Ensinnäkin kevät. Se on aina ollut minulle oikea piristysruiske synkän talven jälkeen. Mieliala kohoaa, viimeisetkin masennukset kaikkoavat, pää pursuaa täynnä ideoita ja suunnitelmia, energiaa riittää vaikka mihin ja olo on pääsääntöisesti positiivinen. Odotan myös kesää innolla, koska silloin olen aina parhaimmillani, eli pyrin toteuttamaan itseäni kaikella mahdollisella tavalla. Aina keväisin myös luomisen into nostaa päätään ja syntyy paljon uutta hienoa, kuten vaikka nyt olen askarrellut monenlaista ja tehnyt muuta näkyvää taidetta. Tekee mieli aina kevään tullessa sisustaa kotia valoisemmaksi, värikkäämmäksi, hyödyntää päivänvaloa raottamalla jo sädekaihtimia auki. Luoda mukava ympäristö, joka piristää ja tuo kodikkaan olon ympärille.
Vuosi sitten innostuin liikunnasta oikein kunnolla, mutta ajattelin sisimmässäni, että se kiinnostus lopahtaa kuitenkin kohta. Ei kuitenkaan käynyt niin ja olen nykyään urheiluhullu ja nautin todella paljon urheilusta. Joka päivä varaan aikaa sille, että pääsen joko täällä neljän seinän sisällä vetämään raskaat lihaskuntotreenit seuraten jumppa DVD:ltä pomppivia isoon ääneen kailottavia akkoja, jotka hokevat koko ajan "Jaksaa vielä, jaksaa jaksaa, vielä vähän, hyvä, hienoa!".. Yeah right. Tein itselleni haasteen, jonka otin vastaan innolla. Aloitin juoksuohjelman, joka kestää kokonaisuudessaan 11 viikkoa. 11 viinkon päästä minun pitäisi jaksaa jo juosta 10 km lenkkejä yhtäjaksoisesti. Kun laskeskelin, niin se sijoittuisi kesäkuun puoleen väliin ja juoksentelisin jo kepeästi tuolla pitkin maita ja mantuja eikä tuntuisi missään, aika jännää. Paras ystäväni otti myös haasteen vastaan, kun sanoin hänelle, että "Haastan sinut, perkele!". Eilen hän tuntui olevan vielä eri mieltä siitä, ettei jaksa aloittaa moista, mutta mikä lie sai hänen mielensä lopulta muuttumaan ;)
Hiihtoloma oli aikoja sitten, mutta kerron siitä, sillä hiihtoloma oli poikkeuksellinen, koska olimme mieheni kanssa 2 viikkoa minun porukoiden luona viettämässä hiihtolomaa, tai no se hiihtoloma venyi viikolla yli, mutta ei se minua haitannut, sillä tekemistä riitti. Kävin maastoratsastamassa heposella, joka oli todella mukavaa ja rentouttavaa, jos ei oteta huomioon siis häntäluutani, joka oikutteli ikävästi, kun se painoi satulaan koko ajan (Olen loukannut häntäluuni joskus vuonna kivi ja paavo.. Okei, sillon kun olin lapsi ja nimeni ei ollut Paavo). Yleisesti ottaen hiihtolomalla myös hiihdetään, joten otin sukset, monot ja sauvat esiin ja lähdin hiihtelemään latuja pitkin. Hiihtoloma oli siis aika liikuntapainoitteinen minulla. Vielä kun ottaa tähän mukaan sen, että kaivelin porukoiden pihamaalle 100 metriä pitkän kävelyreitin lumeen, joka kiertää etupihalta mutkitellen varastorakennuksen taakse ja sieltä vielä takaisin etupihalle.. Ai miksikö tein jotain helvetin kävelyreittejä lumeen? No, kun en yhtenä iltana jaksanut lähteä kävelylenkille, niin ajattelin että on helpompaa ja mukavempaa kaivaa pihalla hassuja pieniä reittejä lumeen.. Ai, että oliko kivaa? No arvaa perkele, no oli se :3
Välillä toki tulee niitä alamäkiä, mutta alamäistä on nousto suht nopeaa ylös enkä ole jäänyt itsesäälissä makaamaan sinne pohjalle. Välillä pääkoppa tuntuu täyttyvän niistä ikävistä asioista, koska minä olen nykyään sivuuttanut aina pahat ajatukset. Sivuuttamalla ne ovat unohtuneet hetkeksi, mutta kun alkaa taas miettimään niitä asioita, joita on sivuuttanut, niin kaikki ne asiat pamahtavat tajuntaan samalla kertaa. Silloin tuntuu, että päässä pimahtaa kohta ja tuntuu sekoavan millä hetkellä hyvänsä. Ehkä siis olisi parempi käsitellä ikävät asiat heti tai pikkuhiljaa eikä jättää niitä selvittämättä tai sivuuttaa niitä koko ajan.
Btw, sanon vielä sen, että on mulla vaan aivan ihana kissa, vaikka se välillä onkin tommonen pikku paskiainen (Melkein aina..). Ollaan Merrin kanssa löytämässä vihdoin yhteinen sävel ja ollaan alettu jo vähän tykkäämääkin toisistamme. On tuon elukan kouluttaminen kyllä vienytkin aikansa ja nyt Merri on vähän (Vain vähän..) alkanut tottelemaan käskyjä. Odotan sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa, kun Merristä tulee vähän aikuisempi. Toivonmukaan se sitten rauhoittuisi edes vähän.. Edes vähän.
