..Toisin, kuin täällä kaupungissa.
Tietenkinhän se on täysi selviö, että kaupungissa asuessa niitä naapureita löytyy pilvin pimein, kun asuinmuoto on paljon tiiviimpää, kuin vaikka maaseudulla. Yhteen 6 kerroksiseen kerostaloon mahtuu vaikka minkälaista hiihtäjää ja yleensä joka talosta löytyy ainakin yksi asukas, joka ei ole joidenkin mieleen alkuunkaan. Omakotitalossa asumista ja puolestaan kerrostalossa vuokralla asumista ei voi alkaa vertaamaan keskenään, koska ne ovat aivan toistensa ääripäät suoraan sanottuna. Omakotitalossa sitä voi tehdä oikeastaan mitä huvittaa (Viitaten nyt esim. niihin yhteisiin sääntöihin, mitä jokaisesta kerrostalosta asukkaille löytyy. Milloin alkaa hiljaisuus, milloin ulko-ovet pistetään lukkoon ym).
En ole koskaan pitänyt kerrostalossa asumisesta, vasta kuin nyt, kun sain ihan alimmasta kerroksesta rauhallisen kaksion, jonne ei kuulu oikeastaan yhtään melua. Samasta talosta tai edes samalla käytävällä asuvia naapureitakaan en ole nähnyt, kuin vilaukselta. Oikeastaan sitä miettii joka ilta ennen nukkumaan menoa, että perkele täällä on hiljaista. Suorastaan tuntuu siltä, että asuisi yksin koko talossa.
Ikävä kyllä tein vain eräänä päivänä tässä pienen virheen liittyen naapureihin, kun lähdin kissani Merrin kanssa ulkoilemaan keskellä päivää (Normaalisti käymme yölenkeillä), sillä meidät piiritettiin melkein heti. Asuinalue, jossa asustelen on pitkälti sellaista, jossa on paljon lapsiperheitä ja ikävä kyllä minun lähinaapurustossa on aivan pirusti penskoja ja jouduin tässä kokemaan sen miltä tuntuu, kun joutuu naapurin penskojen silmätikuksi.
Ongelma numero 1 oli siis kissani. Ilman Merriähän en olisi ollut missään nimessä kiinostava naperoiden mielestä, mutta kun minulta löytyy aivan yber suloinen karvakasa, jota ulkoilutan narunnokassa, kuin koiraa, niin kyllähän se on lapsien mielestä aivan hemmetin mielenkiintoista ja pakkohan sellaista on päästä silittämään.. Vaikka väkisin.
Tästä vain tuli ongelma, koska: Nyt ne penskat tietävät missä minä asun ja ovat jo 3 päivänä peräkkäin käyneet montakin kertaa päivän aikana pimpottelemassa ovikelloa. Okei, se oli siedettävää, koska sain ovikellon kytkettyä pois päältä, mutta kun ne sen tajusivat, niin alkoikin kunnon oven rynkytys ja potkiminen. Eikä se siihenkään jäänyt, vaan pitihän heidän alkaa minua lopulta huorittelemaan, kun ovi ei auennutkaan. En käsitä, sillä ikäluokalta nämä lapset ovat 4-7 vuotiaita ja kielenkäyttö heillä on, kuin pahimmallakin lohilappalaisella (Jos ette tiedä mikä on "lohilappalainen", niin google.. Jos siis niin vitusti kiinostaa tietää).
Olen nyt päivittäin joutunut itse ulos mentäessä olemaan suoranainen super ninja hiippailessani nurkalta nurkalle ja pälyillen ympärilleni paniikinomainen ilme kasvoillani. Oikeastaan olen tuntenut itseni, kuin julkkikseksi jouduttuani tarkkaan seuraamaan ympäristöä, ettei tämä ns fanilauma hyökkää kimppuuni taas ja ala kyselemään missä Merri on ja saako sitä tulla katsomaan. Ehh, siis Merrihän tässä on se julkkis siis. Tosiaan sain myös uuden lempinimen näiltä lapsilta itselleni, joka on kissanainen.. Olenpas minä otettu..?
Olen siis edelleen vahvasti sitä mieltä, että mitä vähemmän itse tietää naapureista ja toisinpäin, niin sen parempi.
 |
| Merri, silloin, kun se ei tajunut vielä mistään mitään.. |
