Haluan taas tuoda esille asioita siitä, että miten helppoa olisi oikeasti elää, jos on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä parhaaksi ystäväkseen. Se ei aina kylläkään ole niin helppoa, miltä saan sen kuulostamaan enkä voi väittää, että itse olisin sinut itseni kanssa täydellisesti, joten siksi lähdenkin puimaan tätä asiaa vähän monelta eri kantilta.
Haluan sanoa mietteitä kehonkuvasta, joka jollain tapaa liittyy itsensä hyväksymiseen. Oma kehonkuva voi olla hyvinkin valheellista oman pään sisällä ja sitä valhetta itse tietoisesti ruokkii päivittäin, varsinkin jos omistaa huonon itsetunnon.
Tietoisesti siten, että jaksaa muistuttaa ja mollata itseään puutteista ja vioista omassa ulkonäössään, joita itse näkee ja kokee. Toisten ihmisten silmissä asia voi olla aivan erinlainen ja varmasti onkin. Ei niin kielteinen, kuin itse henkilöllä, jolla on vääristynyt käsitys itsestään ja kehonkuvasta. Jos nämä kielteiset ajatukset pystyisi kääntämään päinvastaiseen suuntaan itseään kohtaan, niin se voisi olla hyödyllistä sen suhteen, että pääsisi irti noidankehästä nähdä itsensä väärin, eikä tällainen täyskäännös olisi mielestäni mitenkään mahdotonta.
Hyviä tapoja kohentaa kehonkuvaa on.. työstää heikkouksiaan, löytää oppimisen ilo, olla armollinen itselleen ja muistaa helliä itseään, tehdä asioita, joissa tuntee olevansa vahvoilla eikä ajatella elämäänsä siten, että on vain pakkoja, vaan ajatella, että elämässä on tarjolla mahdollisuuksia.
Kuten mainitsinkin, niin kehonkuvaan vaikuttaa vahvasti itsetunto. Kun
ihmisellä on positiivinen kehonkuva, niin itsetuntokin on usein kohdallaan. Kehonkuva muokkautuu elämänmuutosten
myötä, ja nykyaikana siihen tuntuu vaikuttavat myös muun muassa median tuputtamat
kauneusihanteet. Mielestäni kannattaisi mielummin paneutua sisimpäänsä ja etsiä sitä kautta muita itsetunnonlähteitä, kuin ulkonäkö. Totuushan on se, että kukaan ei varmasti tutkiskele sinua yhtä kriittisesti, kuin sinä itse.
Miksikö olen taas näin innokas kirjoittamaan aiheesta itsensä hyväksyminen? Ehkä syynä on se, että minulla itselläni uupuu se jalo taito ja yritän tätä kautta jotenkin saada taottua päähäni erinlaisia ajatuksia tästä aiheesta, niitä järkeviä kenties. Sillä minulla on vääristynyt kehonkuva. Ollut jo pidemmän aikaa ja se raastaa itsetuntoani aina välillä kerros kerrokselta ja yritän saada kielteisen kuvan itsestäni käännettyä kaikilla mahdollisilla keinoilla positiiviseen valoon pikku hiljaa. Liika itsetietoisuus kuitenkin olisi pahasta, joten siihen en ole tähtäämässä. Olen onnistunut jonkin verran kääntämään positiivisia puolia itsestäni esiin itelleni, mutta se ei ole näyttävästi ollut vielä riittävästi.
Tiedän ja toivon saavuttavani joskus täydellisen harmonian itseni hyväkvymisen kanssa, jotta minulla olisi helppo olla ja elää jatkossa. Kuin vertauskuvallisesti sanoen, kulkea käsi kädessä itseni kanssa.
Suurin syy tähän vääristyneeseen kehonkuvaan minulla on se, että kehoni todellakin on muuttunut 5 vuoden aikana ääripäästä toiseen. On siis täysin ymmärrettävää se, etten ole pysynyt perässä tässä huimassa muodonmuutoksessa, varsinkaan, kun olin tottunut ennen näkemään itseni ylipainoisena ja yhtä-äkkiä huomaankin olevani 40 kiloa hoikempi ja ensinmäistä kertaa pitkään aikaan täysin normaalipainoinen ihminen. Vähemmästäkin siinä kehonkuva vääristyy. Tässä on vain se ongelma, että tiedostan olevani normaalipainoinen, mutta silmilläni minä näen itsessäni aivan jotain toista, jotain vanhaa masentavaa ja tuttua kenties - Entisen itseni.
