Liuskis läyskis lepakko

Täällä minun lapsuudenkotini etupihalla yläilmoissa on lennellyt jo 10 vuoden ajan lepakkopariskunta joka kesä. Niitä on ollut aina ilo seurata ja ihmetellä. Olen aina miettinyt, että miltähän ne näyttävät ihan lähietäisyydeltä ja pienenä minä yritin yöllä aina houkutella niitä valkealla kankaalla luokseni. Olin kuullut, että lepakot voivat lentää vaalean väriseen isoon kankaaseen kiinni, mutta en tiedä oliko tuo ihan huuhaa juttu ja en edes muista kuka sen minulle kertoi. Ei internetmaailmaa silloin vielä ollut meidän taloudessa ainakaan, eli sieltä en ollut sitä tietoa hankkinut. En tiedä oliko silloin internettiä vielä missään muuallakaan. Mutta joka tapauksessa olin hyvin kiinostunut jo pienenä lepakoista ja siitä, miten saisin ne houkuteltua lähelleni, jotta voisin nähdä ovatko ne niin rumia, mitä minulle aina kiven kovaa väitettiin. 

Vielä nyt 20 vuotiaana en ollut kertaakaan nähnyt lepakkoa lähietäisyydeltä, kunnes toissapäivänä katseeni jumittui etupihallamme kököttävään karvamöykkyyn. Ajattelin, että kissamme Purna on taas saanut hiiren tai päästäisen kiinni, joten ajattelin lähteä hautaamaan pientä karvakasaa mullan alle, ettei Purna pistä sitä parempiin suihin. Katsoin ensin, että onpas epämuodostunut hiiri, kun käänsin kengällä pienen ruumiin toisinpäin, niin huomasin sillä olevan siivet. Silmät pyöreinä ja kasvot kivittyneinä katsoin hengitystä pidellen sitä pientä möykkyä. Se oli toinen lepakoista, jotka olivat aina lennelleet meidän pihallamme. Minulle tuli heti todella haikea olo ja aloin kaavailemaan, että mikähän sai pikkuisen heittämään lusikan nurkkaan. En ole koskaan ottanut tietoa lepakoista pääkoppaani, joten heitin itse omia arvailuja. Päättelin, että kyllähän 10 vuotta on jo lepakolle kova ikä, joten ehkä se oli kuollut vanhuuteen tai sairauteen. Ainakaan Purna ei sitä olisi voinut saada kiinni ihan omitoimisesti.

Nyt minä näin lepakon ihan lähietäisyydeltä ja ei se nyt niin ruma otus ole. Tuo lepakon pieni ruumis oli vain jo kerenyt auringonpaisteessa hieman kovettua ja muuttua etovannäköiseksi, mutta oli silti pakko ottaa siitä pari valokuvaa. Muistoksi siitä miltä lepakko näyttää todellisuudessa ja muistoksi itse lepakosta, jota olin seuraillut jo 10 vuoden ajan, kun se oli vapaana liihotellut yläpuolellani. Olisi ollu toki paljon hienompaa saada kuva ihan elävästä lepakosta ja vieläpä lennellen taivaalla, mutta en ole onnistunut kertaakaan saamaan kuvaa lentävästä lepakosta.

Eilen ja tänään olen katsellut ikkunasta taivaalle, mutta.. Toista lepakkoa ei enää ole näkynyt tuon jälkeen, kun sen kumppani päätti heittää lusikan nurkkaan, joka on surullista. Tuntuu jotenkin tyhjältä, kun tiedän, ettei etupihallamme enää lentele kaksi iloista lepakkoa pyydystellen vittumaisia sääskiä suuhunsa.

Laitan tähän lopuksi ne ottamani kuvat edemenneestä lepakosta, vaikka kuvat ovatkin aika epäimartelevia tätä lepakko raukkaa kohtaan. Luin juuri Wikipediasta tietoa lepakoista, niin olin oikeassa siinä, että niiden keskimääräinen eläinikä on se 10 vuotta. Hassua, että tämä yksilö eli melkeinpa juuri tuon määrän. Se eli siis lepakkoiän kunnialla läpi ja sai syödä perkeleesti hyönteisiä pihallamme mahtavat 10 vuotta.

R.I.P lepakko.
Tämä biisi olkoon vaikka kunnianosoitus sinulle, sillä olit varmaan todella kova äijä (?) lepakoksi ja.. silleesti!

Nyt päivitystä lepakko tilanteeseen, nimittäin juuri kun olin tämän postauksen julkaissut, niin menin käymään ulkona ja näin pihamme yläpuolella liitelevän taas 2 lepakkoa.. Jep, kaksi lepakkoa. Toisin sanoen rouva lepakko oli nopea liikkeissään ja hankki itselleen uuden retevän uroksen rinnalleen kuumiin kesäöihin. Mikä sika!