme vieressä ja tuuletin oikein kunnolla, niin kovaa, että hyvä kun yläpuolellani lyhtypylväässä ollut lokki ei saanut paskahalvausta. Minun onnekseni, se vain lensi kauas pois minun yläpuolelta. Mietin loppumatkasta, että mitähän vastaantulevat autoilijat minusta miettimät. Minulla kun oli suoraan sanottuna hymy perseessä asti siinä vaiheessa, kun 3 kilometriä oli vielä surottamatta, sillä tiesin onnistuvani. Autoilijoiden silmissä taisin näyttää hullulta himourheilijalta, koska hymyilin hampaat vilkkuen kovassa vesisateessa täydellisessä meikissä, mutta muuten läpimärkänä kuin tiskirätti.
En kehtaisi edes kertoa mitä epäonnistumisia tänä päivänä koin heti aamusta. Oli tarkoitus suorittaa tämä 10 km juoksu heti aamutuimaan, mutta toinen toistaan vittumaisempien takapakkien takia en päässyt millään lähtemään liikkeelle, kuin vasta illalla. Onneksi kuitekin lopulta suoritin tämän, sillä muuten olisi varmaan alkanut masentamaan aivan perkeleesti.
Sanotaanko sen verran näistä aamuisista takapakeista, että suunnaton nälkä yllätti liian huonoihin aikoihin (Juuri ennen juoksua), joten jouduin siirtämään 2 kertaa juoksua myöhemmäksi, juoksuvaatteille kävi pieni onnettomuus, johon tarvittiin hiustenkuivaajaa, mutta hiustenkuivain menikin rikki, joten piti lämmittää vaatteita varten sauna, mutta ne eivät kuivuneet ja.. Tziisus. Eiköhän nuo jo riitä..
Tämän jälkeen tosiaan alkaa puolimaratonharjoittelu, mutta pidän tässä ennen sitä viikon tauon siinä määrin, että harrastan paljon muuta urheilua. Huomenna nimittäin on tiedossa 20 km pyöräreissu ja tällä viikolla on tulossa vielä tuotakin pidempi pyöräreissu, joten saa nähdä miten käy. Juoksulenkkejä toki varmasti tulee tässä viikon aikana harjoiteltua sillä tavalla, että omaksi iloksi. Ei siis jonkun tarkan ohjelman mukaan suorittamista. Uskon, että lopulta pitkän harjoittelun jälkeen minä vielä olen mukana maratoonia suorittamassa, jos jatkan samaan malliin.
Teille kaikille sanon tämän vielä loppuun:
Kun te haluatte suorittaa jotain, oli se sitten mikä asia tahansa, niin kaikki on mahdollista, kun oikeasti yrittää ja tekee asioiden eteen mitä tarvii, saavuttaakseen sen mitä haluaa. Se vaatii vain aikaa ja kärsivällisyyttä. Toki myös matkan aikana tulee epäonnistumisia, mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan, vaan ottaa opiksi ja jatkaa härkäpäisenä kohti tavoitettaan, sillä lopulta se on kuitenkin saavutettavissa.
Hyvä minä!
