Eilen huomasin sen, että miten paljon ystävän seura voikaan piristää mieltä. Muistan, kun aluksi tutustuttuani tähän ystävääni, jonka kanssa eilen vietin laatuaikaa, olin hyvin hiljainen ja varautunut. Minusta tuntui, että meillä ei ole mitään yhteistä puheenaihetta, mutta tottahan se sinänsä olikin, kun en uskaltanut alkaa selvittämään asioita, joita häntä kiinosti. Huomasin, että nykyään ollessani hänen seurassa, voin olla vapaasti oma itseni. Tutustuttuani ihmiseen kunnolla pystyn lopulta olemaan oma itseni ja silloin olenkin erittäin sosiaalinen, höpötän aivan liikaa ja näytän sen, että olen iloinen ystävän seurasta. Parastahan siinä on vielä se, jos molemmilla on samantyyppinen huumointaju. En itse pidä ihmisistä, joilta ei löydy tippaakaan huumorintajua.
Jokatapauksessa kiitokset ystävälleni hänen seurasta, sillä se piristi todella paljon. En ole pitkään aikaan nauranut nuin paljoa ja aidosti, kuin eilen hänen seurassaan. Aluksi tosin ihmettelin sitä, että miksi höpötin koko ajan jotain, mutta tajusin, että se johtui vain siitä, että pystyin olemaan rennosti oma itseni ja antaa ajatusten tulla ja mennä, eli höpöttää niistä ystävälle. Kysyinkin ystävältäni, että miksi höpötän koko ajan. Hän sanoi, että ehkä olen iloinen ja kyllä, sitähän minä olinkin. Pidän myös siitä piirteestä hänessä, että hän tuntuu luotettavalta ihmiseltä, jolle voi varmasti tulevaisuudessa kertoa ikäviä ja vakavempiakin asioita. Toivon, että tulemme näkemään jatkossa enenmän ja tutustumaan vielä paremmin, sillä hyviä ystäviä on harvassa.
Olen huomannut myös sen seikan, että mitä enenmän on sinut itsensä kanssa ja pitää itsestään, sitä sosiaalisesti rohkeampi on muiden ihmisten seurassa. On helpompi kuunnella, puhua, neuvoa, ymmärtää ja olla ihmisten kanssa, kun osaa itse kuunnella itseään. Minä varmaankin olen siis tullut paremmin sinuksi itseni kanssa, kun nykyään on helppo olla oma itsensä muiden seurassa ilman suurempia jännityksiä ja ahdistuksia. Ennen vanhaan se oli juurikin päinvastaista. Minä koko ajan jännitin ja pelkäsin sitä, että mitä minä puhuisin kaverini kanssa, mitä me tekisimme ja tulisiko tapaamisesta täysi fiasko minun hermoilujeni takia, ettei kumpikaan pystyisi rentoutumaan ja olemaan oma itsensä.
Nykyään välillä jännittää nähdä joitain kaveria, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan, kun ei tiedä miten paljon toinen on muuttunut ja mitä toisella kuuluu. Olen kuitenkin asennoitunut tähän niin, että antaa kaiken mennä omalla painollaan. Jos jännittää, sitten jännittää. En usko kuitenkaan, että se jännitys pysyisi koko kaveritapaamisen ajan yllä, sillä se on vain omasta itsestä kiinni miten suhtautuu sosiaalisiin tilanteisiin. Toisinaan helpottaa kummasti se, kun sanoo kaverilleen, että "Minua jännittää hieman tämä tapaaminen, kun ei olla nähty pitkään aikaan". Voi olla, että kaverillakin olisi ollut vähän samanlainen olo jopa. Onhan jännitys kuitenkin ihan terve tunne ja sitä tuntee välillä ihan jokainen. Mielestäni tunteista puhuminen on tärkeää ja yleensä, kun puhutaan tunteista suoraan, niin niitä voi käsitellä ja tajuta omassa mielessäänkin paremmin.
Olen nyt saanut paljon myös uusia kavereita, naispuolisia kerrankin. Minulla on ollut kaveripiirissä jo pidemmän aikaa aika miesvoittoista, niin oli kiva saada välillä tyttöjäkin kaveriksi. En toki nyt yhtään ole harmistunut siitä, että suurin osa kavereistani ovat miespuolisia, sillä yhtä lailla heidänkin kanssa voi keskustella ihan mistä vain asioista ja suurinosa heistä on kunnollisia ja rehellisiä kavereita. Kuten nyt vaikka mietin tässä ystävääni, jonka kanssa eilen vietin aikaa. Ei se riipu sukupuolesta, että onko hyvä kaveri vai ei. Minulle kelpaa kaveriksi mies- sekä naispuoliset henkilöt. Olin vain pikkuhiljaa jo hieman itsekin tulossa äijämäiseksi, kun jätkien kanssa vaan pyörinyt, mutta eiköhän nuo tytöt nyt saa minua vähän naisellistumaan tässä jatkossa.
Suoraan sanottuna en ole mielestäni koskaan ollut kovin naisellinen nainen. Olen aina viihtynyt jätkäporukassa ihan pienestä pitäen ja paras ystäväni lapsena oli poika. Oikeastaan. kun miettii niin ei minulla lapsena ollut ainuttakaan tyttöä kaverina, sillä jotenkin pidin naispuolisia henkilöitä niin kieroina ja epärehellisinä. (Okei, no tapasin parhaan ystäväni melko pikkuisena, eli ehkä tässä mietin nyt niitä aikoja, ennen kuin olin koulussa. En siis unohtanut sinua muruseni, no panic). Uskon kuitenkin, että tutustuin vain vääränlaisiin ihmisiin pienenä, sillä en ole sitä mieltä nykyään, että kaikki naispuoliset ihmiset olisivat kieroja, kuin korkkiruuvit. Jätkäporukassa puolestaan pidän siitä rennosta, hieman jopa härkistä menosta. Sitä ei tarvi niin paljoa miettiä mitä sanoo ja miten on, kun sitä on tottunut olemaan oma itsensä jätkien kanssa.
Jokatapauksessa olen onnellinen siitä, että minulla on kavereita ja ystäviä, joiden kanssa voin olla oma itseni ja joiden kanssa on joka kerta aina yhtä mahtavaa viettää aikaa.
Joten kaverit/ystävät, pidetään yhteyttä! :)
