Se tunne, kun ei tunne kuuluvansa minnekkään on romahduttava. Tarkoitan nyt omaa kotia - Kun sitä ei ole..
Itse olen muuttanut elämäni aikana 4 kertaa ja ensinmäinen kämppä, jonne muutin lapsuudenkodistani tuntui oikeasti omalta kodilta. Se oli ensinmäinen askel omaan itsenäisyyteen ja hieno mahdollisuus alkaa rakentamaan omaa elämää ja omaa kotia sellaiseksi, kuin itse halusi. Sitä kesti liian vähän aikaa.. Kaikki vain romahti eräänä päivänä ja yhtenä hetkenä minun pieni kotini ei enää tuntunutkaan kodilta. Se tuntui häpäistyltä, kuin raiskatulta. Turvallisuuden tunne oli lähtenyt kokonaan pois, koko asunto tuntui vieraalta. Sanotaanko vain lyhyesti, että kotiini pääsi eräs henkilö ilman minun lupaani ja pisti siellä kaiken ranttaliksi - Suoraan sanottuna hän häpäisi kotini. Silloin tuntui, että kotiini voisi päästä kuka tahansa ilman lupaani, kun oikein vakuuttavasti osaa valehdella ja uskotella asioita.
Nykyään asun kaksiossa kissani Merrin kanssa suuremmassa kaupungissa ja en tunne oloani siellä hyväksi. Se ei tunnu ollenkaan kodilta ja koko kaupunki tuntuu minulle paikalta, jossa on vain pakko osata olla ja sopeutua. En ole oikeastaan asustellut kämpässäni, kuin vain kuukauden ajan, sillä, kun muutin sinne, niin olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä siellä oloa - Olemalla jossain muualla. "Kotini" on ahdistava paikka ja tunnen olevani siellä ihan yksin.. Periaatteessa olenkin, jos kissaani ei lasketa mukaan. Miksi minusta tuntuu tältä? Ehkä en vain ole kerenyt sopeutua asumaan sinne, kun olen aina yrittänyt vain vältellä siellä oloa? Tai ehkä minulla ei ole kämpässäni mitään mielekästä tekemistä, että viihtyisin siellä oikeasti? Tai se, kun olen paljon siellä vain yksikseni ja en osaa olla oikein itseni kanssa? Joka tapauksessa kämppäni tuntuu vain paikalta, jossa käydään yöt nukkumassa, kun yöllä ei voi olla muuallakaan ja, jossain on silti pakko olla.. Päivisin pyrin sitten olemaan koko ajan liikkeessä ja yritän olla kaukana kämpästäni.
Asuinympäristökin siellä on jostain syystä minulle ahdistava eikä tunnu omalta. Harrastan juoksua ja pelkkä ajatuskin aina juoksemisesta niissä maisemissa saa minut todella ahdistuneeksi. En ymmärrä sitäkään. Onko se sitten vain yksinkertaisuudessaan niin, että se ei ole oikea paikka minulle asua? Jos ei ole, niin missä sitte on?
Kun olen täällä vanhempieni luona kylässä, niin tunnen olevani vain vieras. Lapsuudenkotini ei tunnu enää omalta kodilta, vaan paikalta, jossa käydään kyläilemässä ja ollaan jonkin aikaa, kunnes ei enää jakseta katsella samoja naamoja.
Minulla ei ole ollut koskaan tällaista tunnetta, etten kuulu mihinkään. Tällaista tunnetta, ettei minulla ole kotia.. Vetää sanattomaksi.
