Mitä juhannus pitikään sisällään.. ?
Juhannus vietetty kunnialla läpi ja ensi vuonna sitä ei tarvi edes juhlia, kuten ei olisi pakosta tarvinut tänäkään vuonna. Itse juhannusaatto meni ihan selvinpäin, mutta juhannusta edeltävä ilta meni pienissä maistiaisissa. Oli jännää verrata näitä kahta iltaa keskenään, että milaista oli juhlia selvinpäin ja puolestaan humalatilassa. Humalassa sitä oli varsin hauskaa, baarissa musiikki kuulosti hyvältä ja tanssiminen oli todella mukavaa, olo oli rento ja bailufiilis korkealla.
Selvinpäin sitä tunsi itsensä muukalaiseksi baarissa humaltuneiden keskellä, ihmispaljous ahdisti, tanssiminen tuntui vastenmieliseltä ja musiikki raasti korvia irti päästä - Ja kyllä, samaa musiikkia kuului molempina iltoina samassa baarissa. Selvinpäin vain tajusin mitä siellä soitetaan.
Ainut juhannuksen kohokohta oli juhannusta edeltävänä iltana karaokebaarissa käynti, jonne menin kaverin vastusteluista huolimatta. Pitihän minunkin saada edes jotain viihdykettä sille iltaa. Laulettua tuli paljon ja tunnelma oli jälleen kerran katossa pienessä karaoke aitassa. Se on sanoinkuvaamaton tunne, kun sitä pääsee laulamaan oikean fiiliksen sattuessa ja se, kun saa yleisön vielä mukaan siihen samaan fiilikseen, niin se on parasta. Lopussa kiitos seisoo ja ablodit raikuu, jos hyvin käy. Se, jos mikä lisää ja nostattaa itseluottamusta. Ennen vihasin esiintymistä, mutta nykyään luotan itseeni laulamisen suhteen sen verran, etten enää jännitä laulamista turhaan, vaan yritän päästä laulun sisältöön ja tunnelmaan mukaan eläytymällä kunnolla.
Nykyään se onnistuu, mutta ennen huono itsetunto paistoi läpi lauluäänestä ja koko olemuksesta. Minulla on hyvin hento lauluääni, joten huomasin, että sitä pitää alkaa työstämään kunnolla, jos joskus haluan edetä tästä pelkästä karaokelaulamisesta ylöspäin. En enää häpeä lauluääntäni, kuten ennen, vaan yritän parantaa sitä ja olla ylpeä siitä, että osaan edes jotenkin. En ole mikään paras, mutta seison oman pienen ympyräni keskellä ja olen sitä mitä olen, minun ei tarvitse olla mitään muuta.
Mitä tapahtui juhannuksen jälkeen.. ?
23.06.2012, lauantai - Koko kaupunki näytti kuolleelta, ei näkynyt ristinsielua eikä myöskään julkista liikennettä, kuten busseja, jolla minun olisi pitänyt matkustaa tänään kotiin kaverin luota 8 km. Kaiken lisäksi kännykästäni loppui sopivasti akku eikä kukaan auton omistava kaveri ollut juhannuksen vietossa samalla paikkakunnalla, kuin minä. Mikä siis avuksi?
Aluksi iski suoranainen vitutus, koska tajusin aika nopeaa kohtaloni - Minun piti kävellä 8 kilometin matka kotiin. Minulla oli pienikorkoiset mustat juhlakengät jalassa (Jotka eivät ole maailman pahaimmat kengät 8 kilometrin kävelymatkalle), jaloissa tiukat mustat farkut ja kaiken lisäksi vielä musta pitkähiainen paita, eli hyvin tummissa oltiin liikenteessä. Selässä painoi mukavasti 5 kg painoinen reppu (Btw, punnitsin repun tultuani kotiin) eikä minulla ollut matkassa edes vesipulloa.
Aurinko paistoi koko ajan täydellä teholla ja muutenkin oli kuuma kesäpäivä. Tumma pukeutumiseni ei edesauttanut yhtään asiaa, vaan suorastaan vaatteeni keräsivät itseensä lämpöä. 3 kilometrin ajan vain vitutti, mutta sitten aloin miettimään, että mitä, jos alan ajattelemaan vain tästä kaikki positiiviset puolet? Vaikka väkisin, jos ei muuten.
Aloitin positiivisen ajattelun ja se oikeastaan toimi melkein heti. Ajattelin, ettei minulla ensinnäkään ole mikään kiire minnekään, sää on hyvä, ei sada enkä muutenkaan ole hätää kärsimässä, maisemat olivat kauniita ja aloin tarkkailemaan ympäristöstä löytyviä asioita tarkasti ja huomasinkin paljon sellaista, mitä en ennen ollut huomannut. Kuten Akvaariosoppi. Eläinihmisenä se kiinosti paljon, joten sielä tulee varmasti käytyä jatkossa ostamassa lemmikeille kaikkea kivaa. Matkan varrelta löytyi myös puutarhamyymälä, josta voisin käydä ostamassa itselleni pavekkeelle kesäkukat.
Onnekseni mp3-soittimessa oli akku täynnä, joten kuuntelin hyvää musiikkia koko matkan ajan ja loppukilometreillä olo oli jo niin helpottunut, että aloin jopa lauleskelemaan kappaleiden mukana, joita mp3-soittimeni korviini syötti. Matka ei ottanut kunnon päälle ollenkaan ja talsin tuon matkan tunnissa läpi. Mietin metallimusiikkia kuunnellessani, että miltähän muumimaan hahmot näyttäisivät, jos ne rivissä moshaisivat kunnon hevikappaleen tahdissa.. Tämän ajatuksen käyneenä läpi palasin takaisin tähän maailmaan..
Tähän loppuun vielä pieni asia, joka juhannuksen aikana pisti vähän ärsyttämään, nimittäin laiskat ihmiset. Perkele, kun sitä itse kävelee 8 kilometrin matkan pahemmin valittamatta ja kuulee, kun jotkut sitä eivät pääse edes 2 km päähän kävellen tai pyörällä lähikaupassaan käymään, kun pitää jo ottaa se auto perseen alle ja huristella sillä sitä lauantaimakkaraa grillilleen ostamaan. Mikä lause tällaisilta tyypeiltä yleensä suusta tulee? "Ku ei jaksa". Miettii, niin mitä tuollaiset tyypit sitten ylipäätään edes jaksaa tehdä..
Noh, eipä ole minun ongelmani onneksi.
