Tämän jälkeen, kun tapasin tämän erään ihmisen, niin aloin miettimään, että nykyään ihmiset eivät osaa arvostaa pieniä asioita elämässä, sillä ne pienet asiat myös luovat meihin onnellisuutta, jos niitä osaa arvostaa ja käyttää oikein elämässään, ottaa niistä kaikki ilo irti. Niiden ei tarvitse olla isojakaan asioita. Ikävien asioiden jatkuva vatvominen ei auta ainakaan mielialan nousun suhteen asioita yhtään paremmaksi, sen olen huomannut. Siksi olenkin erittäin tyytyväinen, että tällä hetkellä ajatukseni pyörivät ihan jonkun muun ympärillä, kuin ikävien asioiden.. Pidetään se nyt kuitenkin (Vielä ainakin) salaisuutena se, mitä mietin niin ahkerasti, ettei ikävien asioiden murehtiminen ole tuntunut enää niin jokapäiväiseltä tässä ;>
Olen nyt kuunnellut muutamana päivänä todella paljon ihmisten valitusta. Valitusta, siitä miten huonosti heidän asiat todellisuudessa ovat (Toki olen ollut vapaaehtoisesti kuulevana korvana, niillä hetkillä) ja tajusin sen, että niitä murheitahan voi repiä ihan mistä vain, jos niitä alkaa syvällisemmin miettimään, kaivelemaan ja työntämään esille itsensä ja muiden silmien eteen ja korvien kuultaville (Niiden korville, jotka haluavat kuulla ja niiden korville, jotka eivät todellakaan haluaisi kuulla). Toki näillä ihmisillä, joita kuuntelin, niin heidän murheet olivat suurempia, kuin jokin pieni vitutus, mutta silti tuli sellainen olo, että eivätkö nämä ihmiset näe asioiden positiivisia puolia, tai haluavatko he edes etsiä niitä? Luulevatko he, ettei niiden pienien positiivisten puolien havainnollistaminen jonkin verran edes helpottaisi oloa, siinä kurjassa kierteessä?
Entä tulevaisuus. Eikö jo se, että ajattelee tulevaisuutta valoisammin ja mahdollisuutena tehdä vaikka mitä, ole jo ajatuksena sellainen, että sitä haluaa yrittää jaksaa jatkaa eteenpäin elämässään? Ajatellaan esimerkiksi tyyliin: "Elämällä on vielä paljon annettavaa minulle, minun pitää ottaa jokainen vastoinkäyminen vastaan, taisteltava ja olen entistä vahvempi niistä selvittyäni". Olen itse huomannut muutamien todella suurien vastoinkäymisien jälkeen, että kun olen selvinnyt lopulta niistä yli, niin oloni on ollut entistä elävempi. Voin sanoa itselleni, että minä selvisin, minä pystyin siihen omalla tahdonvoimalla, yrittämällä eteenpäin härkäpäisesti, mutta voisin myös sanoa samalla tässä, etten olisi päässyt asioiden yli, jos en olisi saanut ulkopuolelta hyväksyntää, tukea ja apua niillä hetkillä. Siksi sanonkin näille ihmisille, jotka ovat minulle nyt valittaneet asioista, että arvostakaa niitä ihmisiä, jotka kuuntelevat teitä vapaaehtoisesti, älkää työntäkö heitä pois luotanne. Älkää myöskään laittako näitä kuuntelevia ihmisiä, vain arvoasteikolla seisomaan siihen riviin, jossa he ovat vain parhaana ikävien asioiden kuuntelijoina, tukipilareina.
Itse aloin ajattelemaan asioita eristä näkökulmasta. Otan näistä omista ikävistä tapahtuneista asioistani nyt vain opikseni, niin jatkossa en tule tekemään samoja virheitä. En siis tule kärsimään enää jatkossa pahasti samaa turhaa henkistä tuskaa.
Tämän pienen pohdiskelun yhteenvetona olen siis sitä mieltä, että onni löytyy pienistäkin asioista. Eikä onnea aina tarvi etsiä, kun se voi tulla sattumalta myös sinun luoksesi.
Loppuun haluan vielä lisätä muutaman kuvan, joista en tule kertomaan mitään, sillä vain yksi henkilö minun lisäkseni tietää mitä ne merkitsevät, millaisilla hetkillä ne on otettu ja mitä tunteita niillä hetkillä on koettu.
