Ennen rakastin nukkumista, nautin siitä. Se oli oikeastaan pitkän päivän kohokohta, kun sai pistää nukkumaan ja nukkua levollisen ja rauhallisen yön. Yhtenä aikakautena nukkuminen oli, kuin yksi pelastuskeino selvitä, kun päivisin hereillä oleminen oli vain pelkkää ahdistusta. Nyt kuitenkin vuoden ajan olen ollut selvästi terveempi ja elänyt ilman sitä suurta ahdistusta, joka minulla aikoinaan oli ja, siksi nukkuminen ei ole ollut enää mikään "selviytymiskeino", vaan mukava juttu.
Tai siis oli mukava juttu.. Nyt muutaman kuukauden ajan nukkuminen on ollut minulle kirosana ja toisinaan jopa pelottavakin asia, jolloin sitä ei ole millään edes halunut pistää silmiä kiinni ja mennä sänkyyn peittojen alle metsästämään unta, koska joka öiset painajaiset ottavat vallan. Painajaiset ovat tuntuneet todella aidoilta ja, kun olen heränyt niihin niin olen nyt, esim kahtena yönä paniikissa etsinyt koko makuuhuoneeni läpi unen ja valveen sekaisessa tilassa hämähäkkejä, joita unessa päälleni oli katosta tippunut. Näihin hämähäkkiuniin oli selvästi otettu vaikutteita kahtena peräkkäisenä iltana nähtyihin hämähäkkeihin, jotka seikkailivat kämpässäni ja, jotka poikaystäväni tappoi.. Minun käskystäni. Näköjään ne tuli kostamaan minulle sitten porukalla unissa ;)
Viime yönä näin taas vain painajaisia ja herättyä olo oli entistä väsyneempi, kun nukkumaan laittaessa. Heräsin todella useasti yön aikana, joko säpsähtäen, siihen, että peitto oli lähtenyt vaeltamaan päältä, siihen, että nukuin käteni päällä, painajaisiin, tai siihen, että lihakset jaloissani elävät ihan omaa elämäänsä ja nytkähtelevät joka välissä ja saavat minut heräämään. Koko kroppa tuntuu olevan ihan eri maailmoissa nykyään ja tiedän mistä se johtuu, mutta en vain pysty olemaan paikallani ja pitämään kunniallisia lepopäiviä liikunnasta.. Se ei ole helppoa, ei alkuunkaan.
Nyt, kun mietin tarkemmin (Aivot vähän jo heränneet), niin minulla on ollut vain pieni kausi tässä, etten ole nähnyt painajaisia. Ei se nyt ihan vuotta ollut, kuten alussa kerroin, mutta jonkin aikaa. Sen aikaa, että selvästi tajusin sen. Jatkuvien painajaisten näkeminen alkoi 2 vuotta sitten, kun elämässäni oli sitä hektisintä kautta menossa. Sen kauden jälkeen, vaikka se loppui, niin painajaiset vain jatkuivat ja entistä pahempina.
Nykyään painajaisissani enää harvoin on psykopaattia, joka jahtaa minua eri aseiden kanssa ja tapattaa rakkaimpia ympäriltäni pois.. Onneksi, sillä ne olivat erittäin ahdistavia unia. Lähiaikoina nähdyt unet ovat olleet niitä, että rakkaimmilleni on sattunut jotain, maailmanloppu on tullut yllättäen nurkan takaa tai joku on jahdannut/vainonnut minua ja lopulta saanut kiinni. Eipä nekään kovin mukavia unia ole.
Kun mietin milloin viimeksi olisin nähnyt kivoja unia, niin eipä minulla tule mieleen mitään. Ei ainuttakaan. Ongelmani on aina ollut se, että jään todella paljon miettimään näkemiäni unia, varsinkin, jos herään painajaiseen, niin alan miettimään sitä todella paljon. Myös uni ja todellisuus on alkanut sekoittumaan keskenään. Tarkoitan, että yöllä, kun herään painajaiseen, niin olen kuin vielä unessa herättyänikin ja panikoin pahimmassa tapauksessa, jonka jälkeen unen saannista ei tule enää yhtään mitään.
Pelkään nukkumista nykyään..
