Pujottelukeppi puhuukin

Suurempaan kaupunkiin muutettuani olen pitänyt ihmisiä kaupungilla ollessani pelkkinä pujottelukeppeinä, joita pitää parhaansa mukaan väistellä ja vältellä varsinkin silloin, kun kaupoissa on suuret alemyynnit käynnissä. Silti kun miettii, niin minä olen sellainen ihminen, joka kiinittää kyllä aika paljon ympäristöön huomiota. Yleensä ystäväporukassa liikkuessa kaupungilla minä olen aina se joka kysyy, että "Huomasitteko tuon lentävän pyykkikoneen?" ym, johon ystävät vastaavat, että eivät ne katso niin tarkkaan ympärilleen, että huomaisivat jotain nuinkin turhaa (Okei, se ei ollut lentävä pyykkikone, vaan tiskikone). Sinänsä siis huomioin paljonkin ympärillä tavapahtuvia asioita. Ihmisiä pidän pujottelukeppeinä, mutta ympärilläni tapahtuvia asioita pidän silmällä silti, kuin kauppatorin yläpuolella liitelevä silmä kovana kyttäävä lokki.

Tietenkin kommunikoin tuntemattomien ihmisten kanssa kaupungilla ollessa, kuten myyjien ja bussikuskien kanssa, mutta nyt minä viittaankin ihan näihin pelkkiin tavallisiin siviileihin, jotka tulevat ja menevät ja joihin ei tarvitse luoda minkäänlaista kontaktia. Olen siis tottunut, ettei kaupungilla ollessa kukaan random tyyppi tule nykimään hiasta, joten siksi haluankin kertoa yhden asian, joka sinänsä piristi päivääni. Yksi näistä "pujottelukepeistä" alkoi puhumaan minulle yllättäen yhtenä aamuna bussipysäkillä bussia odotellessa ja ystävällisesti, niin kuin olisimme tunteneet ja puhuneet pitkät pätkät joskus ennenkin. En ollut koskaan nähnyt kyseistä henkilöä missään, mutta keskustelu hänen kanssaan oli niin luontevaa ja tuttavallista, että se piristi kiireistä aamuani.

Kuuntelin tuttuun tapaani musiikkia mp3-soittimesta, kuten joka aamu bussia odotellessani, kun olen menossa asioille. Olin todella kireä ja väsynyt ja tympäsi seisoskella ulkona yli 25 asteen pakkasessa ja varmaan näytinkin siltä, että jos joku nyt tulisi häiritsemään, niin tinttaisin turpaan (No eij, mä oon iha kiltti tyvär). Näin sivusilmällä, että bussipysäkillä penkillä istumassa oli joku vanhempi naishenkilö, jolla oli 2 muovipussia mukanaan. En kiinittänyt sen enempää huomiota häneen. Muutamaa sekuntia myöhemmin vilkaistuani häneen, tunnen pari koputusta olkapäälläni. Käännyin ympäri ja näin tämän mummon puhuvan minulle jotain, nopeaa otan korvanapit pois korvista ja en kerkeä edes kysyä häneltä mitään, kun mummo jo sanoo "Ai sinä et kuullutkaan mitään. Tulin äsken kaupasta ja tässä sitä joutuu odottelemaan näköjään vielä kauan, kun olin niin nopea kauppaostoksissa. Näitkö äsken tuon koiran, jota nainen ulkoilutti?". 

Muistan nähneeni koiran ja sanon, että eikö koiralla ollutkin vain 3 jalkaa. Mummo nyökkäsi ja sanoi, että "Vain kolme jalkaa ja nuin nopeaa se viiletti menemään!". Mummo hymyili ystävällisesti ja kertoi innoissaan, että kaikki luonto-ohjelmat ovat niin ihania ja hän seuraa niitä paljon. Hymyilin takaisin ja olin vain hämmästynyt, sillä en osanut odottaa, että joku tulisi vain yhtä-äkkiä puhumaan minulle ja noin iloisesti, ottaen huomioon todella surkean sään. Puhuimme pitkän tovin koirista, varsinkin siitä, jolla oli vain kolme käpälää. Sanoin, että olen enenmän kissaihmisiä. Mummo oli heiman pettynyt, kun en tullut hänen kanssaan samaan bussiin ja kysyi monet kerrat, että enkö todella tule kyseiseen bussiin. Sanoin, että se bussi mitä odotan, tulee ihan kohta. Mummo toivotti hyvät päivänjatkot ja ahtautui bussiin sisään isojen kauppakassiensa kanssa. Pistin korvanapit takaisin korvilleni ja hymyilin. En enää edes muistanut miten kylmä ulkona oli ja kelailin vain läpi keskustelua mitä olimme käyneet mummon kanssa läpi. Todella symppis mummo. Sama koiranulkoiluttaja ja kolmejalkainen koira viilettivät taas toisella puolen tietä takaisin sinne päin mistä he olivat tulleetkin.